torstai 11. joulukuuta 2014

Kaikenmoista puuhastelua

Niin se Sofin jalka, se on jo ihan kunnossa. Käytiin oikeen Espoossa asti Jan Räihällä jota suositeltiin polvispesialistina. Sofi rahoitettiin ja sitä vasemman takajalan ykkösen polvea tutkittiin ja ihmeteltiin. Oli aika yökköä kun se plomsahti pois paikoiltaan. Koska Sofi ei suostunut kertomaan oliko polvi mennyt kisoissa sijoiltaan vai ei, pidettiin taukoa pahimman skenaarion mukaan, eli kuukauden verran.

Käytiin Ullalla kasvattajatapaamisessa. Siellä oli niitä uusimpia pentusia, plus yksi utelias uuno, eli minä Sofin kanssa. Oli kuitenkin mukavaa tutustua uusiin tyyppeihin ja Sofi pääsi tekemään hakua.

Käytiin Terhillä kasvattajatapaamisessa. Hilla teki ylösajosimulaatioita dameilla, lisäksi vähän hakua ja leikittiin paljon. Hauskaa oli.

Kävin kokeessa käppäilemässä Hillan Ilona-äipän perässä. Ilona oli hieno! Myös tuomarin mielestä ja saivat viimeisen ykköstuloksen eli äitee on nyt käyttövalio metsästyksen puolelta. Mistä suuret onnittelut!

Tässä vaiheessa elämää annan vähän periksi ja vien haku-hommaa tuohon pelkkään sivuirtoomiseen päin. Linttaan sen mun persoonallisuuden kaipuun, sen että koira saa tehdä asioita omaan tapaansa (ei kaikkea tietenkään). Vaikka tosiaankin tykkään katsella kun Sofi menee omaa hakuaan, mutta myönnän että nautintoni taso laskee paljon kun riistaa on paikalla. Eli luultavasti kaikki muut ovat oikeassa ja minä väärässä. Nooh katsotaan nyt, ennenkin on kaikkea päätetty, mutta tapahtuuko mitään onkin eri juttu.

Hillalle kävi agireeneissä niin ikävästi että joutui ison karvaturjakkeen jahtaamaksi. Koiruus oli päässyt irti ja päätti sitten pitää hauskaa pentua jahtaamalla. Hilla-raukka kiisi kiljuen edellä iso koira perässään. Että otti pattiin. Onneksi ei ollut tappajakoira, mitään ei olis pystynyt tekemään. Loppureeni meni varuillaan hiippaillen. Seuraavalla kerralla Hilla oli kuitenkin ihan vapautuneesti hallissa, mutta pihalla tavatessaan ko koiran, tunsi kyllä ja oli varuillaan. Tästä siis selvittiin säikähdyksellä.

Käytiin kisoissa jossain vaiheessa. Sofi oli niin hieno, eikä tripla ollut kaukana, mutta keskimmäisellä sattui pieni lennokkuus ja tuli ylimääräinen hyppy. No mitäpä väliä, tuplan metsästys jatkuu, mutta hauskaa oli ja nautittiin. Jälkikäteen ekan radan (siinä sattui kaikenlaista) tuomarilta tuli moitteet että ''ohjaajasta huolimatta koira meni hyvin''. Ja vikan startin jälkeen toinen tuomari sanoi ''teitä on kiva katsoa kun aina tulee jotain improvisointia''. Se on just noin! Eihän se ahdasmielinen ''aina oikein tekeminen'' ole yhtään hauskaa, kuka mäntti sellaista haluaa, en minä ainakaan. Hilla oli muuten ekaa kertaa mukana meidän kisareissulla.


Tässä se ''sattui kaikenlaista'' eli eka rata. Puomille mennessä käänsin liian jyrkästi ja Sofi kääntyi puomilta pois. Katseli kuitenkin numeroita mennessään ja hokasi että puomihan onkin seuraava, ja pomppasi puomin kyytiin sivulta. Jäin seuraavalla putkella vähän jälkeen mutta Sofi antoi väärän hypn pois ja kääntyi putkeen takaaohjaten eli huutamalla. Sitten tuli pientä törmäilyä ennen aata. Putken edessä katsoi ensin väärää hyppyä, mutta lähti sitten takaakiertoon. Mutta muuten hyvin, ai että tykkäsin tästä, se oli sitä meidän sattumusaksaatia. Sofilla on niin hieno asenne, vaik ohjaaja miten pöllöilee, niin hää kyllä korjaa vaikka kuin huisista vauhdista. Kiitos Katrille kuvaamisesta.

Oltiin ti ekaa kertaa Lotalla viikkotreenissä, ostin tuurauspaikan. Oli kiva juosta pitkästä aikaa, samoin sanois Sofikin. Meillä on nyt vähemmän reeniä kun jäätiin pois Juhalta (kausi vaihtui siinä polvihässäkässä). Me reenataan nykyään vain kerran viikossa omareeni eli ite koulutan itteeni, eikä siinäkään ole kuin 10 min / koira. Muuten ihan sopiva reeniaika, paitsi että pitäsi miettiäkin välissä, eikä siihen ole oikein aikaa.

Muistui mieleeni vielä yksi hassu sattumus mitä en ole kirjoittanut. Oltiin jossain vaiheessa syksyä cockeritiimiläisten treenissä tuuraamassa jotakuta. Oli tarkoitus treenata hallittua ylösajoa. Fasu oli ''nukutettu'' (ihan kiltisti ja nätisti) pesään. Sofi meni siihen pesään ja voi ihme, ei tapahdu mitään normaalia, lintu on ihan tokkurassa eikä lennä, eikä kukaan huuda eikä kiellä. Ihan uusi tilanne Sofille, meilläpäin on herkkälentoiset fasut, niitä on ahkerasti opetettu lentämään. Cappe sanoo että usuta sitä (tai mitä nyt sanoikaan), muttei meillä ole sellaista käskyä, ei olla koskaan tarvittu. Sanoin Sofille että nouda, Sofi menee linnulle ja nappaa sen selästä suuhunsa, lintu on edelleen ihan tööt. Sofi tuo linnun ja lintu tarkastetaan, ote on hyvä ja lintu ihan vahingoittumaton. Lintua hieman virvoitellaan ja se heitetään koiran edestä lentoon, ja Sofi istuu. Siitä vaan poistuttiin, hassua kokemusta rikkaampina ja lintu meidän osalta hengissä ja täysin kunnossa.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Sofin jalka on pipi

Ei ole tullut kirjoiteltua kun ne on aina ne samat jorina, eikä niitä jaksa kauhean monesti kirjoittaa. No nyt tuli jotain uutta, ikävä kyllä.

Oltiin Sofin kanssa Ojangossa kisoissa ja Sofi oli hieno, siis tosi hieno ja meidän aksa oli helppoa ja ihanaa. Ekasta radasta tykkäsin erityisesti vaikka olikin hylly.

Ennen tokaa rataa otin Sofin häkistä pissalenkille ja olin näkevinäni että sillä jäi muutaman kerran takajalka ylös. Muutaman askeleen jälkeen ei jäänyt, ja minä ihmettelin oliko nähnyt höpöjä. Mentiin ulos ja vaikka katsottiin porukalla ei kukaan nähnyt Sofin ontuvan tai keventävän mitenkään.

Mentiin keskimmäiseen starttiin ja taas Sofi oli mitä mainioin. Minä vaan hölläsin hyvissä ajoin ennen loppua ja Sofi pyörähti ympäri kun ohjausta ei ollut. Mutta nolla kuitenkin ja tuplaahan me metsästettiin. Käytiin lenkillä ja kaikki oli hyvin.

Ennen kolmatta otin Sofi taas pissalenkille ja jalka jäi ylös. Saman tein käytiin sanomassa ettei me startata. Eikä Sofi nytkään, pienen kävelyn jälkeen, mitään ihmeellistä näyttänyt, mutta tehtiin se mitä täytyi tehdä.

Illalla tarkkailin sitä ja selkeästi levolta noustessaan sillä jäi vasen takajalka ylös. Aamulla näin sen venyttelevän hyvin takaa ja edestä, eikä jalkojen pituudessa näkynyt eroa. Olisko Sofin jalka vaan tärähtänyt kun loikki ojien yli lämppälenkillä, tai voihan tuollaiselle vauhdikkaalle otukselle sattua mitä vaan. Radat menivät kuitenkin niin sujuvasti ja hyvin ettei niissä tapahtunut mitään ylimääräistä äksöniä, ei kertakaikkiaan mitään yllättävää, meni vaan turvallista, valittua ja terveellistä linjaa. Joku hyvä lekuri täytyy nyt löytää ja saada tuo otus terveeksi ja seurantaan. Nimittäin tässä vasemmassa takajalassa sattuu olemaan ykkösen polvi.

ps. Nythän mulla tuleekin mieleeni että Ojangon lämppäesteet oli kauhean liukkaalla kohdalla. Sofi hyppäsi muutaman kerran ja jokaisella hypyllä takajalat liukastui alta pois, ei hypelty enää niin hölmössä paikassa. Tämä tapahtui jo ennen ekaa starttia.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Metästysjuttujakin pitkästä aikaa


Nyt on harrastettu jo vähän liikakin, mutta kun niin paljon hyvää treeniä on ollut tarjolla, niin mentävä on. Tässä on tiivistettynä pari viikkoa.

Keskiviikkona 10. pv Sofi kävi hieronnassa, kaikki oli aika hyvin. Oli jännää, kun kädet osui vyötärön paikkeilla johonkin kalvoon, pudotti Sofi päänsä pöydän reunan yli ja venytti koko pitkää kalvoa, ja sama juttu toisella puolella.

Torstainan Hilla pääsi tuuraamaan Sofia ja teki ensimmäisen ratansa. Vitsit että meni hienosti, melkein pelästyin miten hyvin se meni. 


Lauantaina kisat Porvoossa, joo ihan persiilleen meni, olin väsy, kärttyisä, huono, asennevammainen, enkä muistanut. Ainoa hyvä puoli oli se että sisko ja suvun pienet tuli katsomaan vikan startin. Silloin en enää kehdannut kiukutella ja tietysti fiiliskin nousi kun näki lapsia. Mut ei näistä kisoista sen enempää.

Sunnuntaina pitkästä aikaa fasutreenit Hyvinkäällä. Mentiin Hillan kanssa fasunhakureissulle ajoissa, niin ajoissa että ehdittiin istua fasutarhan ulkopuolella pitkät tovit. Ensin Hillaa vähän jänskätti, murisikin hieman linnuille, mutta rauhoittui hyvin. Pidettiin tauko ja seuraavalla kerralla ei enää jänskättänyt. Isäntä tuli siihen juttelemaan metsästyksistään ja satonäkymistään ja siinä rennosti jutellessa Hilla oli rauhallinen ja kokemus oli sille varmasti hieno.

Fasutreenit oli Sofille ja mun teemana oli maailman tylsin metsästyskokemus. Odotettiin paljon, otin koiran välillä autosta, muttei tehty oikein mitään, ja sit koira takaisin autoon. Lopuksi tuli meidän vuoro, tehtiin istumisesta rauhalliset fasun lentoonlähdöt, ne päästettiin kuin rauhankyyhkyt lentoon koiran kuonon edestä. Säkkien palautusreissulla Sofi pääsi istumaan fasutarhan ääreen, se oli ihmettä tuolle fasuhullulle koiralle. Sofi oli kuin viritetty jousi, mutta rentoutui lopulta. Oltiin siinä aika tovi ja syötin Sofille ruuan naksu kerrallaan kuppiin. Isäntä kävi siinä ihmettelemässä, sanoin vaan että osuin koiran ruoka-aika just tähän säkkien palautuskeikalle. Oli hyvä sunnuntai.

Tiistaina oli hyvä treeni Akatemialla. Pelästyin lauantaina että meidän aksa meni jotenkin rikki, kun se tuntui niin kamalalta, mutta ei hätää, tiistana nautin taas kybällä. Sofi oli niin hieno ja me mentiin niin hyvin! Hihkuin jippiitä radalla. 

Torstaina normi seuratreenit kahdella koiralla. Zorro on taas nykäisty eläkkeeltä koska edustaa sokkereita piirimestiksissä. Zorro on ihan valmis, kontaktit ja kaikki oli ihan priimaa. Sofikin oli tietty hyvä, ja menee myös piirimestiksiin. Hilla opetteli pussin, parin toiston juttu, ei haittaa pressu senkään selkää.

Lauantaina oli Lotan hallilla turbotreenit, kouluttajana Satu Hilli. Tämä treeni oli ihan super, tykkäsin paljon kouluttajasta. Tykkään kun minulta vaaditaan vähäeleistä agia, juuri sitä haluan oppia. Mulla on aika paha flunssa ja pää täynnä räkää, mut pärjäsin jotenkin ja ohjeet oli hyvät. Kotimatkalla käytiin kanitarhalla hakemassa kummankin kanssa parit kanipallot. Hilla suhtautui rennosti kaninhajuihin ja oli onnellinen löytyneistä palloista.

Sunnuntaina Working Test -treeni Siuntiossa. Menin sinne ensikertalaisena vain katsomaan, mutta päästiinkin mukaan Sofin kanssa. Tykkäsin! Alku meni hermoillessa ja Sofi karkasi liian laveaan hakuun, hermostuin lisää ja sitä rataa. Yksi peräänmeno ihan heittodamillekin tehtiin, se on sentään jo jotain, peräänmeno damille! Parilla muistutuksella Sofi teki vikalle ''ylösajolle'' hienon istumisen, olin niin tyytyväinen. Tuli muiden vuoro ja kun seuraavan kerran otin Sofin esiin niin tehtiin sitä hakua mitä osataan ja mistä tykkään. Nopeana ja ihan omana analyysina sanoisin että tilanne jossa mennään metsään parin tyypin kanssa, tarkoitaa Sofille että kohta tippuu tirppoja. Se tässä olikin erityisen hyvää, että saatiin treenata porukassa metsään menemistä, ilman että tarvitsee nostaa kierroksia. Peltopyykin noudettiin kun sellainen oli tarjolla, aina kannattaa esitellä koiralle uusi lintu. Joku älykäs olisi valmistautunut tähän kaikkeen muutamalla ampumisella ja istumisella, vaan en minä, mut mehän mentiinkin vaan katsomaan :)






sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Rotumestaruuskisoissa ja vähän muuallakin

Rotumestaruuskisat 2014 Purinalla
Vasemmalla voittajat Touko ja Aija Sulander, onnittelut heille!

Onpa kirjoitusvälit humpsahtaneet pitkiksi. Ei ole jotenkin hotsittanut, kaikki on hyvin, ongelmia ei ole, eikä olla tehty mitään kauhean merkittävää.

Viikonloput on menneet kisatessa, kisoissa töissä ja muuten juhliessa. Sofin kanssa käytiin ekaa kertaa piirimestaruuskisoissa Kirkkonummella. Siellä eka rata oli urheilullinen valssi/valssi/valssi...-rata eikä me ylläri pylläri pärjätty. 

Seuraavaksi osui rotumestaruuskisat Purinalla. Näin vähän vaivaa ja nostin Zorron takaisin kisamoodiin. Käytiin oikein treenaamassa pari kertaa ja yksissä epiksissä hieromassa kontaktit kuntoon.  Zorro väläytti rotumestiksissä sitten hienoa osaamistaan, sen ainoksi virheeksi jäi yhden riman tippuminen, enkä siitäkään tiedä, kumman virheeksi se oikeasti lasketaan. Samapa tuo. Ekalta radalta Zorro teki hienon nollan sijoittuen neljänneksi. Tokalla tippui se rima ja minä kämmäsin meille hyllyn. Kolmannen kämmäsin taas ja siitäkin tuli hylly. Mutta Zorro teki paljon kaikkea hienoa, olin siihen tosi tyytyväinen. Ja nyt hän saa jatkaa vapaaherrana oloaan.


Sofin rotumestisradat meni myös hienosti. Ekalta kaunis nolla, hävittiin voittajalle ohjaajan puominjuoksuvauhdin verran, niinhän siinä aina käy. Mutta huomatkaa kuinka kauniisti Sofi odottaa haralla että mamma ehtii mukaan rataa suorittamaan! Tokalla tippui Sofillakin rima, tai peräti kaksi. Radan tuloksella ei ollut meille väliä, niinpä pysäytin koiran ja käytiin yhdessä siivoamassa rata kuntoon. Pientä psyykkausta koiralle, että juoksu loppuu kun rimat tippuu. Ja se auttoi myös, kolmannella hyppi yli vaikeistakin kulmista. Tästä kakkosstartista siis hylly, mutta Sofi oli tosi tosi hyvä! Ihailin sitä suuresti siinä mennessä. Kolmas oli hypäri ja kämmäsin sen prikuulleen samalla lailla kuin Zorron radan. Tuli sellainen tyly deja vu ilmiö kun toinenkin koira luiskahti saman hypyn väärältä puolelta. Se oli yhdestä askeleesta kiinni. Loppurata menikin sit raivolla (itselleni vihainen) nollana loppuun. Hirmu hienot koirat oli mulla taas. Itse pitää olla rohkeampi jos kerran oma juoksunopeus ei riitä.




Aika hyvä työmoraali koiralla, kun suorittaa renkaan vaikka joutuu noin epäedulliseen hyppykulmaan. 
Moni ei olis edes pystynyt, Sofi pystyi ja teki.

Hilla 4 kuukautta
Painoa 5,9 kg, säkäkorkeus 32 cm, pituus säkä-hännäntyvi 35 cm

Hillan kanssa ollaan harjoiteltu noutoja sivuille ja taakse. Lisää harjoitusta vielä tarvitsee, mut ei kai se Sofikaan nyt ihan heti osannut, vaikka nyt osaakin niin hyvin. Malttia vaan niin vuotiaana Hilla osaa jo vaikka mitä. Eilen käytiin vähän pallomettällä tyttöjen kesken. Toinen odotti puussa kiinni kun toinen haki palloja. Voi kun meillä oli hauskaa. Hilla kanssa olen panostanut palloon, kun Sofi niitä niin ylenkatsoi. Aina oppii uutta ja toisen kanssa tehdään toiset virheet. Sofikin haki nyt hienosti palloa ja kun tultiin valmiiksi, se kerjäsi lisää. Hilla teki ihan pientä siksakkia ja on kyllä kovin fokusoitunut palloon. Meidän tytöt tulevat muutenkin hienosti juttuun, heillä on paljon iloa ja hyvää mieltä toisistaan.

Kasvattajan luona käytiin kerran reenailemassa ja ennen kaikkea katsomassa rauhallisesti kaneja. Juostiin myös muutaman kerran siivekkeiden läpi namialustalle. Yksi aina teki ja muut oli aidassa kiinni. Hilla oli hieno ja odotti todella nätisti.

Kotonakin Hilla on harjoitellut kentän laidalla odottamista ja rauhassa oloa. Onkin kyllä tosi rauhallinen tapaus, toisaalta on kesän lapsi ja saa purkaa ulkona riekkumishalujaan. Lintujakin pyrähtelee nyt joka puskasta ja niihin voi rauhassa totutella.

Hillan kanssa ollaan vähän aksattukin. Alkuun pelkkää putkeenlähetystä, nyt on jo parit esteetkin mukana. Siivekkeen kiertoa ja kaikenlaista. Tuntuu tajunneen että siivekkeiden välistä mennään, vaikkei rimaa olekaan, ja rataa tehdään kuten ohjataan. Fiksu tyttö tämäkin.



sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kesäloman touhuja

No mitäs, kesälomaa ollaan vietetty kuumuudessa ja täydessä kotityön touhussa. Kyllä maalla on mukavaa, mutta tehtävälista ei lopu koskaan. Tämän kesän projekti on takaterassin uusiminen ja sehän meiltä tumpelotimpureilta sujuu, mutta aikaa kuluu kun välillä joutuu purkamaan tekeleensä ja aloittamaan uudestaan. Lisäksi paino muutti heppatalliin, nyt on lyhyt työmatka :)

Hilla kasvaa ja varttuu. Hää on niin helppo pentu ja kyllä kesäloma on pennun parasta aikaa. Sosiaalistaminenkin on niin helppoa, menee vaan johonkin kesähäppeningiin niin siellä tulee vastaan koko maailman kirjo ilmapallonmyyjästä rullalautaileviin ipanoihin. Jopa kiinanpalatsikoiran pennun kanssa viriteltiin leikkiä, niitä ei meidän piireissä muuten tapaa.

Sofi on myös lomaillut. SM-kisojen jälkeen se sai cartophen-kuurin ennaltaehkäisevänä hoitona. Sen pitäisi lisätä nivelnestettä ja olla nivelille muutenkin hyväksi. Kanitarhassa käytiin kerran ja se meni meiksi ihan hyvin. Parit treenit käytiin, mutta kotona ei olla aksattu yhtään. Yksissä epiksissä käytiin tekemässä kontaktivirheitä, kääk, mutta sellaista on aksaelämä. Täytyy palata ruotuun niiden osalta. Lähdöt oli hyvät ja paljon muutakin hyvää oli. En valita, enkä epätoivoistu.

Sofi on ollut ihan huippu pennun kanssa! He jaksaa leikkiä, pelata hammaspainia ja vedellä sukkia. Ulkona juoksevat ritirinnan ja heillä on niin hauskaa, mutta Sofin juoksuhepuleiden aikaan pentu juoksee jalkoihin turvaan. Samanlaisiin hepuleihin se sai tottua jo kotona, nyt punainen vaara on vaan muuttunut mustaksi :) Metsässä ollaan käyty pennun kanssa kahden ja isojen koirien metsälenkit ollaan käyty ihan normaaliin tapaan, eikä niistä ole joutunut tinkinmään yhtään, Hilla nukkuu silloin häkissään.

Zorro sekä trimmeri lomaili pitkään. Tästä minulla on jopa huono omatunto, en jaksanut klanata Zorroa ja raukalla oli lyhkäisessä turkissaan kuuma. No viimein sain homman tehtyä ja ero karvaiseen Zorroon on melkoinen, virtaa piisaa. Ne meidän jälkihommat sai vähän nolon lopun. Minulle tuli sellainen tunne että jäljestys on kerta kerran jälkeen ihan samanlaista, enkä minä saa tehdä siinä mitään. En jaksa sitä että asiat toistuu aina samanlaisina. Aksassa ja metsästyksessä tilanne on kaiken aikaa uusi ja variaatioiden kirjo loppumaton, ja niissä tehdään yhteistyötä, eli ohjaajakin saa tehdä jotain. Siksi kai niistä niin tykkään. Taisin nyt minulta jäädä se jälkitouhu, laitetaan sinne samaan ö-mappiin tokoilun seuraksi :)

Tässä ollaan Fiskarssissa. 
Eikä noi sorsat vaivaa mua yhtään, mikä on mammasta hyvä juttu.

''Ruokaa rekoista'' Helsingissä.
Jonotettiin aika kauan ni pistin levyksi.

Käytiin Porvoossa matkustamassa tyylikkäästi höyryjunalla.

Mamma laski mut tästä lattialle pedille ni hups mä nukahdin heti. Perillä hauskuutin tätejä ja lapsia ja kotimatkalla nukahdin taas.

Tässä mä leikin yhden Martan kanssa. Se on kääpiöpinseri ja 4 päivää mua nuorempi.

Tässä mä opettelen pitämään letkunpätkää ja irroittamaan siitä vasta käskyllä. Kauheen vaikeeta kun pitäis muistaa vielä hengittääkin.

Tässä mä osaan jo vähän noutaa. Mamma kuvasi videon ihan ite, melkein osui.




keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Tervetuloa Hilla-härveli


Kyllä, meillekin tuli pentu, kuten kaikille muillekin tuntuu tulleen kevään ja kesän aikana. Hän on Lahjakas Berry, eli vapaasti suomennettuna Hilla, ja hänellä on somat hilla-läiskät silmien yllä.

Maanataina oli vielä työpäivä ja siitä lähdettiin pennunhakureissulla lomanviettoon. Nyt on nautinnollinen pentuloma! Kotiin tullessa kaikki meni hienosti kuten aina, pentu oli rohkea ja sosiaalisesti taitava. Zorro ja Sofi olivat ihania kumpikin, vähän joutuivat sanomaan liian innokkaalle otukselle ettei kaikki sovi. Illalla pentu söi ja viihtyi, kävi ulkona pissailemassa ja yöksi pääsi häkkiin mamman viekkuun. Nukkui hiljaa ja hyvin, kerran käytin ulkona, otti kaksi askelta ja pissasi, siitä syliin ja nukahti häkkiin taas heti, aamulla vasta heräsi.

Tuntuu hirmu helpolta otukselta ja lauma voi hyvin, että hienosti meni taas kaikki!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Sofin tokat SM-kisat


SM-kisareissu alkoi perjantaina kiireisellä auton pakkauksella ja lähdettiin kohti Hyvinkäätä, syömään nepalilaiseen ravinteliin :) Oli kyllä hyvä safka. Siitä jatkettiin Tampereelle Scandic Rosendahliin joka tuli valituksi ulkoilumaastojen perusteella.

Tämä oli Sofin ensimmäinen kerrostalossa asuminen, ja hän oli niin rauhallinen ja hieno taas. Ei mitään ääntä, eikä kyttäilyä vaikka talossa väliin raikas haukku ja käytävässä liikkui alvariinsa ihmisiä ja koiria. Jätettiin Sofi huoneeseen ruokailujen ajaksi, eikä siinäkään ollut mitään ongelmaa. Myös yöt nukkui täysin rauhallisesti omassa pedissään.

Lauantaiaamu otettiin rauhassa, mutta hyvissä ajoin lähdettiin kisapaikalle. Oli iloinen ylläri että koiran saattoi jättää autoon ja että auton sai jätettyä aika lähelle kenttää. Marko oli mukana kuskina ja kepona, eli minun elämäni oli hyvin huoletonta. Sofi juoksi cockerijoukkueen kolmantena koirana, Siiri oli ekana koirana saanut hyllyn ja Toukolle kävi samoin.

Rataantutustuminen meni jotenkin plörinäksi. Jännitti kovin ja populaa oli niin paljon etten saanut selkeitä näkymiä, missä koira on, mihin suuntaan lähden, mitä tulee tapahtumaan. Tutustumisesta jäi heikko fiilis, en oikein tiennyt mitä teen esim keinulle tullessa. Ja sitten oli se vessafiasko. Rataantutustumisesta suoraan vessajonoon, eikä niitä ollut kuin yksi! Siinä me oltiin pitkässä jonossa jumissa koko ohjaajakööri, se sapetti paljon. Ja koirakin puuttui, mutta onneksi sain Markon kiiruusti hakureissulle. No kohta oli asiat kunnossa, koirakin paikalla ja löin suunnitelmat lukkoon, myös sen keinun suhteen. Päätin että kun se tulee hollille juoksen keinun suuntaisesti ja perään teen sokkarin, valssiin en ryhdy.

Joukkuerata

Sit lähdettiin. Päästin Sofin aika heti, en halunnut olla tiellä putkeen menossa, putkesta vedin sylivekkiin, katsoin olan yli, Sofi tippui siihen hyvin ja jatkettiin hypyn yli kohti aata, kontakti, rengas ja vastakäännös muurille että sain linjattua keinulle. Juoksin keinun suuntaisesti, sokkari, hypylle ja kepit. Pituudelle olin päättänyt etten juokse vaan käännän rytmittämällä, jos olisin lähtenyt juoksemaan en olis kuitenkaan ehtinyt valssiin, mutta Sofi olis kiihdyttänyt suoraan putkeen. Eli mentiin rytmittämällä, niisto, sokkari ja putkeen. Putkesta hypyn yli suoraan takaakiertoon, päällejuoksu ja putkeen. Siitä puomille ja Sofi haralle odottamaan, siitä matkaan ja okserille, en uskaltanut siinä kovasti rytmittää tai kääntää ettei rima tipu, se meni vähän pitkäksi, mutta kuuliainen koira kääntyi ihan äänellä ja oli hyvällä juoksulinjalla, hyppy, takaakierto ja maaliin. Oli hirmu helpon tuntuista, ei ongelmia, toisaalta ei tuntunut mitenkään huippunopealta. Jäkikäteen tajusin että oli nopea, sinne jäi taakse melkein kaikki, vain yhdellä ankkurikoiralla oli lopulta nopeampi aika!


Kiitos Susannalle videosta, se jää minulle kauniiksi muistoksi.

Tästä tuli valtavan hyvä mieli. Radalla näkyi myös se Sofin kaunis asenne mistä olen puhunut, se hoiti kaiken esim kontaktit, teki kaiken muunkin ihan täydelleen. Eikä se hauku pahuuttaan tai komenna, se tsemppaa minua ja sanoo että koitas nainen juosta että ehdit kertomaan seuraavaa. Joukkueen ankkurikoirana meni vielä Salli, mutta sille kävi nuoruuden pieniä kämmejä.

Illalla käytiin pitkällä kävelyllä Tahmelassa joka oli ihmeellinen paikka tällaisille tasamaan tallaajille. Yöllä ei oikein tullut uni, oli lauantai-ilta ja pientä iltahulinaa ulkona, myös ilmastoinnin hurina valvotti, tai sitten ei vaan nukuttanut.

Karsintarata

Sunnuntaiaamu lähdettiin varhain kisapaikalle, halusin olla paikalla ajoissa jotta ehdin tutustua rataan huolella. Rata tuntui aika akantapporadalta, siinä oli juoksusuoria joiden lopussa piti suorittaa joku temppu. Vähän pelotti kuin mun käy. Mutta rataantutustumisen jälkeen oli selvät sävelet, tiesin että takaakierron jälkeen täytyy lähteä heti juoksemaan lujaa, ja varvistaa, ja tahtoa lujasti että Sofi sinne menee. Ja kuin kävi, hukkasin radan kolmosesteellä (aika monella kävin näin, jännitys, neloshypyn joku omituisuus...) mutta löysin taas ja sain räpellettyä Sofin oikein ekaan takaakiertoon. Olin jäänyt siinä jo jälkeen ja takaakierto tuli niin lähetyksenä että pääsin juoksusuoralle aikaisemmin ja ehdin liiankin ajoissa, juoksin Sofin suorastaan ohi siitä takaakierrosta! Ja seuraavaksi minusta tuli kädetön! En himputti saanut merkattua kädellä sitä hyppyä, ei vaan mahtunut kaaliin. No elämä on aika hektistä Sofin kanssa aksatessa. Loppuradassa oli paljon hyvää, esim keppikulma ja kepeillä pysyminen. Mutta karsintaradalta siis hylly, eikä päästy jatkoon. Ehkä yritin liikaa, ehkä mulla oli liian iso lataus ''pakkoehtimisestä'' korvien välissä. Seuraavalla kerralla aion ottaa hitusen rennommin :)

Noin muuten kaikki oli vähintäänkin jees. Sofi oli täydellinen harrastuskaveri radalle mennessä, mutta muut ajat kiltti, rento, hiljainen, vaatimaton ja suloinen cockerityttönen. Kotiin lähdettiin maksien finaalin jälkeen, koska Zorro-vahtien piti lähteä töihin. Illalla käytiin vielä normi lempparilenkki.

Siihen ainokaiseen tulokseen olen tyytyväinen ja ihmettelen sitä vieläkin. Joukkueradalla oli liki 300 koiraa, joista vain yksi meni Sofia nopeammin. Siellä oli viime vuoden mestari ja tämä tuleva ja vaikka kuin hyviä koirakoita, no kaikki! Ja mullahan on se periaate etten suostu ottamaan agiakaan liian vakavasti, esim käy lenkillä. Että tällainen tavisohjaajakin voi ne voittaa kun on hyvä koira ja se sopivasti itselle opetettu :) Ja Sofihan on hirmu hyvä!


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Sofin hieronta + kisat

Sofi ja uusi viilennystakki. 
Myös lintu on tässä vahvasti läsnä :)

Zorro raukkaa potuttaa. Se ei tykkää kun jäljestämisessä ei tapahdu mitään, sitä tympii ja se haluaisi äksöniä. Tein sille taannoin lyhyen harjoitusjäljen meidän lähimetsään, ajatuksena treenata keskittymistä. Mullahan on sellainen päähänpinttymä että työ työnä ja hetken täytyy pystyä keskittymään. Marko oli jossain työmatkalla ja otin kummatkin koirat mukaan metsään. Sofi odotti puussa kiinni kun Zorro jäljesti.

Eikä siitä tullut mitään, Zorro sähelisi eikä keskittynyt, ja mulla on tunnetusti aika lyhyt hermo, en jaksa katsella ihan älyttömyyksiä. Keskeytin Zorron touhut ja vaihdoin koiraa. Jäljestin Sofi-härvelillä aika lyhkäisellä liinalla koko jäljen, sehän toivoo joka askeleella että jostain pölähtäisi lintu lentoon. Sorkan Sofi kantoi Zorron luokse ja minä kehuin sitä ja syötin lihapullaa. Seurasi koiran vaihto ja nyt tuli se keskittyminen ja vaivannäkö jota toivoin, koko touhu oli ihan eri näköistä kuin ekalla kaahotuksella. Päästiin sorkalle ja Zorro sai kehunsa ja lihapullansa. On se vaan ihmeellistä mitä rehellinen kateus saa aikaan.

Sofi kävi hierojalla keskiviikkona. Aluksi katsottiin liikkeet joista tuli kommentti että vasen takajalka ottaa lyhyemmän askeleen kuin oikea. No siinähän on se ykkösen polvi. Tässä on syy miksi me ei riehuta pitkin poikin ja kisata hulluna, esim karsinnat jätetään ihan suosiolla väliin. En halua kuluttaa tuota pientä, vähän liian tosissaan pinkovaa eläintä. Se ei säästele itseään, siispä minä säästän sitä. Pientä jumintynkää löytyi ja ne hierottiin auki mutta käydään kohta uudestaan että Sofi saa liikkeensä puhtaaksi eikä riko itseään.

Jätettiin torstain treenit väliin, mutta lauantaina juostiin Ihahin kisat Vantaalla. Eka startti oli olevinaan ihan helppo, mutta tein siitä vaikean ja suuren taistelun, olin niin eksyksissä ja puujalka. Sofi oli kiltti se teki ihan täydelleen kaiken, mun peräänhuutelusta se pyörähti ympäri kysyäkseen ohjeita. Pyöräytin sen tosiaankin pariin kertaan ympäri ja käskin jatkamaan sinne minne oli menossakin. Tästä mun kaameasta taistelusta saatiin voittonolla.



Toka oli taas agirata jossa minä onnistuin ohjaamisessa kerrankin, paitsi yhdessä kohdassa missä aukaisin rintamasuunnan pienesti liian aikaisin. Siinä oli edellisellä radalla sijainnut loppusuora jolle Sofi lähti kun käännyin. Ihan oikein tehty Sofilta. Muuten tuli aika herkku rata.



Kolmas oli hypäri jossa jouduin huolehtimaan renkaaseen osumisen läsnäololla. Kepeille jouduin lähettämään ja Sofi lähti niin ahnaasti että aloitti väärin. Kepit oli silleen vähän vinossa ja sinne se paukkasi sisään melkein puoleen väliin. Nooh, harjoitellaan hieman niin eiköhän se tulevaisuudessa onnistu. Tästä sitten hylly, mutta paljon oli hyvääkin. Lähdöt esim joka startissa, enkä katsellut taakseni!



Ostin Sofille kisoista viilennystakin ja palkintokassissa oli prikuulleen samanlainen kotiinviemiseksi Zorrolle. Tuli myös uusi säkki hyvää Roburia, kyllä Sofi yhden Zorron näköjään pystyy ruokkimaan :)

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Terve ja kisoissa

Mulla on ollut flunssa, niin paha että kävin oikein lääkärissä. Pelkäsin jo että sm-kisat oli nyt tässä, etten ehdi toipua, mutta toivuinpas! Kahden viikon treenit meni siinä potiessa ja kuntokuuri on vielä ajatuksen tasolla. Viime tiistaina treenasin ekan kerran. Marko oli tiukkana ja mutta sain luvan kun vannoin treenaavani vain vähän. Torstain treenit meni myös köhiessä.

Niinpä mulla oli lauantaina Ojangossa aika kuriton koira, olihan se ollut hunningolla kahden viikon ajan. Eka rata saatiin nollaksi, ei mikään hirmusiisti mutten viitsi kauhesti vähätellä kun oli voittonolla. Tokalla multa pääsi varsinainen aivotöräys heti alkuun, josta hylly. Loppuradalla tuntui ekan kerran että Sofi on kuriton. Mutta esim kepeille lähetys putken läpi oli kaunis ja sen Sofi hoiti niin hienosti että se riittää minulle muistoksi siltä radalta. Kolmas rata oli niin kuriton että lopetin sen kesken ja Sofi meni mietintämyssyn kanssa häkkiin.

Oli muuten kuuma ilma, 30 asetta varmaankin, mutta halli oli mukavan viileä sisältä.

Joella tehtiin noutoja vedestä ja vastarannalta, sekä kotona vielä omalla pihalla. Harjoittelivat vuorotellen, toinen sai odotella rauhassa kun toinen teki. Sofiahan minä siinä treenasin, että oppii odottelemaan rauhassa. Zorrokin osasi odottaa, tosin puuhun sidottuna ;)  Sofi oli aika hyvä noutoesimerkkierkki Zorrolle. Hyvin ne noutelivat kumpikin.

Sunnutaina käytiin kaneilemassa. Yksi harmittava peräänmeno, hiiltyminen ja lopuksi sitten hyvin. Sieltä ajettiin suoraan Mäntsälään hakemaan uudet putkenpainot. Kotimatkalla noutoja joella. Puutarhassa olis paljon tehtävää ja huhkittavaa, mutta nyt ei pysty, on ihan liian kuuma.

Menneellä viikolla osuttiin ojanreunan vesilintupesueeseen. Mun salamannopeilla reflexeillä selvittiin vaurioitta, ainakin meidän osalta. Ja se perinteinen jänövaavi tuli myös mennä viikolla. On ne jänöäidit hönöjä, ei voi mitään.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Jäljellä

Sanna kyseli mennä viikolla kiinnostaisko mejäilytreeni, kyllä kiinnosti. Sovittiin jäljen teko lauantaille ja sunnuntaille nuuskuttelu. Mentiin la heidän lekkimaastoihin tässä lähellä ja vedettiin koirillemme jäljet. Zorrolle osui tosi siisti kohta, sellainen helppokulkuinen ja kaunis. Minä opettelin jäljentekoa ja Sanna opetti, josko siitä jotain jäis mieleen.

Sunnuntaiaamuna käytiin nuuskimassa. Heikki meni Siirin kanssa, minä kuljin perässä Sannan ja Oton kanssa. Siiri veti tietty hyvin.

Oman jälkeni luulin sössineeni etukäteen kun veretys meni vähän pieleen. Epäonnistuin veren jaossa, erityisesti eka osuus meni liian vähällä verellä ja sitä jäi paljon yli. Mutta huonomuistisuudesta on iloakin, unohdin koko ongelman enkä siis jännittänyt. Zorro aloitti jäljen hienosti, nyt se ei nojannut niin hulluna länkiin, meni liian vauhdikkaasti, muttei hulluna. Tämä liiallinen vauhti on meillä ongelmana, mutta nyt oli hieno pitkä jälki ja siten varmasti opettavainen myös Zorrolle, se ei loppunut kesken. Ekan kulman kävi tarkistamassa väärästä suunnasta mutta palasi jäljelle ja jatkettiin. Näytti hyvin makaukset ja eteni hyvin. Kun tultiin sorkan luo, Zorro kurvasi pois jäljeltä ja meni alamäkeen sorkan sivuitse. Saatoin nähdä sen tilanteen ''väreissä'', oli vähän painostava kostea ilma, olin verettänyt sorkan ja laittanut sen sorkasta pystyn maahan, veren haju valui siitä alamäkeen ja jäi sinne hajupilveksi, sen Zorro haistoi. Sen oli pakko mennä tutkimaan se ensin ja lähestyä sorkkaa sieltä. Olen tyytyväinen, enemmänkin. Zorro teki melko rauhallisen nuuskuttelun ja näytti makaukset mielestäni hyvin, tästä on hyvä jatkaa. Kiitos Sannalle!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Zorron hieronta

Zorro kävi taasen hierottavana, se on käynyt siellä aika monesti ja tämän piti olla viimeinen kerta. Valitettavasti ei ole. Se vänähtänyt vasen puoli oli ihan jees, mutta oikeaa puoltaan se ähki huolella. Näillä mennään ja eletään normaalia elämää, kesäkuussa katsotaan uudestaan onko koira balanssissa. Eli sm-kisat Zorrolta jää väliin, muttei se osaa sitä harmitella, se on koira. Enkä harmittele minäkään, se on siellä niin monta kertaa hillunut että riittää jo.

Enkä onneksi ole huolissani, aika parantaa kyllä. Ja kuka meistä muka on ihan terve, ei kukaan.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kisoissa ja jälki

Agilitypainotteinen viikko. Tiistaina oli seuran vika treenikerta Vuokkosilla, syötiin kaakkua ja sain kavereilta kauniin kukan lahjaksi :) Torstaina oli ekat ulkotreenit kauniissa ilmassa, vaikka muuten on tullut kattavasti kaikkea taivaan täydeltä. Oli mukavaa tavata muitakin seuratuttuja pitkästä aikaa. Lauantaina oli seuran epikset, taas oli kivaa tavata tuttuja ja epikset sujuivat hyvin, meidän koirat oli kotosalla.

Sunnuntaina käytiin Sofin kanssa ekat ulkokisat Ihah/Vantaalla. Ekasta nolla, vaikka kuvittelin hyllyttäneeni, no Sofi ainakin meni puhtaan radan ja voitti :)


Tokalla tippui rima (14), muuten puhdas. Tässä tipahdin kolmannella esteellä, mutta taistelin itseni mukaan ja Sofi paikkasi hölmöilyni.


Kolmannella kuulin taas kun rima tippui (6), rata muuttui muutaman kohdan täsmätreeniksi, lopputulos hylly. En tiedä miksi rimat tippuivat, ehkä oli pehmoista, ehkä peitin, ainakin olin taas ääks-eksyksissä. Sofi oli hirmu hieno alusta loppuun, häkissä odotteli hiljaa ja rentona, ei mitään ääntä tai kuumoilua. Oli kivat radat, tuomarina Petteri Kerminen.


