keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Zorron jalka on pipi

Sunnuntaisten Ojangon kisojen jälkeen elettiin ihan normaalisti. Käytiin tietysti jäähdyttelylenkki, mutta tehtiin se pellolla koska tiet oli niin jäisiä. Pellollakin oli sellainen kevyt jääpeite josta jalka meni läpi, mutta mikä kalvoi sitten säärtä, eikä sielläkään oltu pitkään.

Kotona elettiin normisti, syötiin, lepäilittin, käytiin ulkona, syötiin nahkaluut, eikä Zorrossa näkynyt mitään poikkeavaa. Myöhään illalla kun oltiin menossa nukkumaan, Zorro tuli soffalta alas eikä laittanut vasenta etutassuaan maahan. Käytiin vielä pissalla, eikä jalalla voinut astua, minä kannoin sen hankeen ja saatiin iltahommat hoidettua.

Aamulla varoi jalkaansa, eikä varannut sille painoa, ei myöskään venytellyt huolelliseen tapaansa. Jalassa ei kuitenkaan näkynyt mitään vikaa, arvelin että oli venäyttänyt sen kotipihan jäätiköllä. Ruokiksella kokeilin aristuksia ja taivuttelin liikeratoja, jalkaa eteenpäin vietäessä luppasimmu aukesi ja alkoi kummasti laajeta. Zorro rupesi myös itsekseen venyttelemään ja siinäkin näki miten vasen jalka jäi viisi senttiä toista lyhemmäksi. Ehkä Zorrolla on joku venähdys kyynär/olka/lapaosastolla. Annoin sille tulehduskipulääkettä jota meinaan syöttää sille viikon verran, sitten viikko lepoa ja hierontaan, muuten se saa olla nyt levossa. Kiinni en ajatellut pitää ellei rupea riekkumaan. Minusta se liikkuu nyt hyvin, ei ainakaan onnu tai aristele.

Eikä voi olla mikään agilityvika. Se tekee agia 10 min/viikko ja senkin omaan terveeseen tapaansa, sitä ei vietit vie, eikä se ole minkään sortin hullu (pallo-/tms).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti