tiistai 30. marraskuuta 2010

Zorron seikkailut, osa II

Osa I tapahtui palttiarallaa kesän lopulla. Tein silloin lähtöä Espooseen koulutuskeikalle ja Marko, Masi ja Zorro olivat lähdössä metsälenkille. Zorro tiesi että mami oli lähdössä harrastamaan ja se halusi ilmeisesti mukaan, sillä karkasi Markolta heti metsässä irtipäästyään. Marko soitti metsästä ja sanoi että kurkkaapas oven taakse, ja siellähän se oli. Mitään en sille puhunut, pistin putkaan ja lähdin kuten olin aikonutkin.

Tänään Marko kärsi jysäristä ja lähti töistä aikaisemmin. Halusi metsään huokaisemaan aikomuksena tehdä töitä kotona illemmalla. Se tekeekin niitä liki kaiken aikaa, globaalia toimintaa nääs. Pitkästä aikaa oli siis yksin koirien kanssa lenkillä, tai ainahan se Masin kanssa menee, mutta nyt oli Zorrokin mukana. Markoa ei viime karkaamisen jälkeen ole hotsittanut pitää Zorroa vapaana, mutta nyt päätti yrittää.

Alkuun menikin kuulemma hyvin, mutta jossain vaiheessa Marko huomasi että eipä ole Zorroa missään. Oli tullut pari koirakkoa ja heppatyyppejä vastaan, puhelinnumeroita oli vaihdettu ja kaikki ohjeistettu Zorron etsintään. Marko soitti minulle töihin ja lähdettävähän se oli, otin isänikin mukaan kun ounastelin että Zorro-mammanpoika on minua etsimässä, enkä halunnut sen minua ''löytävän''.

Kohta soittikin jo naapuri. Zorro oli juossut kotiin päin, mutta tuossa Kaskelantiellä oli Kimmo sen yhyttänyt ja ottanut kiinni. Siellä ne oli kaikki ihanat naapurit meidän pientä hulttiota ihmettelemässä. Isäni haki sen heiltä ja tyrkkäsi sisälle tuulikaappiin, itse en välittänyt sille näyttäytyä.

Nyt pidetään koleeta kautta. On siinä vaan sellainen koira että aina tapahtuu, hyvässä ja pahassa. Kun vaan omat hermot kestäis ; )

perjantai 26. marraskuuta 2010

Agiteenit

Rupeaa toistamaan itseään nämä mun jorinat. Juvanmalmilla oltiin, ilma ulkona oli kuin Siperiaa, mutta sisällä oli mukavaa olla. Olen jopa sitä mieltä että Zorrolla oli liian kuuma, sen kyllä huomaa kun se säästelee silloin itseään.

Muuan Tomi oli meille pitämässä treenejä ja pidin kyllä osin hänen tyylistään, pyrki yksinkertaistamaan. Sapiskaa tuli samoista tutuista asioista, liika heilunta ja hösellys. Jos ton pääsis itsekin jotenkin joskus toteamaan niin ongelmalle voisi ehkä tehdäkin jotain. Esim jos videoisi ja itse näkisi niin ehkä ongelma helpottaisi (ja koska miehet ei pienistä vihjailusta tajua niin laitetaanpa selkokielellä, tarvitsisin siis laitteen jolla saa videokuvaa).

Hyvää tässä radassa oli ainakin alku, se on juuri sellainen meidän kompastuskivialku, eli heti pitäisi kääntyä. Normisti olisin kakkoshypyn takana tekemässä jotain, ehkä niistoa. Mutta nyt olen saanut uuden työkalun kääntymiseen. Tein siis vekin ja johan se pelittikin hyvin tuohon kohtaan. Koira tiesi hyvin että nyt ei mennä aalle vaan kääntyi seuraavalle hypylle hyvin.

Putkesta kepeille oli tietysti mielenkiintoinen kun oli puomi ja putkenpää tyrkyllä. Jaakotukset ei suoraan sanottuna oikein sujuneet, en tiedä miksi, tai tietysti syy on minun.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Extratreeniä Katjalta sekä 1. varoitus tuholaisesta

Kiva sunnuntai. Ensimmäisenä käytiin katsomassa uutta pientä pentukoiraa minulle. Havittelen narttupentua tietystä pentueesta ja oli kyllä niin tasalaatuinen pentue että eihän niistä ottanut millään selvää kuka on kuka. En siis edelleenkään tiedä mikä niistä oli se ''mun''. Sukkia ja lahkeita siellä kuritettiin kovasti ja hännät huiskivat. Kuvassa yksi ihanuus, ne muutkin olivat tällaisia rohkeita, avoimia ja hienoja otuksia.



Pentupaikasta lähdin ajelemaan Juvanmalmille (miksi kaiken pitää olla Juvanmalmilla, sehän on ihan hevonkuusessa ja sen inhottavan tien varrella). Katja oli luvannut pitää extrateenit teemana tekniikat. Oltiin muuten pentupaikassa keskusteltu agikoiran haukkumisesta ja kuumumisesta sen odottaessa vuoroaan seinään kytkettynä. Päätin siis tarkkailla koirani tekemisiä. Laitoin Zorron kiinni seinään, siinä keppien kupeessa se kävi maate ja lepäsi, kävin laittamassa sille takkini pediksi kun en halua enää virtsatietulehdusta. Zorro vaan lepäsi, yhtäkään haukahdusta ei siltä päässyt vaikka göötti teki sen edessä rataa. Kun tuli meidän vuoro hain koiran, riisuin siltä takin ja rupesin sitä jumppaamaan. Vasta silloin alkoi haukku, rataa tehdessään se ei hauku. Eli agikoira on hiljaa ja lepää kunnes se haetaan ja ruvetaan hommiin, mot.

Treeneissä opeteltiin tekniikoita, oli kierto + päällejuoksu, sylivekki, kierto + niisto persjättö, kierto + valssi + sylivekki + takaaleikkaus, putkeen mentiin välistävetojen kautta ja putken jälkeen eteenlähetys. Zorro oli ihan hyvä, itse olisin voinut olla tarkempi ja terävämpi. Ei nimittäin ollut helppo rata, nopea ja paljon vaihtoehtoja osua väärään. Päällejuoksut mämmin ensin siten että tein kuten kuuluu, näin jäin kuitenkin jälkeen. Kun karsin turhuudet ja tein kuten haluan ja olen koiralle opettanut niin johan meni hienosti. Sylivekki putken jälkeen oli vaikea, mutta kun sitäkin vähän purki, niin huomasin että se mitä tein näyttää koiralle samalta kuin takaaleikkauksen hypynylivienti ja sitä se Zorro tarjosikin. Itse pitää olla selkeämpi. Niisto meni (lopulta) ihan hyvin, mutta malttia ja huolellisuutta se vaatii. Kierto jees, sylivekki taas huono (selkeyttä!), persjättö periaatteessa hyvä, mutta tiukempi ohjaus, käytiin myös väärässä putken päässä. Välistävedot olikin aika mahdottomat, koira tuli putkesta tuhatta ja sataa, vaikea sitä oli  saada välistä. Tulihan se tietty lopulta. Tämä suora on syytä opetella, muutenkin koko välistäveto pitäis oppia tekemään kääntyilemättä. Siinä ei ole mitään kaunista kun iso ihminen rupeaa tanssahtelemaan.


Oli siis vaikea, mutta ihana rata. Olis siinä toki voinut itsetuntokin mennä, mutta onneksi Katja kävi Afin kanssa näyttämässä miten se kuuluis mennä. Afi keksi radasta vielä paaaljon enemmän variaatiota, eikä Katja näyttänyt kaiken aikaa niin onnelliselta ; )

Pialta tuli ilosanomia pitkin päivää. Tekivät kaksi älyttömän hienoa nollaa ja olivat vissiin kakkosina kahdesti isoissa luokissa. Tuloksena siirto kakkosiin, Jippii!

lauantai 20. marraskuuta 2010

Ukkometsässä

Lumisessa ja kauniissa Puolimatkantien metsässä, kuusi ukkoa, irtorullat ja metsästysporukka. Mentiin metsään jo klo 9, sillä iltapäivällä oli Jennyn ja Miikan ihanan vauvan kastetilaisuus Porvoossa. Vauvan nimestä oli kerrottu etukäteen että lappilainen nimi tulee. Hänestä tuli sitten Bella Maria Elisabeth, niin kovin lappilaista!

Asiaan, Masi oli hotinta hottia, siis ihan ylikuuma. Hakualuetta lähestyttässsä veti ja vinkui, yritin toki rauhoittaa en kuitenkaan onnistunut siinä. Ekalle ukolle osasi kyllä lähteä mutta näytölle ei osannut, ei vaan osunut herne kohdilleen kun oli ylikierroksilla. Maalimiehellä ei viihtynyt kun oli kiire seuraavalle. Ihme edistämistä lähetyksissä kun ei malttanut ottaa syvyyttä. Ukot löytyi tottakai vaikka tuli tehneeksi rataa väärin päin. Ei tehty koko rataa, vaan järjestettiin vikaksi yksi varma onnistuminen ja jätettiin siihen.

