perjantai 6. tammikuuta 2012

Hyvä vuoden avaus

Ihan vuoden alkuun Masi, vanha jäärä ja perkuleenmoinen trimmattava, päätti että no olkoon ei hän enää jaksa pitää trimmishowtaan. Liian harvoin tulee sitä trimmailtua, sattuneista syistä, mutta nyt oli jo pakko. Sepä oli täysin rento jätkä, ei minkäänlaista ääntä, potkimista, rimpuilua, ei edes pientä nykimistä vaikka ajelin tassuja. Kynnet menivät samalla hyvällä mielellä. Olin ihan ällistynyt, mutta hyvä näin :)

Tiistaina oltiin CB-treeneissä. Surkee minä, koirat parempia. Zorrolla huonot haralleirtoomiset, niitä pitää treenata lisää, Sofilla paremmat. Sofia pitää vähän valvoa, rupeaa kuumumaan liiaksi.

Torstaina ekaa kertaa Ojangon uudessa hallissa, valitsin koiraksi Sofin kun me vaan tarvitaan enemmän treeniä. Treenitilanne oli kaoottinen, ei sellainen missä haluan olla mukana, mutta eiköhän se aikanaan selkene. Osaksi siksi meillä meni kunnolla plörinäksi, kuumu ohjaaja ja kuumu koira. Radan reunalla opiskeltiin sentään ''kisarengasta'' joka näyttää vähän erilaiselta (helpompi tehdä väärin) kuin mitä kotona tai seuralla on. Halli oli hyvä.

Perjantaina aamulla lähdettiin Sofin kanssa F-metsään siihen samaan ruokintapaikkaan. Siirtyminen sinne hihnassa ja kävelle oli siisti, vetämätön ja rauhallinen. Metsätiellä laskin irti ja sanoin pissalle, Sofi pysyi ihan lähellä ja pissasi, huikkasin vielä että teeppä kakka, Sofi teki, pyysin luokse ja pistin kiinni. Siististi, hallitusti ja hyvällä mielellä. Siirryttiin hakupaikalle, koira irti ja aloitettiin haku. Ekalla kerralla kääntyi hyvin pillistä, tokalla ei kääntynyt, kutsuin sen luokse (tuli, ei näyttänyt keskaria kuten tavallisesti) ja pidettiin pienet lähisulkeiset hyvällä mielellä. Aha, sanoi Sofi ja loppuaika meni tyylikkäästi niin että Sofi vastasi jokaiseen pillitykseen välittömästi. Ei tehty pitkän pitkää pätkää, kun halusin meille kummallekin onnistumisen. Kotiin käppäiltiin tyylikkäästi. Vitsit että oli hienoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti