tiistai 3. maaliskuuta 2015

Hilla Härvelin kuulumisia


Lapsikoiran kanssa vietettiin ihmeen ihana viikko. Sofi kävi maanantaina hierojalla ja Hilla pääsi tuurauskeikalle tiistaireeneihin. Meillä oli sellainen kieputusrata ja haastoin taitamatonta ja tottumatonta itseäni joten päätin kääntää takaaleikkaamalla, ja Hilla oppi heti. Siinä me sitten mentiin ja yhtäkkiä huomasin että himputti mehän mennään ihan ilman hyppykäskyjä jo. Tuntui aika paljon agilityltä.

Torstaina oli meidän viikkoreeni jossa kummallakin tytyllä oli oma 10 minuuttia reeniaikaa. Rata alkoi välistävetoneliöllä ja kaikenmaailman kommerverkkejä oli, esim siihen neliöön piti posottaa putkesta mutta osua pakkovalsiin, oli takaakiertoa ja vielä aika tiukka takaaleikkaus josta hypyn kautta pituudelle. Ja herranjestas kun Hilla teki kaiken hyvin ja taas ihan ilman hyppykäskyjä, siellä sanottiin vaan haltuunotot ja lähetykset. Siis ihan yhtäkkiä meidän tekemisestä on tullut kaunista ja ihmeellisen hiljaista aksaa. Hilla seuraa hirmu hyvin ohjausta ja lähtee suorittamaan tehtäviä, lisäksi on kivasti estehakuinen ja selvästi lukee jo rataa.

Muutenkin noi meidän reenit menee hyvin vaikkakin kiireisesti. Reenikaverit järkkää mulle aina koirat valmiiksi, ni homma pyörii hienosti.

Pienenä lisärinä ollaan ruvettu myös tokoilemaan, ollaan käyty jo kahdesti. Ollaan siellä rivikoulutuksessa oppimassa kontaktia, nopeaa reagointia, mutta erityisesti cooleutta. Hilla on niin superiloinen tapaus. Hää on ihan huippu tässäkin hommassa. Pientä ongelmaa meillä on remmin suhteen, en haluaisi pitää sitä kädessä ja kun tipautan sen maahan, niin Hilla heti polleana ''noutaa'' sen minulle. Pienen pieni mamman apulainen. Tokoa me tehdään vaan mettästys mielessä, itseni tuntien kyllästyn kohta.

Mettästyksessä on niin hauskaa, Hilla on niin täysin toisenlainen kuin Sofi oli nuoruudessaan (syntyi suureksi metsästäjäksi). Kun mennään reenaamaan (eipä olla paljoa reenailtu) Hilla kuvittelee edelleenkin että ollaan palloja tai dameja etsiskelemässä. Ja kun minulla roikkuu pilli kaulassa niin Hillan suurin toive on että puhallan sen istumaan, siitä on niin huippua saada istua pillin vihellyksestä. Eipä siis ole ihme jos meikä haluaa nauttia tästä hassun hauskasta nuoruusajasta rauhassa, enkä ihan vielä viitsis kertoa että lintuja me siellä oikeesti jaakataan. Eipä silti, kyllä Hilla ehta lintukoira on, ei vaan ole osannut yhdistää näitä kahta asiaa.

Ja vielä sellainen ihmeellisyys että Hilla leikkii ja minäkin opettelen. Naru on meidän tokoriemu, muussa ei olla sitä käytetty.