lauantai 31. joulukuuta 2011

Joulu ja uusi vuosi


Järvenpää tarjosi ilotulituksen jo klo 19

Perjantai-iltana reenailtiin ainoina, mutta vaihteeksi kummankin koiran kanssa Hyvinkäällä. Hyvä treeni Sofille joka kehittelee lähtöongelmaa, ei vaan mukamas voi pysyä paikoillaan. Haahuilusta joutui seinälle, haahus silti ja ''ongelma'' jatkuu edelleen. En aio tuohon kovasti reagoida, se nyt vaan on siinä vaiheessa että tämäkin täytyy elää. Aksaaminen ja kontaktit kuitenkin ihan huippuhienoa ja intoa liki liikaakin. Zorro tietysti taas loistava.

Aattoilta vietettiin Ullan ja Timon herkkujen ääressä Porvoossa, isä ja Kirsti olivat myös, sekä Sanna ja Joni. Meiltä oli kaikki tytöt ja koirat. Minulle Pukki toi uuden sini-valkoisen putken. Ihan itse järkkäsin, sen piti osua jo synttäreille mutta Englannista on ilmeisen pitkä matka. Markolle Pukki toi trukkipiikit.

Tiistaina sain ostettua Sofillekin CB-treenit. Myrsky oli vienyt puolet hallin katosta, peltejä oli pitkin pihoja. Jäljelle jääneet kattopellit paukkuivat tuulessa ja alusmuovin riekaleet lepattivat ja räiskähtelivät katossa. Osa joutui jättämään treenaamisen väliin, koska eivät halunneet koiriaan säikyttää. Mutta minullahan on metästysrotuiset koirat, niiden ei paukkeesta ja lepatuksesta pidä välittää, eikä ne mitään huomiota mokomaan kiinnittäneetkään :)

Z meni ensin, alussa oli minulle vaikeaa tiukkaa valssia. Kepit oli radan toisessa päässä, muurin, renkaan ja parin hypyn kautta piti päästä toiselle puolelle hallia, tarkasti kääntävään takaaleikkaukseen ja osua neljästä putkenpäästä oikeaan. Z oli tietysti helppo, kun se tekee itsenäiset kepit ja pääsin juoksemaan karkuun. Se on myös hyvin rataa lukeva ja kiltisti hyppi kaikki hypyt välistä, vaikken juoksukiireiltäni ehtinyt niitä sanomaankaan. Osuminen oikeaan putkenpäähän oli silti vaikeaa, takaaleikkauksen paikkaa jouduin hakemaan, mutta juokseminen oli hauskaa. Kaikista ihanin asia oli kuitenkin kolme perättäistä takaakiertoa jotka opin tekemään sokkareilla, se oli ihan huippua ja niin kaunista.

Sofilla tehtiin hieno alkupää, siis lopulta. Kepille löysi pienestä hapuilusta huolimatta, mutta keppien jälkeinen elämä meillä ei onnistunut. Sofia en voinut jättää itsekseen kepittämään, juoksusuora oli liian nopea ja renkaan osumatarkkuus vielä huono. Sillä ei vielä riitä omatoimisuus ja itsevarmuus jäädä itsekseen rataa suorittamaan. Mutta muuten oikein hyvin, aa oli lopussa ja tehtiin sekin, kontaktit oikein hyvät.

Perjantaina metsästeltiin aamupäivällä Forsbergin metsässä (ap metsästystä, sen perään metsälenkki ja illalla aksaatia). Oltiin paikassa jossa oli joku ruokinta, iso hirvenluukin siellä makoili ja hajuissa varmasti löytyi. Alkuun meni melko hyvin, mutta sitten Sofilla keitti ja se otti hatkat. Meikä kuusen sisään piiloon ja odottelemaan. Vähänkö tunsin itseni tyhmäksi. Sofi kierteli ympärillä ja kävi lähellä, se tasan tiesi missä mamma on. Kävi pitämässä omaa hauskaa ja tuli taas tarkistamaan että onhan mamma vielä kuusessa, taisi hirnua naurusta koko koira. Pakkohan minun oli kerätä ylpeyteni rippeet ja tulla esiin, sitten taas yritettiin yhteistyötä. Seuraavan kerran kun se jätti tottelematta kääntymiskäskyäni minulla meni jo hermo ja muutuin lennosta King Kongiksi. Otin kuusenkarahkan ja huusi kuin hyeena ja ajoin Sofin niin sanotusti helvataan. Kaameasti sadatellen marssin pyörälle ja lähdin ajamaan pois. Yhden mutkan taakse jäin väijyyn odottelemaan. Hämmentynyt Sofi tuli laukalla perässä, hyökkäsin uudestaan ja ajoin sen tiehensä (pois laumasta). Kurkkasi taas mitä se tekee, Sofi istua törötti tiellä. Annoin sen istua ja miettiä kotvan, sitten kutsuin sen luokseni, mitään en puhunut ja seurautin samaan paikkaan mistä episodi alkoi. Johan pentele toimi, kaiken kuuli ja osasi.

Minulla on siis kaksi harrastuskoiraa jotka toimivat parhaiten sen jälkeen kun olen suuttunut kunnolla. Mitä tähän sanoisi joku kallonkutistaja? Olenko normaalisti ihan liian kiltti ihminen joka vain toivoo, että kaikki menisi hyvin?

Ei kun ihan oikeasti, tuo Sofi-tyttyönen on vasta vuosi ja kaksi kuukautta. Se osaa jo mahdottoman paljon erilaisia asioita ja siinä on hirmuisesti tekemisen iloa. Minulla on sellainen tuntu että siitä tulee ihan pirun hyvä koira kunhan tässä vielä esim vuosi mennään eteenpäin.

Nyt me vietellään vuodenvaihdetta. Koirat eivät ole poksunnasta moksiskaan, Sofilla oli ehkä normaalia enemmän askaa mammalle kun käytiin ulkona, onneksi sillä on esimerkillisen relat koirakaverit. Skumppapullo on avattuna ja lapset maailmalla. Olisin halunnut juhlia Sofin terveystuloksia mutta niitä ei ole meille vielä suotu.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Pieni tutkielma persjätöstä

Satoi koko päivän. Haukkiksessa käytiin taas harjoittelemassa, sujui melko hyvin, välillä lipes mutta menköön iän piikkiin.

Sateesta huolimatta sain Markon kuvaamaan Sofin kuukausittaisvideon. Zorrosta sama juttu. Kuvaaja vaikutti kärsivältä tuulessa, sateessa ja kylmyydessä, joten kummatkin koirat menivät vain yhden nykäisyn ja se oli sit siinä. Kenttä oli vetinen ja raskas koirille. Teemana persjättö, niitä en liiemmin ole tehnyt, saatikka nähnyt miten sen teen.




Hauskoja koiria, kummallakin sekunnilleen sama aika kun ynnäsin ajat renkaan sisäänmenosta pituudelle. Sofilla oli kuitenkin selkeästi huonompi putkesta ulostulo ja eteenlähetys vielä ihan alkutekijöissään.

Kolmoselle onnistuin jotenkuten, mutta neloshypylle kummatkin osui tuurilla, en katsonut koiriin. Putken jälkeiseen hyppyyn pitäisi kehittää jotain niistontapaista, siinä oli luvattoman pitkät kaarrokset, ainakin Sofilla joka yrittää puomille (jonka se ensin näkeekin ja mihin mun liike vie). Kummallista miten samalla lailla ohjaan, vaikka koirat vaihtuu.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Jotain kivaakin välillä


Sofin eka nollarata (vähän pidempi harjoitusrata kisanomaisesti) tapahtui perjantai-iltana Hyvinkäällä. Rata oli ihan simppeli ja suoritettiin se pari kertaan muuten oikein, mutta rimat lensivät taas pitkin poikin. Vikaan kertaan hain koiran seinästä ja ohjasin ihan tyynesti ja jopa rauhoittelin Sofia matkan aikana. Syy tähän oli se ikävyys että Sofi haukkui mennessään :( Se piti sellaista kimakkaa ajohaukkua ja ääntelyä, ei kaiken aikaa, mutta kuitenkin. Tällä rauhoitteluasenteella saatiin rimatkin pysymään, vauhtiin sillä ei tuntunut olevan vaikutusta, Sofi juoksee kybällä. Viitoskepit ohjasin oikealla kädellä, loppuun tein persjätön. Tämä harjoitus oli mm-kisojen jälkimaininkeja sikäli että kepit päättyivät vähän kuin seinään (putkeen). Kisoissa monet olivat jättäneet kepit kesken, Sofi ei ''seinään'' reagoinut. Ikää nyt vuosi ja kaksi kuukautta.

