Järvenpää tarjosi ilotulituksen jo klo 19
Perjantai-iltana reenailtiin ainoina, mutta vaihteeksi kummankin koiran kanssa Hyvinkäällä. Hyvä treeni Sofille joka kehittelee lähtöongelmaa, ei vaan mukamas voi pysyä paikoillaan. Haahuilusta joutui seinälle, haahus silti ja ''ongelma'' jatkuu edelleen. En aio tuohon kovasti reagoida, se nyt vaan on siinä vaiheessa että tämäkin täytyy elää. Aksaaminen ja kontaktit kuitenkin ihan huippuhienoa ja intoa liki liikaakin. Zorro tietysti taas loistava.
Aattoilta vietettiin Ullan ja Timon herkkujen ääressä Porvoossa, isä ja Kirsti olivat myös, sekä Sanna ja Joni. Meiltä oli kaikki tytöt ja koirat. Minulle Pukki toi uuden sini-valkoisen putken. Ihan itse järkkäsin, sen piti osua jo synttäreille mutta Englannista on ilmeisen pitkä matka. Markolle Pukki toi trukkipiikit.
Tiistaina sain ostettua Sofillekin CB-treenit. Myrsky oli vienyt puolet hallin katosta, peltejä oli pitkin pihoja. Jäljelle jääneet kattopellit paukkuivat tuulessa ja alusmuovin riekaleet lepattivat ja räiskähtelivät katossa. Osa joutui jättämään treenaamisen väliin, koska eivät halunneet koiriaan säikyttää. Mutta minullahan on metästysrotuiset koirat, niiden ei paukkeesta ja lepatuksesta pidä välittää, eikä ne mitään huomiota mokomaan kiinnittäneetkään :)
Z meni ensin, alussa oli minulle vaikeaa tiukkaa valssia. Kepit oli radan toisessa päässä, muurin, renkaan ja parin hypyn kautta piti päästä toiselle puolelle hallia, tarkasti kääntävään takaaleikkaukseen ja osua neljästä putkenpäästä oikeaan. Z oli tietysti helppo, kun se tekee itsenäiset kepit ja pääsin juoksemaan karkuun. Se on myös hyvin rataa lukeva ja kiltisti hyppi kaikki hypyt välistä, vaikken juoksukiireiltäni ehtinyt niitä sanomaankaan. Osuminen oikeaan putkenpäähän oli silti vaikeaa, takaaleikkauksen paikkaa jouduin hakemaan, mutta juokseminen oli hauskaa. Kaikista ihanin asia oli kuitenkin kolme perättäistä takaakiertoa jotka opin tekemään sokkareilla, se oli ihan huippua ja niin kaunista.
Sofilla tehtiin hieno alkupää, siis lopulta. Kepille löysi pienestä hapuilusta huolimatta, mutta keppien jälkeinen elämä meillä ei onnistunut. Sofia en voinut jättää itsekseen kepittämään, juoksusuora oli liian nopea ja renkaan osumatarkkuus vielä huono. Sillä ei vielä riitä omatoimisuus ja itsevarmuus jäädä itsekseen rataa suorittamaan. Mutta muuten oikein hyvin, aa oli lopussa ja tehtiin sekin, kontaktit oikein hyvät.
Perjantaina metsästeltiin aamupäivällä Forsbergin metsässä (ap metsästystä, sen perään metsälenkki ja illalla aksaatia). Oltiin paikassa jossa oli joku ruokinta, iso hirvenluukin siellä makoili ja hajuissa varmasti löytyi. Alkuun meni melko hyvin, mutta sitten Sofilla keitti ja se otti hatkat. Meikä kuusen sisään piiloon ja odottelemaan. Vähänkö tunsin itseni tyhmäksi. Sofi kierteli ympärillä ja kävi lähellä, se tasan tiesi missä mamma on. Kävi pitämässä omaa hauskaa ja tuli taas tarkistamaan että onhan mamma vielä kuusessa, taisi hirnua naurusta koko koira. Pakkohan minun oli kerätä ylpeyteni rippeet ja tulla esiin, sitten taas yritettiin yhteistyötä. Seuraavan kerran kun se jätti tottelematta kääntymiskäskyäni minulla meni jo hermo ja muutuin lennosta King Kongiksi. Otin kuusenkarahkan ja huusi kuin hyeena ja ajoin Sofin niin sanotusti helvataan. Kaameasti sadatellen marssin pyörälle ja lähdin ajamaan pois. Yhden mutkan taakse jäin väijyyn odottelemaan. Hämmentynyt Sofi tuli laukalla perässä, hyökkäsin uudestaan ja ajoin sen tiehensä (pois laumasta). Kurkkasi taas mitä se tekee, Sofi istua törötti tiellä. Annoin sen istua ja miettiä kotvan, sitten kutsuin sen luokseni, mitään en puhunut ja seurautin samaan paikkaan mistä episodi alkoi. Johan pentele toimi, kaiken kuuli ja osasi.
Minulla on siis kaksi harrastuskoiraa jotka toimivat parhaiten sen jälkeen kun olen suuttunut kunnolla. Mitä tähän sanoisi joku kallonkutistaja? Olenko normaalisti ihan liian kiltti ihminen joka vain toivoo, että kaikki menisi hyvin?
Ei kun ihan oikeasti, tuo Sofi-tyttyönen on vasta vuosi ja kaksi kuukautta. Se osaa jo mahdottoman paljon erilaisia asioita ja siinä on hirmuisesti tekemisen iloa. Minulla on sellainen tuntu että siitä tulee ihan pirun hyvä koira kunhan tässä vielä esim vuosi mennään eteenpäin.
Nyt me vietellään vuodenvaihdetta. Koirat eivät ole poksunnasta moksiskaan, Sofilla oli ehkä normaalia enemmän askaa mammalle kun käytiin ulkona, onneksi sillä on esimerkillisen relat koirakaverit. Skumppapullo on avattuna ja lapset maailmalla. Olisin halunnut juhlia Sofin terveystuloksia mutta niitä ei ole meille vielä suotu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti