lauantai 17. joulukuuta 2011

Jotain kivaakin välillä


Sofin eka nollarata (vähän pidempi harjoitusrata kisanomaisesti) tapahtui perjantai-iltana Hyvinkäällä. Rata oli ihan simppeli ja suoritettiin se pari kertaan muuten oikein, mutta rimat lensivät taas pitkin poikin. Vikaan kertaan hain koiran seinästä ja ohjasin ihan tyynesti ja jopa rauhoittelin Sofia matkan aikana. Syy tähän oli se ikävyys että Sofi haukkui mennessään :( Se piti sellaista kimakkaa ajohaukkua ja ääntelyä, ei kaiken aikaa, mutta kuitenkin. Tällä rauhoitteluasenteella saatiin rimatkin pysymään, vauhtiin sillä ei tuntunut olevan vaikutusta, Sofi juoksee kybällä. Viitoskepit ohjasin oikealla kädellä, loppuun tein persjätön. Tämä harjoitus oli mm-kisojen jälkimaininkeja sikäli että kepit päättyivät vähän kuin seinään (putkeen). Kisoissa monet olivat jättäneet kepit kesken, Sofi ei ''seinään'' reagoinut. Ikää nyt vuosi ja kaksi kuukautta.

Tiistaina aksattiin kummankin kanssa Ninan rataa ja mulla oli mahdottoman hienot koirat sielläkin. Keskiviikona Sofin sisuksiin kurkattiin Mäntsälässä, nyt odottelen kärsimättömästi lonkka- ja kyynärtuloksia. Vasemmasta polvesta sai ykkösen, oikea meni nollana. Ilmoitin Sofin Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssille, kurssi on viikonlopun pituinen joskus helmikuussa.

Sofin kanssa ollaan vietetty jääkautta, josko siihen saatais vähän tolkkua. Tänään metästysharkattiin Haukkiksessa. Aika hyvä alku, sitten vähän uppiniskaisuutta, ei jättänyt turhuuksia (ehkä myyrän haju), ei totellut pilliä, siis minua! No mitä siihen sanoo tai tekee? Katselin kun se touhusi karkuteillä, päätin että en suutu, en sano ei, enkä kiroile. Juoksin pari kertaa karkuun, koira tuli perässä, mutta ei se tuntunut hyvältä. Odotin että koira rauhoittui, en jahdannut yhtään. Kun Sofi tuli, nostin sen tyynesti samaan paikkaan mistä oli lähtenyt, vihelsin istumaan ja hetken kuluttua luoksetulon. Näin tehtiin kolmasti. Yhtäkkiä minulle tuli ihan aksatunne, siis se että jokaista liikettäni tarkkaillaan ja niihin välittömästi reagoidaan. Meni tosi hyvin, vähän kun vinkkasin niin Sofi kääntyi, istui ja tuli luokse. Jos (toivottavasti) tästä tulee joku käännekohta, tiedän ainakin hetken ja tunteen miten se tapahtui. Ja nyt kun olen sen kirjoittanut, jopa muistan.

Ihmettelen itseäni, jo kaksi päivää täysin tyynenä tuon koiran kanssa :)

1 kommentti:

  1. Parastahan olisi, jos pystyisi olemaan täysin viilipytty. Sillä on kumma vaikutus koiriin ;).

    VastaaPoista