Olen sen päättänyt että Masi saa harrastaa kuten haluaa, enkä rupea sitä muottiin pakottamaan. Vähän kuitenkin mietityttää onko harrastus sille hyväksi jos sillä ihan keittää. Saako se tästä jotain myönteistä vai aiheutuuko sille vaan stressiä, kun sillä on tuo himputinmoinen hakemisen palo.

Zorro veti ihan coolisti ja hyvin. Eka pisto oli ylipitkä kun radan kulmasta oli just tullut metsästysporukka beaglen kanssa ja alue oli siis suurentunut kummasti. Neljä ekaa ukkoa meni ihan hyvin, mutta kolmannella alkoi taas meille ihmisille niin tyypillinen sähläys. Viides maalimies tuli menneeksi piiloon ilman palkkaa, sai jotekin viestittyä että palkat olis paree tuoda mukana. Ei siinä mitään, päätin että näytölle mennään niin että minä roikun liinassa ja vien ukolle namit mennessäni. Normisti pistän liinan kiinni, annan koiran mennä ja itse juoksen perässä. Nyt jäin siis liinan päähän jarruksi. Ihmettelin vähän kun Zorro lähti kohti kolmatta piiloa, siis sellaista jossa jo oltiin käyty, ajattelin että nyt tämäkin sekos kun tehtiin asiat epänormaalilla tavalla (roikuin liinassa). Annoin kuitenkin koiran viedä, kiinnosti kovasti mihin se minut vie. Yllästys oli suuri kun maalimies olikin tällä väärällä jo käydyllä piilolla. Häntä ei oltu ohjeistettu matkaan hyvin ja siksi sekaannus. Ei sillä, ei tätä niin tosissaan tehdä etteikö saisi vähän sekoilla ; )

Kerran otin Zorron lähetyksen jälkeen takasin, kun ei lähtenyt riittävän suoraan. Tulin palkanneeksi takaisintulon lihapullalla. Uudelleen lähetyksen meni tosi hienosti. Mutta seuraavalla lähetyksellä toiseen suuntaan näin heti koirasta että sillä oli lamppu syttynyt. Sehän yrittää tehdä minusta namiautomaattia vaikka millä keinoin. Nyt Zorro ei lähtenytkän hyvin vaan jäi hengailemaan, ajatteli että kutsu nyt niin tulen syömään lihapullaa. Kutsuinkin, mutta namia ei enää tippunut vaan pisti koiran menemään suoraan ja pitkälle. Loppu sujui hyvin.

Kun tultiin Zorron kanssa hakuun, meitä vastaan tuli metsästysporukka jolla oli saaliina rusakko ja koirana ihana tyttö-beagle. Saatiin haistella rusakkoa ja sitten mentiin hakuun. Oman vuoromme jälkeen käytiin metsästäjien nuotiolla, paistoivat seillä makkaraa. Siellä Zorro mussutti kovin rusakonverta sekä sitä mitä siitä oli jäljellä, lähinnä karvatuppoja.

torstai 18. marraskuuta 2010

Vauhdikas mutta kinkkinen

Oli Evan keksimä rata, tai kai se oli sille jossain tullut vastaan. Joka tapauksessa jo lähtö tuotti ongelmaa, kun piti olla näyttämässä hyppysuunta edes jotenkin, puomille ei saanut päästää (käytiin me sielläkin) ja pussiin kun meni niin oli yhdessä hujauksessa taas jaloissa. Koitin putkijarrutusta ja kaikkee, mutta pussin rätti on niin nopea että en oikein saannut hallittua suoritusta, siis niin että koira olis ollut kaiken aikaa hallussa eikä yhtään hukassa. Puomin jälkeen tein kierron ja viskileikkauksen, putkeen valssin kautta ja seuraavaan putkeen lähettämällä. Sitten alkoikin taas armoton hierominen, koiraa tuli ja meni, vauhti oli huima ja väärät esteet ärsyttävän tyrkyllä. No hyvin meillä meni. Zorro oli riekkupelse ja haukkui hulluna, ei suorituksen aikana, mutta muuten kuumotti itseään. Mulla piti pientä jysäriä enkä oiken jaksanut sitä haukkumista. Me vähän keskusteltiin siitä, hauskaa oli kaikesta huolimatta.


lauantai 13. marraskuuta 2010

Sylivekki extratreeneissä

Elämämme ensimmäinen sylivekki tuli tehtyä Mäntsälässä Niinun treeneissä. Ihan huippu juttu, helppo, yksinkertainen ja tehokas. Koira koko ajan silmissä ja käsissä. Zorro teki sen taitavasti, heti ekasta kerrasta onnas ja kääntyi tosi hyvin. 