Tiistaina aksattiin kummankin kanssa Ninan rataa ja mulla oli mahdottoman hienot koirat sielläkin. Keskiviikona Sofin sisuksiin kurkattiin Mäntsälässä, nyt odottelen kärsimättömästi lonkka- ja kyynärtuloksia. Vasemmasta polvesta sai ykkösen, oikea meni nollana. Ilmoitin Sofin Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssille, kurssi on viikonlopun pituinen joskus helmikuussa.

Sofin kanssa ollaan vietetty jääkautta, josko siihen saatais vähän tolkkua. Tänään metästysharkattiin Haukkiksessa. Aika hyvä alku, sitten vähän uppiniskaisuutta, ei jättänyt turhuuksia (ehkä myyrän haju), ei totellut pilliä, siis minua! No mitä siihen sanoo tai tekee? Katselin kun se touhusi karkuteillä, päätin että en suutu, en sano ei, enkä kiroile. Juoksin pari kertaa karkuun, koira tuli perässä, mutta ei se tuntunut hyvältä. Odotin että koira rauhoittui, en jahdannut yhtään. Kun Sofi tuli, nostin sen tyynesti samaan paikkaan mistä oli lähtenyt, vihelsin istumaan ja hetken kuluttua luoksetulon. Näin tehtiin kolmasti. Yhtäkkiä minulle tuli ihan aksatunne, siis se että jokaista liikettäni tarkkaillaan ja niihin välittömästi reagoidaan. Meni tosi hyvin, vähän kun vinkkasin niin Sofi kääntyi, istui ja tuli luokse. Jos (toivottavasti) tästä tulee joku käännekohta, tiedän ainakin hetken ja tunteen miten se tapahtui. Ja nyt kun olen sen kirjoittanut, jopa muistan.

Ihmettelen itseäni, jo kaksi päivää täysin tyynenä tuon koiran kanssa :)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

rumasana

Aamulla mettästysharkattiin Sofin kanssa Haukkiksessa. Alkuun meni hyvin, sitten osuttiin jonkun jäljille ja Sofi muuttui ääliöksi, ei ainakaan reagoinut kääntymiskäskyyn. Minä yritin hyökkiä paikalle kuten Sami neuvoi, toimii kuulemma hänen koiralleen ja koira on nolona, että hups mites minä nyt näin jätin tottelematta ;) Juu ei, Sofi tokas että soon moro jos et nätimmin osaa olla. Eli karkas etäämmälle, mutta lähti kuitenkin perään kun juoksin karkuun.

Vaihdettiin paikkaa ja jopas meni hyvin, lihapullia kului ja koira toimi. Istuttamiset matkan päässä toimivat myöskin, pillitin ja istui heti. Minä muuttelin metsän irto-oksia paikasta toiseen ja takaisin, Sofi istui tyynesti. Lähdettiin taas hyvillä mielin kotiin. Kotona pyysin Sofin alas auton häkistä ja istutin sen auton viereen odottamaan. Silloin osui haju nenuun, perkule! Ihan sama mitä huusin tai vihelsin, sillä oli sata lasissa heti. Viimeisin mitä huusin perään oli jo haistattelua, pikkaisen olin kypsä. Kyllästytti niin että läksin sisälle ja tokaisin Markolle että sinne meni.

No onneksi rämäpäällä oli oranssi huomioliivi ja kunnolliset heijastimet. Meni varmaankin kymmenen minaa ja kävin ovella katselemassa että joko näkyy. Naapurin talon takaa se syöksyi yhtälailla sata lasissa kotia kohti. Tuli paiskattua ovi kiinni neidon nenän edessä, Marko sen haki, ajattelin ettei ole korrektia kuristaa toisen koiraa. Onpa kivan rentouttavaa tämä koiraharrastaminen, eilen Zorron ja tänään Sofi. Tosin nämä Sofin hurjuudet ovat 10 x pahempia ja vaarallisempia.