Lauantaina vedin kummallekin oman verijäljen. La ja su satoi kaikkea. Su käytiin sateen lomassa ajamassa ne (tuohon ajamiseen en totu), ja tämähän oli Sofille nyt eka verijälki. Zorro + naru + minä oltiin katastrofi. Puoli metsää lähti mukaan kun Z veti siksakkia jäljen päällä. Sofilla oli lyhyempi jälki helpommassa maastossa, mutta se päätteli valjaista ja liinasta että kohta pölläytellään fasuja. Että sikäli oli hankalaa :) Vaan ei juututa vastoinkäymisiin.

torstai 1. toukokuuta 2014

Zorro the sorkkaeläin


Zorron seuraava homma on opettaa minulle mejäily. Tiedän että koirat, cockerit ainakin, osaavat sen luonnostaan, mutta halusin tietää mitä ne siinä tekevät ja mitä kertovat. Enkä minä uskalla tehdä mitään ellei joku hyvä ole ensin opastanut. Hain joku aika sitten kultsujen mejäkurssille jolle myös päästiin. Kaukainen haaveeni on uskaltautua joskus mejäkokeeseen.

Keskiviikkona oli teoriakoulutus Keski-Uusimaa -lehden tiloissa. Minulle kaikki oli uutta, kauhea palo oli oppia, vaan eiköhän siitä suurin osa läiskynyt yli äyräiden. Marko opetti viikolla kompassin käyttöä ja tunnuin sen jotenkin klaaraavan. Mutta kurssilla siihen sotkettiin vielä kartta ja mittakaava, huh huh.

Lauantai-aamuna klo 9.00 tavattiin Pornaisissa metsästysmajalla. Minulla ei ollut koiraa mukana, sillä halusin Zorrolle yönylijäljen. Puhuttiin taas aikamme, mitattiin askelpari (88/100m) ja painuttiin metsään tekemään jälkiä. Parini oli onneksi kokeneenpi ja hän sai tehdä jälkensä ensin, myös kouluttaja oli mukana tällä ekalla jäljenteolla. Hyvä niin, sillä kysymyksiä sinkoili. Tästä aukesi ihan uusi maailma, ikuna en ollut katsellut metsää jäljen teon kannalta. Merkattiin eka jälki ja käytiin verettämässä se, minä kuljin perässä sienen kanssa.

Lähdettiin kaksin minun jälkeni tekoon. Piti klaarata kartta, kompassi ja tarjousmerkit. Ei meinanneet kädet riittää, lisäksi oli hirmu paljon muistettavaa. Se jälki oli piirretty ihan ihme paikkaan, vetiseen risukkoon, en olisi huolinut sitä opettelujäljeksi omalle koiralleni, enkä huolinut muillekaan. Tein jäljen ihan toisaalle, ja kaiken tämän muistamisen ja säätämisen takia hermoparat paukkui. Ne on niin lyhät ja herkät. Jälki tuli kuitenkin tehtyä. Palattiin metsästysmajalle ja paistettiin makkaraa.

Mitähän täällä harrastuksessa tapahtuu?
Ainakin löytyy makkaranpaistopaikka, kiva!

Sunnuntaina Zorro pääsi mukaan, oltiin majalla klo 11.00. Siellä meitä odotti sorkka joka saatiin yhdeltä kurssikaverilta :) Koutsi laittoi sorkan kauemmas heinikkoon ja siitä Zorro sen löysi. Se oli meidän ensimmäinen sorkka ikuna, tehtiin sillä pari noutoa ja vähän leikittiin. Koutsi selitti meille tehtävät ja lähdettiin maastoon. Jos edellinen päivä oli ollut vaikea niin nyt oli leppoisaa, kaikki oli valmiina ja vain koiralla oli hommia.

Ampua odottelemassa

Aloitettiin ampumisella. Koirat sidottiin puihin ja jätettiin sinne odottelemaan. Koutsi ampui noutajien launcherilla, eli damipyssyllä pari laukausta. Koirat olivat nätisti, myös Zorro (viikolla ammuin sille pari kertaa startterilla). Lähdettiin maastoon jossa Zorron jälki oli ensimmäisenä. Tultiin siihen hollille ja koutsi selitti mitä tehdään. Päästin Zorron jäljelle ja ensimmäistä makausta tutkittuaan se lähti matkaan. Se meni niin hienosti, teki kyllä pari tarkistuslenkkiä kumpaankin suuntaan, mutta muuten ihan täydelleen. Tultiin kulmaan jossa haisteli makausta ja jatkoi matkaa. Hyppelehti koivunrunkojen yli ja tiesi tarkkaan minne oli menossa. Näin rusetin puussa ja tiesin odottaa sorkkaa. Kohta maassa näkyi kuopsutettu neliöläntti ja ajattelin että tuossa se nyt on, mutta siinäpä ei ollutkaan sorkkaa. Hetkeksi jo hätäännyin, mutta Zorro vaan jatkoi matkaa ja tulikin toiselle läntille jossa sorkka oli, tutki ja otti sorkan jonka toi minulle käteen. Hieno koira (syrän).

Tässä tää sorkka nyt on

Sitten puitiin mitä oli tapahtunut. Zorro oli mennyt hienosti, minä päästin sen alussa liian kovaan vauhtiin, siitä tarkistuslenkit. Täytyy harjoitella hitaammin. Kulmat ja makaukset se oli tehnyt oikein hyvin ja sorkka-työskentelystäkin täydet pisteet. Oli niin mielenkiintoista, tämä oli meille ihan eka oikea jälki, makaukset, kulmat ja kaikki. Ja ne selitettiin niin hyvin että meikäkin tajusi.

Vielä piti opastaa oma jälki, sen veti aivan hurmaava basset-herra nimeltään Aki. Käteltiin ja yritettiin tehdä asiat kuten kokeessa ja Aki meni hienosti. Siitä sain vähän käsitystä vauhdista, siellä ei tosiaankaan kaahailla vaan mennään rauhallisesti. Aki löysi sorkkansa ja puitiin taas tapahtumat, myös tekemäni jälki arvosteltiin.

Lopuksi paistettiin taas makkaraa, Zorrokin sai osansa. Olipa onni että päästiin tuolle kurssille, se oli hyvä. Kiitos kouluttajille! Nyt uskallan tehdä jotain harjoituksen poikasta itsekin, pitäisi vaan olla maastoja. Kyllä oli mukavaa hypätä vähän tuntemattomaan, mejäporukat olivat oikein mukavaa sakkia.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Sofin tupla on cockereiden eka :)


Meinasin ihan unohtaa... Sofin valionarvot tupsahtivat KoiraNettiin
Pieni Sofi-typsy on Suomen ensimmäinen agilityn kaksoisvalio-cockeri!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kisoissa pitkästä aikaa


Sofi on toipunut sterkkauksestaan hyvin, mutta Zorro potee vielä jalkaansa. Minun silmääni Zorro näyttää jo aika hyvältä mutta sitä pidetään vielä kevennetyllä, se saa mennä vain kevyttä rentoa ravia ja hieronnassa käy vielä ainakin yhden kerran. Zorron mieli on kuitenkin hyvä ja se tarjoaa kovasti palloa potkittavaksi. Tästä kevennetystä on tullut yllättävä ongelma minulle, kunto himputti ei nouse kun on vain yksi koira treenattavana ja sekin sellainen hirmu jonka kanssa ei tarvitse juosta. Sofille on tehty kuntoa metästämällä (luontoa häiritsemättä tietysti), se kun on niin tervettä ja mieluista kummallekin.

Niinpä ekaan kisaan pitkästä aikaa ilmosin pelon sekaisin tuntein, valitsin Purinan vaikka arkailen hieman sen alustaa. Samapa tuo mistä tämän touhun aloittaa, kunto oli kuitenkin vajaa ja selviytymistaisto - miten jaksan maaliin, vie nautintoa pois, mikä on tietysti täysin oma vikani ja valintani.

Perjantaina mentiin siis Purinalle. Minulla oli hermot riekaleina, pelkäsin miten löydän esteet, jaksanko juosta ja muljahteleeko jalat epätasaisella alustalla. Ja koiran puolesta, löytääkö Sofi esteet punaisesta pöperöstä, pääseekö ylös siitä, liukasteleeko, tippuuko rimat... Eniten hermostutti mitä höperö ohjaaja tekee, ja mitähän sen suusta pääsee.

Ennen ekaa starttia kiersin hermostuksissani ympyrää. Mutta startissa Sofi oli hyvä ja luotettava, se halusi tehdä nollaa ja tekikin vaikka minä hyydyin hallin toiseen päähän loppusuoran alkuun. Siinä oli sellainen takaakierto joka piti hoitaa ja sitten posottaa hallin toiseen päähän hyppyjen ja aan kautta. No siihen se sitten jäi kun jalat ei vieneet ja Sofi pyörähti loppusuoralla ympärikin kun takaaleikkaus tapahtui yllättäen huutamalla. Mutta nolla kuitenkin ja Sofi oli sillä totutettu alustaan.

Toiseen en enää hermoillut, Sofin asenne oli niin hieno. Tiesin että se tekee mitä pyydän, katsoo ja kuuntelee ohjeet ja lukee rataa hyvin. Toinen agistartti meni taas ihan täydellisesti mitä nyt ohjasin yhden hypyn väärin päin, mutta Sofi oli hieno. Maalissa olin ihan sulaa vahaa koiralle vaikka tuloksena oli hylly.

Kolmanteen menin jo täysin rentona nauttimaan. Päätin että ainoastaan juoksen, en tee mitään tilpehööri-ohjauksia, juoksen vaan suoraan enkä pysähtele. Niinpä me tehtiin koko rata takaakierroilla ja persjätöillä, ei mitään ylihienoa kikkailua ja vide että nautin ja hyvin meni. Hienosti meni muutkin, esim yksi upea kelpie meni aivan jäätävästi. Mutta mutta, tuloksissa eräs pieni musta sokkeri oli nopein! Menin tosiaankin lukemaan tuloksia vain koska kiinnosti paljonko jäätiin sille kelpille. Oli iloinen ylläri kun tilanne olikin toisin päin.

Olen niin tyytyväinen. Me totuttiin siihen alustaan hyvin, rimakaan ei tippunut vaikka ekalla radalla kuulin kolahduksen. Ja jaksettiiin, minäkin sitten lopulta. Ekalla hyydyin pitkälle juoksuloppusuoralle, mutta muissa starteissa ei vastaavaa onneksi ollut. Sofi oli loistava, ihana, helppo ja sen asenne oli ihan kultaa. Se halusi tosissaan tehdä yhteistyötä ja hää olikin ihan täydellinen! Kisojen jälkeen hain vielä Leenan pääsiäisenviettoon, Purina oli yllättäen ihan Leenan naapurissa. Mukavaa kun lapset asuu nyt ihan lähellä.