Alla olevalla pätkällä se tapahtui. Eli putkeen, persjättö, sylivekki ja aalle. Ensin tein tuon kohdan sylikäännöksenä koska vastakäännöksenä sitä ei kuulemma saanut tehdä. Toimi se sylkkärikin, mutta sylivekki oli kyllä tehokkaampi ja muutenkin kaunis kokemus.  Lisäksi tuli vähän jaakotusta, ennakoivaa valssia, takaa- ja viskileikkausta. Täytyy kyllä ihmetellä miten hyvin Zorro kääntyykään kun minä teen asiat oikein. Ennakoivassa valssissa esim. kun menin kaivamaan koiraa, kun se ei käänny, ilmenikin että minähän kaivaessani tyrkin sitä laajemmalle kierrokselle. Itse en vaan tajua mitä teen ennen kuin joku jolla on kyky, näkee ja ottaa puheeksi. Kyllähän minä sitten tajuan, mutta harmittava viive tässä on.

Zorro meni tosi hyvin, minä en ollut niin loistava. Hiukan kävi kunnon päälle kun oli taas yli 30 estettä. Oli siinä kommerverkeissä muistamista ja juoksemista, kunto rupes loppua kohden tilttaan ja virheitähän se sit teettää. 


perjantai 12. marraskuuta 2010

Nainenkin osaa piipata

Sattuneista syistä ollaan Zorron kanssa harjoiteltu pillin käyttöä. Aloitettiin istu-käskyllä, eli minä vihellä yhden pitkähkön piipin ja silloin Zorron kuuluu istua. Voi olla että muistan nostaa kätenikin ylös, myös pelkästä kädestä kuluu istua. Nämä me osataan jo aika hyvin kotioloissa,  kunhan saadaan tehdä rauhassa ja ilman häiriöitä. Vähän ollaan tätä jo metsäänkin viety, mutta ihmetemppuihin ei olla kuitenkaan ruvettu, tehdään varman päälle silloin kun tilanne on sopiva.

Eilen ruokiksella näin ikkunasta pari fasua käyskentelevän takiksella ja sain kuningasajatuksen. Että pistänpäs koiran siihen hollille ja sitten vaan vihellän sen istumaan. No ovi rohkeesti auki, mutta Zorro kun äkkäs ne linnut niin sinnehän se meni, minut jätti portaille viheltämään. Zorro tuli kohta takaisin ja katseli siihen malliin et nyt mä voisin leikkiä sitä vihellysjuttua kun sain noi tirpat ensin ajettua maailmalle.

Tänään sitten sama toistui. Fasujahan meillä riittää ja taas niitä meni tuosta ikkunan ohi. Nyt ehdin vähän jalostamaan ajatustani ja pistin Zorrolle remmin kaulaan ja otettiin jopa yksi harjoitusistuminen sisällä. Sitten vasta aukaisin oven ja linnut lehahtivat lentoon melkeinpä samantien. Vihelsin Zorrolle ja se istui nyt hienosti!

Zorron kanssa harjoitellaan tätä vihellysjutta koska Zorro on tähän joutava (ei aio kokeisiin), mutta kuitenkin noutava. Ja Zorro tekee tätäkin mielellään. Ärsyttävää vain on kun metsässä vihellän sille, käyn palkkaamassa ja vapautan niin se jää pörräämään jalkoihin ja odottaa minun viheltävän lisää. On kuin se olisi keksinyt hienonkin namiautomaatin.

torstai 11. marraskuuta 2010

Agiteenit

Sporttikoirahallilla oltiin. Meillä oli kaksi rataa, mutta se toinen ei ollut niin mukava kuin tämä piirtämäni. Oli siinäkin hieno (eli vaikea) keppikulma, hirveestä avokulmasta mentiin ja hyppykin oli vieressä. Zorro toki klaaras tän, minä kun en kepeille vie.

Tällä radalla oli hauskaa lähettämiset. Keinulta lähetin putkeen, seuraavan hypyn leieröin (oikea termi?) eli juoksin kakkosputken ''alapuolelta''. Putkeen ja hypyt, kasihyppy meillä vähän venyi, piru vie en osaa noita. Hypyn kautta putkeen, siihen vaikeampaan päähän (tunnustan, kerran pääs hujahtaan vääräänkin) ja putkesta heitto (poispäinkäännös?) hypylle ja puomille. Taaskaan en käynyt putken toisella puolella vaan ohjasin koko ajan ton kakkosputken ''alapuolelta'' ja puomille Z meni upeesti vaikka en käynyt siellä päinkään. Kivaa!


sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Juhlagaalassa

Cockerspanelit ry viettää 30 v juhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi aktiivit ja ihanat ihmiset olivat järjestäneet gaalan jossa käytiin näyttelykisa vuoden kauneimpien cockereiden kesken (pennut, veteraanit ja aikuiset). Lisäksi syötiin ja juotiin fiinisti ja nosteltiin maljoja hienoille koirille ja tuloksille. Harrastuspuolet oli myös kutsuttu näytille ja juhlimaan, siksi mekin siellä oltiin.

Zorro sai kutsun agimestaruutensa johdosta. Markokin oli mukana kun halusi osallistua ja hauskaahan meillä olikin. Minä/Zorro, Eva/Sunny/Jazzy/Joya, Sanna/Siiri, Miia/Tessa ja Asko/Lyyli oltiin edustamassa agipuolta kun muita kutsuttuja ei tullut. Zorro, Siiri ja Lyyli edustivat tyylikkäästi lyhyessä karvassa, kommentteja pääsi vain muutamilta, mutta onhan se ymmärrettävää ja odotettavaa niissä piireissä. Hyvä on kuitenkin pakkaa vähän sekoitella ja pieni järkytys on ihmisille vaan hyväksi ; )

Myös muut harrastuspuolet (mejä, toko, metsästys) esiteltiin parhaiden koirensa keralla. Tämä oli tietysti mielenkiintoista, vaikken vieläkään tajua niiden tuloksista hölkäisen pöläystä jos niitä luettavakseni saan. Minulla nämä käytössä menestyneet koirat menevät kuitenkin 6-0 kauneudessa pärjäävien ohi, varsinkin kun en näköjään kauneudestakaan mitään tajunnut, tuomari valitsi usein toisin kuin minä.

Olihan ne näyttelykoirat tietty kauniita ja pääsääntöisesti hienosti käyttäytyviä ja mukavan innokkaita vilperttejä. Yllättävää oli kuitenkin muutaman koiran pelokkuus ja haluttomuus vaikka olivat näyttäytymisen ammattilaisia. Luulisi että pysytyvät jo juoksemaan muutaman metrin suuntaan jos toiseenkin, varmasti sitä oli hiottu ja opeteltu. Mutta joitain sai houkutella ja raahata perässä kun niitä pelotti niin. Hui, jos koira jota pelottaa tuollainen pääsee jatkamaan sukua kauneutensa tähden, niin eipä mennä hyvään suuntaan luonteissa. Tämä arkuus tuli ilmi vain muutaman koiran kohdalla, mutta silmään se kävi.

Ja kotona. Talviaikaan siirtymisen aiheuttaman väsymyksen päätin poistaa tänä viikonloppuna ja luulen että onnistuin siinä. Lääkkeeksi nautin metsää sekä löhöilyä. Lauantaina oltiin aamulla metsälenkkeilemässä ja kurainen Zorro valmistautui gaalaan käymällä vain suihkussa. Sunnuntaina tehtiin taas metsälenkkiä pidemmän kaavan kautta, perunatkin tuli nostettua ja kaikenlaista puutarhajuttua tehtyä.

torstai 4. marraskuuta 2010

Nyt ei jaksa...

Pahuksen ajanrukkaus on sekoittanut elämän, ennen kykenin sopeutumaan paremmin. Aamulla herään liian aikaisin, nälkäkin tulee tunnin etuajassa. Ja kauhea pimeys laskeutuu ennen kuin pääsee edes kotiin. Eilen sain pidettyä iltapäivällä vapaata ja läksin poikain kanssa metsään nauttimaan sateisesta luonnosta.

Agiteenit tänään menivät haukotellen eli huonosti. Ei mulla ollut oikeaa virettä, eikä tekemisen meininkiä.