Kisoissa Riksussa

Torstaiksi sain ostettua Orenius-treenin Zorrolle. Ihan kiva rata, alkuun taas sähläsin, mutta lopulta ihan tyydyttävää. Juhalla on joku jännä vaikutus muhun (3. kerta, tavaksi ei ole tullut), kun se otti sekkarin esiin olin valmis mihin vaan. Koko radan pituisen loppusuoran alussa en olisi jaksanut enää askeltakaan, mutta halusin ja päätin että juoksen. Lopussa kaaduin maahan hekottamaan, silloin tiesin miltä tuntuu urheilijasta joka on antanut kaikkensa. Tai no, nehän taitaa itkeä ja räkiä sisuskalujaa ulos, mutta sinne päin. Kotiin tullessa Sofi, jolla oli kaunis Hurtan turkiskaulustakki päällään, otti mun myssyn suuhunsa, takertui  käsveskaani ja juoksenteli ympäriinsä näin hienosti pukeutuneena. Oli se aika neiti ja meikä sai taas nauraa :D

La oltiin Zorron kanssa Riman kisoissa jossa juostin kolme rataa. Kaksi ekaa meni ihan persiilleen, minä huono, Z juoksi aan ohi ja irtoili vallattomasti. Tokan radan jälkeen suutuin, normisti pitää yrittää suuttua, mutta nyt se kävi ihan luonnostaan. Ei tullut palkkaa, ei kehuja, nakkasin Zorron autoon miettimään. Kolmanteen lähtöön sainkin tarkkaavaisen koiran, en liiemmin mämminyt ja nolla tuli. Ei se mitenkään ihmeellisen ihanasti mennyt, mutta jotenkin suoraviivaisesti eikä suuria kaarroksia tullut.

Lähdettiin startin jälkeen Marin ja poikien kanssa mettään kävelemään, pojat tulivat erinomaisesti juttuun keskenään. Kun tultiin takaisin ja haettiin kisakirjoja minulle annettiin myös palkinto, oltiinkin tultu kakkosiksi! Nolotti kun olin missannut palkintojen jaon, mutta kun en jaksa kiinnostua kuka milloinkin voittaa ja miten minä siihen sijoitun. Kävin pyytämässä tuomarilta anteeksi ja sainkin, vaikka ensimmäiset ratani hän kyllä moitti, kolmas oli ollut jees. Se nyt oli sellaista, mutta siitä tykkäsin että nollia oli kymmenen ja siinä sijoituttiin. Muistan että voittajan rataa katsoessani tykkäsin kovasti, oli nuori hyvin ohjaava ja liikkuva nainen, sellaisesta minä tulen iloiseksi.

Rima: hylly, hylly, 0 2./25, tuomarina Anne Savioja

torstai 8. joulukuuta 2011

Koira irti, karussa ja ei.

Sofi on ollut nyt pitkään kiinni ulkoillessaan. Jossain vaiheessa säälin sitä ja päästin sen pihalla juoksemaan ja leikkimään Zorron kanssa. Se nosti nenunsa ilmaan ja nuuhkaisi, sitten se tiesikin minne mennä ja meni myös, huudoistani välittämättä. Naapurin niittämättömästä pellosta rupesi nousemaan fasuja, niitä oli siellä muutamassa eri kohdassa. Minä katselin ja yritin pysyä tyynenä, noo ainakaan ei verisuoni katkennut päästä.

Muutama päivä tästä ja alkoi kummallinen rauhoittuminen. En keksi syytä, mutta ainakin ruoka on vaihtunut niukempaan Roburiin. Maanantaina uskalsin yrittää hakua irtokoiralla!! Mentiin Haukkikseen kun siellä on sopiva pelto eikä lainkaan lintuja, mitä nyt oikeita vesilintuja kesällä. Ensimmäisellä etsi-käskyllä Sofi karkasi, toisella myös, meikä pinkoi karkuun ja koira tuli onneksi perässä. Otin sen hihnaan ja tehtiin ihan pienesti hakua, niin että palkkasin aina kun meni editseni. Pysäytin, otin hihnan pois ja jatkettiin. Nyt menikin hyvin, tätä me tehtiin kotva, koira haki ja minä palkkailin. Hihnakin hukkui, en uskaltanut herkkää hetkeä niin vähäpätöisellä asialla pilata ja tultiin pois onnellisina, kumpikin.

Koirien vaihto kotona ja poikien kanssa metsään. Zorro kävi sen piuhankin etsimässä, sillä ei mennyt siihen kuin tovi, se on piuhannoutajaspesialisti. Ylppärijuhlissa Porvoossa käytiin samana päivänä. Siskon tyttäret, eli tädin mussukat saivat valkolakkinsa :D

Itsenäisyyspäivänä touhuttiin Sofin kanssa uudestaan metsästystä, nyt meni heti hyvin, tosin ilman palkkaa en uskaltanut edes yrittää. Haluan sen käyvän lähellä ja irtoavan vain sivuille ja sinnekin hallitusti. Ollaan päästy takaisin kesäiseen hakukuntoon, eikä koira ole enää niin levoton ja valmiina karkaamaan hajujen perään. Toivo heräilee.

Illalla häärättiin agia kummankin kanssa. Zor meni hienosti. Sofista opittiin uutta, tai no miten sen nyt ottaa. Se juoksi putken ja hypyn ohi, niitä ei vaan ollut sille olemassa, se ei nähnyt muuta kuin minut. Kouluttaja joka on kokenut tyyppi, sanoi että kun juoksen se katsoo hullaantuneena jalkojani ja juoksee esteiden ohi. No kiva, hullaantunut koira, metsässä ja kentällä :D

Keskiviikkona jäisen iltalenkin jälkeen huolestuin kun Sofi mielestäni ontui vasenta etujalkaansa. Mitään en siitä löytänyt ja aamulla käveli taas normaalisti. Viikon verran Sofi on ulkoillut pihalla irti, ihan kuin normikoirat :)

maanantai 5. joulukuuta 2011

Menettääkö turbo tehojaan :)

Ei sentään, mutta menneellä viikolla oli muutama päivä jolloin lattia pysyi ihan lattialla ja toivoni heräsi josko Sofi-neito järkiintyisi. Pari rauhallista päivää kuitenkin riitti, sitten alkoi taas barrikadien muodostus oven taakse. Muovimatosta on enää riekaleita jäljellä ja laitoin betonin suojaksi suuren käytävämaton, se meni rikki puhki saman tein. Pelottaa, että  joku noista pissaa tai kakkaa betonille, sehän imaisee kaiken eikä hajusta pääse koskaan eroon. Onneksi ovat kaikki siistejä ja varmavatsaisia eikä vahinkoja ole tullut.

Tiistaina oltiin Sofin ja Zorron kanssa CB-treeneissä, kouluttajana oli Nina. Hyvin meni, vaikka jouduin juoksemaan kummankin kanssa peräjälkeen, koska oltiin ainoat medit. Rankkaa, mutta ehdottomasti iloista ja palkitsevaa. Menen aina ensin Zorrolla, se on niin tottunut huonouksiini, Sofin otan kun koutsi on laittanut minua ensin vähän ruotuun.


Keskiviikkona Maran treeneissä juostiin tällaista putkeenlähetysrataa (ASB). Seiskaputken paikalla oli pöytä josta Sofi liukui ensin yli, se oppii varmasti lopulta hillitsemään vauhtiaan. Pyöritysrteeni oli minulle valaiseva, sinne piti oikeasti mennä sekaan että koiralla oli ohjaus koko ajan päällä.

Perjantaina nautiskeltiin Sofin kanssa Heinin reeneissä. Heini-raukka yritti kovin saada minua vekkaamaan. Toiseen suuntaan onnistui lopulta, mutta oikealla kädellä ei niinku millään.

Lauantaiaamuna Markolla ja minulla oli lähtö Vierumäelle pikkujoulu-/romantiikkaretkelle. Marko kuitenkin nukkuin aamun pitkäksi ja minä karkasin koirien kanssa metsään. Oli aivan ihana ilma, pitkästä aikaa saatiin nauttia auringosta. Pois ei oltais tultu millään, nautittiin ja harjoiteltiin vähän metästystäkin Sofin kanssa. Ei mennyt ihan pieleen :)

Lauantaista sunnuntaihin oltiin Markon kanssa reissussa. Liikuttiin, syötiin, nautittiin ja ylläri ylläri, jorattiin. Meillä ei ole yhteistä joraushistoriaa, minä tanssin aikoinani liikkumisen riemusta paljonkin, mutta kun tapasin Markon se jäi. Siihen aikaan kaikki oli aina tolkuttomasti kännissä, tupakansavu häiritsi ja jäi vaatteisiin kiinni, musiikki oli niin kovalla ettei voinut keskustella. Kerran muistan lähteneen heti alussa pois koska korvat alkoivat soida, ajattelin etten kuulovammaa kuitenkaan halua. Nyt kaikki oli paremmin. Hotellissa oli sopivasti 80-luvun teemadisko. Ei niitä kipaleita ollut kuin nimeksi ja niissäkin ihmesovitukset, mutta hytkyttiin me uudemmatkin. Heinolassa käytiin Trekki-myymälässä ostoksilla, toivottavasti tarkenen nyt paremmin.