Noin muuten elämä on pyörinyt tyttärien muuttojen ja puutarhan kevättöiden merkeissä. Nyt me jatketaan niissä teemoissa, paitsi että Zorro pääsee ensi viikonloppuna mejäkurssille, minä aloitan jo keskiviikkona teoriapuolella.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lotan treeneissä ja kaneilemassa

Tänään olitiin Lotan sokkeritreeneissä Riksussa. Oli hauskaa ja kuten olen ennenkin sanonut tykkään siitä iloisesta ja yksinkertaisesta agista mitä Lotta opettaa. Kontakteihin panostettiin erityisesti koska ne kuulemma valahti, eli kävin vähän persvilloista muistuttamassa miten siihen haralle jäädään. Lopulta kävi jopa niin hassusti, että kun vapautus oli hieman epäselvä jäi Sofi haralle vaikka meikä jatkoi rataa. Hyvä niin :)

Mun eka nykäisy oli hirveä, sähläsin. Sitten rupesi vähän pelittämään, mutta kuitenkin tuli mölistyä kaikkea tyhmää, vääriä käskyjä jotka hämmensi Sofia. Pistetään ne vielä agisaikkuloman piikkiin. Sofi on palautunut huomattavasti paremmin, se ei virheitä tehnyt eikä esim tiputtanut yhtään rimaa. Muutenkin oli eri taitava tyyppi, keppejä haki ja teki yksikseen ihan täydellisesti. Saatiin Lotalta pari vinkkiä joita käydään työstämään, esim peruskäännös, jospa opettelisin sen.

Kotiin tullessa käytiin katsomassa kaneja ja syötiin eväät aitauksessa. Ikävä kyllä opetettiin kaneille myös pientä varovaisuutta, ei ollut tarkoitus mutta niin siinä kävi.

Sofin strekkaushaavat näyttävät hyviltä, karvakin on jo hieman kasvanut masussa. Menneellä viikolla aloitettiin aksatreenit. Tiistaina oli omat treenit. Minä olin ihan väsytoope, siitä ei ole muuta mainittavaa, paitsi että Sofi oli tietty hyvä. Pari rimaa tippui, ne saattoi johtua minusta, oli muun muassa rytmitysongelmaa. Torstaina käytiin Juhalla. Mun kunto oli romahtanut ja jouduin valitsemaan radalta kohtia joihin panostin, ihan koko rataan en kyennyt. Sofi kykeni, ainoastaan yksi rima tippui. Haaveilin meidän aloittavan kisaamisen 5. pv Mäntsälän kisoissa, mutta Lauran ja Alen muutto osuu samalle päivälle, eli ei onnaa. Toissa viikonloppuna 15.3. muutettiin Leena Tampereelta opiskelija-asunnosta Espooseen ja huomenna maanantaina hänellä alkaa eka oikea työ, se on huippua!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

TEST: LÄGI 19.1.2014 / Vuokkoset-areena



Ihan kaikkea en ole tänne kirjannut, ehkä en näitäkään kisoja. Todistetusti ollaan kuitenkin käyty nämäkin naatiskelemassa, koska löysin tällaisen livestream tallenteen. Siellä me mennään kohdassa 7:20, meidän jälkeen menee koirakko joka voitti, me oltiin muistaakseni kakkosia.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Sairastuvan kuulumisia

Sofi on viittä vaille parantunut, sterkkaushaavat on kauniit ja siistit. Ei olla tehty nyt oikein mitään, torstaina loppuu saikku ja siitä aloitetaan rauhallisesti. Mutta siis kohta me päästään riekkumaan!

Zorro sen sijaan sai tiistain käyttöönottotarkastus-hieronnasta riekkumiskieltoa. Jalan paraneminen on vielä kesken, kipeä lapa oli juntturassa ja kaikki siinä ympärilläkin oli aika tasaisen juntturassa, melkeinpä koko koira. On joutunut raukka kompensoimaan kipeää osaansa ja onhan tässä liukastakin ollut, esim mettäpolut on olleet pitkään jäässä. Käskettiin malttaa ja seuraava hieronta/tarkastus on varattuna kahden viikon kuluttua. Eipä tässä muuta, me ryhdytään malttamishommiin.

perjantai 28. helmikuuta 2014

Mitäs me pönttöpäät

Torstaina 27. pv vein Sofin sterkattavaksi Apexiin Malmille. Paikan valintakriteerit oli nämä, sterkkaus tähystyksellä, hyvä kirurgi ja väliajalla pääsen töihin. No aamulla vein ja ruokisella hain, kovin vaivatonta oli ainakin minulle. Sofi puolestaan oli aika tättärää operaatin jäljiltä, piti lakkaamatta ihan outoa ääntä. Luultavasti ne opiaatit (vai mitä lienee olivatkaan) sekoittivat neidon pään, illalla oli jo tointunut. Nyt kulkee pönttö päässä kun se ei tunnu haittaavan mitenkään ja minä olen niin kyllästynyt kärsimättömyyshölmöyksiini. Tässä vaiheessa näyttäis että kaikki meni ja on hyvin :)

 Z-miähen jalkatapaus etenee tähän tyyliin. Reilun viikon syötin rimadylia eikä ontunut, mutta kun lopetin lääkkeen Zorro ontui taas. Varasin ajan JärVettiin jossa käytiin maanataina 24. pv, odotteluajan syötin rimadylia. Eläinlääkäri löysi lihaksesta kohdan josta Z sanoi viu, mistään muusta paikasta ei löytynyt vikaa, vain tämä yksi lihas. Zorro sai tulehduskipulääke- ja b-vitamiinipiikit niskaan ja apteekista hain yhden viikon Loxicom-kuurin. Ostin b-vitamiinia myös kotiin paranemisen tueksi, auttaa kuulemma lihasjuttuihin. Nyt levätään kevyellä liikunnalla ja kahden viikon kuluttua on hieronta varattuna.

Ai niin, Sofi juoksi Villen kanssa Hyinkäällä kolme starttia. On ne huikeita tyyppejä kumpikin, eivät ole koskaan kuuna päivänä menneet metriäkään yhdessä, ei minkäänlaista pientäkään kokeilua. Mutta kun toinen haluaa juosta (ilmeisesti kumpikin tässä tapauksessa :)) ja toinen osaa ohjata niin tuloksena olikin kaksi nollaa ja keskimmäinenkin oli vain yhdellä väärällä estekäskyllä hylly. Sofihan on lähetyskoira, se kuuntelee mitä sille sanotaan :) Että hyvin meni! Niitä sm-varakuskinolliahan tässä haetaan, muuta ihmeellistä ei ole tekeillä.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Zorrosta kakkonen cockereissa

Kuva: Irene Vinha

Arvatkaas kuka tuli vuoden agicockerikisassa kakkoseksi!! No mä tietysti!
Vaikka niitä hirmunopeita turboja on jo vaikka kuinka himputin paljon ni yhden vaan päästin edelleni! Eikä mulla ollu ku ihan lyhyt kisakausi ja se sama pönttö ohjaaja ku aina. Hitto mä olen hyvä!!!  -Zorro

Vuoden 2013 agilitycockerspanieli on Judy ja Marjut, onnittelut heille!
Zorro on kakkonen ja Sofi Lotan kanssa kolmansina, hyvä meidän klaani :)

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Zorron jalka on pipi

Sunnuntaisten Ojangon kisojen jälkeen elettiin ihan normaalisti. Käytiin tietysti jäähdyttelylenkki, mutta tehtiin se pellolla koska tiet oli niin jäisiä. Pellollakin oli sellainen kevyt jääpeite josta jalka meni läpi, mutta mikä kalvoi sitten säärtä, eikä sielläkään oltu pitkään.

Kotona elettiin normisti, syötiin, lepäilittin, käytiin ulkona, syötiin nahkaluut, eikä Zorrossa näkynyt mitään poikkeavaa. Myöhään illalla kun oltiin menossa nukkumaan, Zorro tuli soffalta alas eikä laittanut vasenta etutassuaan maahan. Käytiin vielä pissalla, eikä jalalla voinut astua, minä kannoin sen hankeen ja saatiin iltahommat hoidettua.

Aamulla varoi jalkaansa, eikä varannut sille painoa, ei myöskään venytellyt huolelliseen tapaansa. Jalassa ei kuitenkaan näkynyt mitään vikaa, arvelin että oli venäyttänyt sen kotipihan jäätiköllä. Ruokiksella kokeilin aristuksia ja taivuttelin liikeratoja, jalkaa eteenpäin vietäessä luppasimmu aukesi ja alkoi kummasti laajeta. Zorro rupesi myös itsekseen venyttelemään ja siinäkin näki miten vasen jalka jäi viisi senttiä toista lyhemmäksi. Ehkä Zorrolla on joku venähdys kyynär/olka/lapaosastolla. Annoin sille tulehduskipulääkettä jota meinaan syöttää sille viikon verran, sitten viikko lepoa ja hierontaan, muuten se saa olla nyt levossa. Kiinni en ajatellut pitää ellei rupea riekkumaan. Minusta se liikkuu nyt hyvin, ei ainakaan onnu tai aristele.

Eikä voi olla mikään agilityvika. Se tekee agia 10 min/viikko ja senkin omaan terveeseen tapaansa, sitä ei vietit vie, eikä se ole minkään sortin hullu (pallo-/tms).

tiistai 11. helmikuuta 2014

Lägin kisat Ojangossa

Juostiin kummankin kanssa kolmasti Lägin suurissa kisoissa, oli vissiin 60 koirakkoa/startti, hyvin jaksettiin ja viihdyttiin. Oli tavallaan erikoiset ja jännät Anna Huittisen radat, varsinkin vika hyppäri oli ihan superjännänhauska ja tunnelma oli katossa, tuli tsempattua muita, mutta myös yritettyä tosissaan itsekin.

Eka agirata meni Sofilta hienosti, paitsi että lähetin sen huitoen okserin läpi pussiin ja rima tippui. Kuulin kolahduksen ja siitäkös meikäläisen yritys lopahti. Zorrolla samassa kohdassa ajattelin että issoo hyppyyy ja pussiin, eikä rima tippunut, vaikka tosi monella tippui. Zorron radan sössin lopun takaaleikkauksella tokavikalle esteelle, koira oli oikealla puolella ja tulin huutaneeksi Zorroo, ja Zorro kääntyi kiltisti vasempaan ja kysyi mitä, mihin mennään. Minä siihen että ei mulla muuta kuin että hyvin menee taitava koira :) Zorro meni hienosti ja olis mennyt loppuun saakka, mut kun tuli taas mölistyä. Noh mitäpä tuosta, juostiin maalin ja syötiin eväät.


Toka agirata oli Sofilta taitava ja hieno. Upeat kepit sokkarilla ja kaikki. Jossain olin taas tiellä mutta Sofi väisteli kuulemma urheasti. Aalle jouduin väärältä puoleta, niin että minulle tuli pidempi juoksumatka, mutta Sofi kilttinä tyttönä odotti haralla. Tästä saatiin oikein hieno nolla :)

Zorro vein samoin, kepit sokkarilla, ja puomia joustessa näin taas tilanteen hiukka koomisena. Zorro juoksi hölkynkölkyn puomia vieressäni, ilman mitään kiirettä. Se tietää tarkalleen että haralta pääsee vasta kun mamma on päässyt sinne asti. Ja Sofilla sama asia, se juoksee hienosti haralle, mutta joutuu siellä odottelemaan mammaa. Meidän kontaktiesteet on tasan niin nopeita kun meikä juoksee, eikä se ole kovin nopeeta. Sen siinä Zorron kanssa juostessa prikulleen tajusin. Aalle pääsin nyt lyhyemmän tien puoleta kun kovasti keskityin. Zorrolle tuli tältä radalta hieno nolla.


Huisilla hyppärillä nähtiin vaikka mitä, siinä tehtiin mieletön määrä erilaisia hyllyvariaatiota. Ohjaajilla oli kauhea tsemppi päällä kaikki halus päteä just siinä, kun se oli vähän mahdoton. Sofin kanssa se meni kuin unelma, Sofi tuli ja meni justiinsa miten halusin ja sitten ihan lopussa siinä pyöriessä minulta hukkui rata, voi ääk, ja kun ohjausta ei tule niin Sofi tietysti ehtii jo vaikka mihin. Tästä meille aivan hurmaava hylly. 

Zorron kanssa minulla oli jo sertin kiilto silmissä, että kyllähän sen kanssa ehtii ja mehän tehdään vaikka mitä. Kaikki alkoi upeasti, mutta Z ei suostunut menemään punaiseen putkeen vaikka kaikki oli ihan oikein, tuli vaan väkisin läpi ja halusi ehdottomasti siniseen putkeen. Voi elämä millainen hyllyputki siitä alkoi, me tehtiin sen tuhannen hyllyä ja Zorro puikkelehti siellä täällä ja välillä kuikuili kaula pitkänä, että mihis se mamma joutui kun sitä ei täälläkään näy. Ihana ja huvittava eläin.


Omaan asenteeseen olin nyt tyytyväinen, haluan tehdä tätä onnellisena ja hihitellen, tuloksilla ei ole väliä. Haluan että koirat on onnellisia ja nekin saa mielellään nauraa. Ohjasin Zorroakin nyt hyvin enkä hermoillut. Sofin kanssa ollaan jotekin löydetty tekemisen tatsi ja maltti, ehkä jonkinlainen työrauha jossa kumpikin luotetaan toisiimme. Vielä pitäisi rauhoittaa ohjausta, nyt kädet heilui liikaa ja huutoa tuli vääriinkin paikkoihin (okserin rima tippui kuulemma mun käden heilautuksella ja sitten se Zorron loppusuora karjahdus). Ehkä minä joskus opin, saapas nähdä.


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Helpottunut, tyytyväinen ja onnellinen


Tuplanmetsästys jatkui Batin kisoissa Ojangossa, tuomarina oli ihana Anne Savioja. Zorrokin oli pitkästä aikaa mukana. Minulla on ollut sitä ikävä ja päättelin että tässä vaiheessa oma juoksukunto klaaraa kaksi koiraa. Hyvin jaksoin, myös pää ja muisti toimivat, oli ns hyvä päivä :)

Lauantaina klo 8.30 oli eka agirata ja Sofi juoksi ensin. Lähtö pelitti, välillä olin kuulemma koiran tiellä ja sen minkä unohdin käskyttää toimi rytmittämisellä. Saatiin nolla ja ohjaaminen tuntui helpolta, siinä ei ollut mitään taistelua. Tuloksissa kakkostila ja nyt saatiin vastaanottaa viimeinen a-serti!

Zorron kanssa juostessa hermoilin kuin heikkopäinen. Siitä ei pääse mihinkään että taviksena se menee hiukan hitaammin ja minä olen jo tottunut Sofin hurjaan vauhtiin. Siispä minulle oli liikaa aikaa jonka käytin steppaillen ja hermoillen, ja sehän hermostuttaa koirankin kun ohjaaja heiluu ja huojuu eikä siitä saa selvää mihin mennään. Tästä vähän ikävästä radasta saatiin kontaktivirhe kun en muistanut tehdä haraa. Tämän radan jälkeen päätin että jos sitä luppoaikaa kerran on, se kannattaa käyttää hyvään eli kehumiseen, eikä turhaan ja negatiiviseen hermoiluun.

eka rata

Tokan eli hyppärin Sofi meni pirun hyvin. Lähtöasetalma ja kohta oli samanlainen kuin silloin kun Sofi hiipi rimalle asti. Sen teki taas mieli hiippailla, mutta olin tiukkana ja katseella läsnä. Sitten me mentiin ja taas oli helppoa. Välistäveto 12 - 13 meni hyvin, otin koiran vastaiseen ja päästin putkeen 14. Hyppysuoralla 15, 16 ja putki 17 nähtiin hienoja päällejuoksuja, vaan ei minulta, jäin jälkeen ja putkeen mentiin takaaohjaten. Ai että oli hieno fiilis kun saatiin tästäkin nolla, meidän eka tuplanolla ja menolippu SM-kisoihin!

Zorron kanssa lähdin postitiiviselle radalle, kuten olin päättänyt. Vitsit että Zorro veti hyvin, se oli uskomattoman ihana, nautin joka hetkestä. Siinä se ero nyt tulikin, Sofin kanssa on mentävä noppaan, siinä ei ehdi muuta, toki nautinkin, mutta suorituksen aikana siihen ei juuri ole aikaa. Zorron kanssa ehtii nauttia vauhdin hurmasta, tai jos hermoilee niin silloinhan se ei ole niin nautinto ;) Välistävedon tein liian hätäisesti, se ei ehtinyt tulla siihen kun jo aukaisin rintamasuunnan ja Zorro teki kuten ohjasin eli hyppy väärältä puoleta. Mutta tiesin heti että oma virhe ja mentiin upeasti loppuun asti. Ja rata oli postiivinen, kehuin sitä mennessä ja meillä oli hauskaa, enkä heilunut, nykinyt tai muuten hermoillut.

hyppyrata

Kolmas oli taas agirata jossa jätin Sofin lähtöön ja kävelin aika pitkälle kakkoshypyn taakse, Sofi pysyi hyvin paikoillaan. Sitten me taas mentiin, kolmosen jälkeen valssissa olin Sofin tiellä ja jäin pöljänä kaivamaan sitä takaani. Hypyillä 12 - 14 kävi kuten meillä tuppaa käymään, ne luiri ihan valtavasti, niissä meillä on paljon opittavaa mutta saadaan kyllä joskus kuntoon. Tästä taas helpontuntuinen nolla, ja niinpä meillä yhtäkkiä olikin TRIPLANOLLA! Himputti että oli hyvä mieli. Maaliin tullessa Sofi nappaa minua usein käsivarresta, nyt nappasi niin että paitaan tuli iso riekalereikä, onnentunteemme tuli näin ikuistettua :)

Zorron kanssa tein alun juosten sokkari + valssina ja se meni hienosti, oli vauhdikas ja tuli tiukka kääntyminen siivekkeen takaa putkeen. Kaikki meni upeasti tällä radalla, 12 -14 oli upea eikä luirinut lainkaan. Sillä kohdin me keskusteltiin miten himputin hieno kolli hän onkaan, ja Zorro hymyili koko matkan. 
vika agirata

Sellainen ikimuistettava onnenpäivä me vietettiin Ojangossa, radat oli ihania ja nähtiin upeita suorituksia. Kyllä täytyy ihmetellä miten himputin hienoja koiria mulla onkaan, olen niistä niin ylpeä. Voihan onnenkyynel. Sofi tuli jokaisella nollallaan kakkoseksi ja sai tosiaankin sen vikan agisertin (Lotta hommasi ne aiemmat, nyt vasta voitiin vastaanottaa viimeinen). Minä olin unohtanut rahatkin kotiin mutta ruusukkeilla sain kahvia ja sämpylää enempi kuin jaksoin edes syödä. 



maanantai 6. tammikuuta 2014

Varsinainen jumipäivä Ojangossa

Aamulla herätessä oli ihana sunnuntaifiilis, ei kiirettä ja kaikki hyvin aamukaffella. Paitsi että aikataulua laatissani huomasin että tunnin kuluttua on lähtö Ojankoon. Appeet naamaan ja menoksi. Ilmossa jumitti ekan karran, jouduin lopulta toteamaan että viitsittekö tyrkätä mut tästä oikeaan suuntaan kiitos.

Tuli radat. Lähdöt oli upeita, olen niin tyytyväinen! Aiemmin olin päättänyt että kun sanon istu niin pitää istua kunnes toisin sanotaan, ja olen minä miten päin tahansa. Mutta kun viimeisimmässä metästystreenissä suuri ja ihmeellinen kasvattajakin vinkkasi Sofin pershiippailtua, että älä käännä sille selkää, se hiippailee heti. Silloin hymyilin itsekseni ja annoin myöten kaikille (Juha + kaikki muut ja nyt siis myös Ulla). Ok, olen läsnä vaikkakin etäämmällä. Lähdöissä kävelin katse koirassa, käskytin istu, hyvä istu, ja Sofi istui nätisti.

Eka rata oli muuten ihan jees paitsi että tuli rytmirikko ja siitä johtuva hylly, mutta niitä nyt tapahtuu alituiseen. Kontaktit piti.



Toka alkoi hyvin. Aalle tullessa piti blokata putki, tein valssin edeltävälle hypylle, putki jäi taakseni ja koira ryntäsi ihan oikein aalle. Silloin kuulin käskyttäväni ''putkeen putkeen'', älysin että meni väärin ja korjasin/karjaisin ''eiku kepiiit''. Samalla pysähdyin ihmettelemään että mikä se oikea sana olikaan ja miksei se suostu tulemaan suusta ulos. Enhän minä tarvinnut mitään sanaa! Mutta kun jumitti niin maan perskuleesti. Ja Sofi kilttinä tyttönä kääntyi ja tuli aalta pois. Voi elämän kevät. Sitten muistin oikean sanan ja jatkettiin, mutta se oli jo hyllyrata ja jatko sen mukainen. Lopulta keskeytin kun keinulta lähti mielestäni liian liukkaasti, vaikka muistaakseni olen päättänyt ettei keinulle tarvitse jäädä asumaan. Onneksi on sen sortin koira että kestää mamman töppäilyt (sydän).



Leiriä autoon siirrettäessä Sofi näppäränä tyttösenä tarjosi autonavaimia, ennen kuin edes tiesin tiputtaneen ne. Alkaa agilityavustajakoiran toimenkuva olla selkeä tällekin luppikselle, muutenkin Sofi oli aivan ihana.

Ne meikäläisen jumitukset pistetään väsymyksen piikkiin, silloin sanoja ei tule, eikä ajatus kulje. Oli niin vauhdikas viikonloppu ettei mitään rajaa. Perjantaina töiden ja lenkin jälkeen piti imuroida ja pyyhkiä lattiat (Sofilla oli niagara-juoksut). Lauantaina olin epiksissä ratahlö aamusta iltaan. Sunnuntaina oli tupa täynnä vieraita. Plus koko viikonlopun meillä majaili vieras kolli, eikä silloin pysty olemaan ihan rento-reiskana. Kolli oli kuitenkin ihan miellyttävän oloinen, onneksi.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Masin muistoksi


Lapsena halusin oman koiran, vaan enpä saanut. Koirat sotkevat ja tuhoavat, ja ne rajoittavat elämää, sanoivat viisaat vanhempani. Aikanaan kun omat lapseni halusivat koiran, hoin heille samaa mantraa. Siinä hokiessani koin valaistumisen. Minähän olin aina halunnut koiraa ja toistaessani vanhempieni vikaa tein siitä sukuvian. Tulin siis järkiini ja päätettiin että meille tulee koira. Lapset olivat koirantuskassaan raahanneet meidät agikisaan, sytyin lajiin ja halusin ehdottomasti agikoiran. Roduksi valittiin ensin kromfohrländeri, mutta kaverini kiellosta (ekaksi koiraksi) ja vinkistä päädyttiin cockeriin, koska ''siitä on teille paljon iloa''. 

Koiraa en osannut vielä valita, niinpä valitsin kasvattajan ja onnistuin siinä hyvin. Valinnassa päädyin Ninan ja Jutan pentueeseen, jota lähdettiin katsomaan ja niin me rakastuttiin pieniin luppakorvaisiin vipeltäjiin. Meille valikoitui uroskoira jonka nimeksi tuli Masi - ihan vaan lumikolan mukaan, se oli kyllä hyvä kola. Jouduttiin vielä kotiin odottelemaan, mutta aikanaan saatiin meidän Masi-vaavi kotiin.

Kotiinhakureissulla Kaisa, Masi ja Laura.

Masi, Mazba, Mati, Matikka - rakkaalla koiralla on monta nimeä.
Meillä sanottiin aina ''Masi on musta ensimmäinen''. Sanonnalla oli kaksoismerkitys, se tarkoitti paitsi väriä, myös paikkaa sydämessä.

Sitten me elettiin sitä lapsiperheen arkea :)

Harrastuksista ensimmäinen oli pentutottistelu Järvenpään Koirakerhon riveissä, ihan vaan omaksi iloksi. Kun Masi oli vuoden ikäinen oli cockerspanielit-lehdessä ilmoitus agilitykoulutuksesta Helsingissä. No sinnehän me haettiin riemusta kiljuen ja siitä alkoi meidän agiura. Kouluttajina olivat Helena ja Ville, eli saatiin huipputason koulutusta heti alusta asti.

Koulutuksen päätteeksi oli leikkimielinen kisa, joka me voitettiin (hermostuksissani kylvin namit pitkin kenttää ja kisakumppanit jokainen vuorollaan lankesi niihin). Osallistuttiin Tuukkin epiksiin jossa sijoituttiinkin hyvin, ellei peräti voitettu, tätä en enää muista. Osallistuttiin myös cockerijoukkueessa Agirotuun. Siellä Masille iski perhe-ikävä kesken kisaamisen ja se karkasi radalta aika monta kertaa etsimään Markoa ja Lauraa.

Agirotu

Sieltä se lähtee selän takaa, kohta yleisön joukosta löytyy Marko, sitten Laura ja lopuksi taas mamman kanssa rataa tekemään. Rankkaa hommaa tämä aksaaminen.

Näille agijutuille tuli päätös kun joku näki Masin liikkeestä että sillä on lonkkavika. Ei mennyt montaa päivää kun lonkat oli kuvattu ja todettu aika huonoiksi C/D. Sen jälkeen agi-homma meni vähän jäähdyttelyksi ja alkoi uuden harrastuksen etsiminen.

Tuosta Masin hingusta lauman perään keksin että sehän tykkäisi varmasti hakuhommista. Järvenpäässä sattui olemaan hakuryhmä jossa ei oltu roturasisteja, taas niitä elämän ylellisyyksiä joita jälkikäteen osaan arvostaa. Ja Masi oli mielettömän hyvä hakukoira, se viipotti vauhdikkaasti ja niin onnellisena pitkin metsiä ukkoja etsimässä. Siitä tuli rullakoira, koska en tykkää haukkumisesta ja rullan kanssa sai kätevästi maksimoitua liikunnan. Esineruutu ei ollut Masille mieleen, se meni enempi pakkopullana, mutta ne ukot oli vastustamattoman ihania.

Siinä se kirmaa joku esine suussaan

Me tehtiin hakua kai monta vuotta säännöllisesti ja nautittiin kovasti. Lopulta Masi kehitti pakkomielteen ukoista ja kävi niin kuumana ettei siinä ollut mitään tolkkua. Kun sen päästi keskilinjan alusta etsimään etunurkkaa, niin se hävisi sen siliän tien ja tuli takaisin vasta käytyään läpi koko hakualueen. Tuli tunne ettei moinen kiihkeys ollut hyväksi koiraparalle. Tähän kohtaan iso kiitos hakuporukalle, oli ne ihania aikoja.

Masi oli kai vuoden kun sen elämään astui meidän marsujen Lassin ja Leevin lisäksi kissaherra Elmeri.

Masi oli kaksi vuotta kun sen elämään pöllähti Zorro-vaavi. Masi ei ollut mikään kiipijäluonne ja Zorro vei aktiivisuudellaan ja suurella omahyväisyydellään koirajohtajuuden, ilman että siitä edes riideltiin.

Kesällä 2006 muutettiin maalle Sipooseen ja tehtiin paljon puutarhatöitä. Siitä tuli hieno ja mielenkiintoinen paikka koirille. Masi pyöri nurmikolla vaikka kuinka kauan hajujen perässä. Se sai viettää puutarhassa oikein koiramaista elämää haistellen, etsien ja tonkien.

Ja kun mammalle ei mikään riitä, saapui talvella 2010 Masin riemuksi vielä Sofi-vauva. Se oli sentään narttu. Paha vaan että Sofin tähden piti luopua palleista, mutta samalla lähti huulipoimut, joka oli hyvä juttu.

Kesällä 2012 tapahtui sellainen ihme että Masi oppi uimaan ja noutamaan vedestä.
FB päivitys: ''Kaunis luontokokemus Masin kanssa, joka siis ei ui, eikä nouda. Joella noudatin Zorroa ja Sofia vuotellen, ja kun Masi lähti kahlailemaan komensin toiset sivummalle. Odotin menisikö se ihan itse uimaan. Oli jo vatsaansa myöten ja ihan selvästi haki katseellaan pinnalta jotain noudettavaa, ei kuitenkaan löytänyt ja kääntyi pois. Sillon heitin damin kauemmaksi veteen ja ihan spontaanisti ilman mitään käskyä lähti Masi uimaan, otti damin suuhunsa ja toi sen minulle käteen asti. Se oli niin kaunista, sillä selvästi lakkasi taas joku geeni olemasta poikittain ja se löysi itsestään noutavan lintukoiran. Onnellinen oli Masikin, oltiin kumpikin ♥''

Ja kun kerran osataan uida ja noutaa niin taipparit täytyy suorittaa. Mentiin Renkoon ja otettiin Sofi mukaan.

Kahdeksanvuotias taipparisankari jota tuomari sanoi herrasmieheksi.

Haku-uran jälkeen Masin hommaksi jäi olla onnellinen. Uimaan oppiminen teki tähän vielä pienen mutkan, mutta taippareiden jälkeen toiveteltiin Masille taas pitkää ikää ja onnellisia vuosia. Taippareiden myötä Masi valmistui cockeriksi eikä sen ei tarvinnut suorittaa enää mitään. Naapurin lasten iloksi Masi tokoili pieniä temppuja ja tekipä lasten kanssa muutaman hölkynkölkyn agiradankin. Minä pidin huolta ettei Masilta pyydetty liikaa ja että nameja tuli riittävästi. Näin me sitten eleltiin, minä harrastelin Zorron ja Sofin kanssa ja Masin tehtävä oli olla onnellinen, liikkua paljon metsässä, puutarhassa ja käppäilylenkeillä. Lemmenlaaksossa käytiin melkein päivittäin ja nautittiin metsästä kaikki.

Lempparissa

Lempparissa

Lempparissa aina vaan :)

Omalla pihalla

Zorro ja Masi

Kossu, Zorro, Masi ja Jakke, serkkukoirat kylässä.

2010 tuli vielä Sofi

Ikävä kyllä Masilla oli paha vika. Joutuessaan mielestään tiukkaan paikkaan se hyökkäsi ja puri. Ei siksi että olisi halunnut, vaan siksi että oli pakko. Se luki tilanteita väärin, luuli olevansa ahdingossa, ei perääntynyt tai paennut, se vaan hyökkäsi ja puri. Tajusin jo varhain että tämä koituu Masin kohtaloksi. Kastrointi auttoi muutamaksi vuodeksi, eikä vahinkoja sattunut. Eläinlääkärikäyntejä kartettiin kuin ruttoa, sillä niiden jälkeen Masin perusturvallisuus aina horjui, se herkistyi pelkäämään pahinta ja sen luottamuksen saavuttamiseksi täytyi tehdä tosissaan töitä. Minulla ja Masilla oli luottamussuhde, se tiesi että mamma hoitaa, eikä anna sille tapahtua mitään pahaa. Ja kuitenkin tassuturman jälkeen juuri minä päätin sen kohtalosta. Se tuntui valtavan pahalta ja oli hirmu raskasta, mutta siltä sen kai täytyykin tuntua. On niin kurjaa kun kaikin tavoin yrittää vaalia oman rakkaan koiran elämää, terveyttä ja onnellisuutta, ja lopulta joutuu tuollaisen raskaan päätöksen tekemään.

Vielä suukko rakkaalle Masi-koiralle, kiitos että olit kanssamme.