tiistai 22. marraskuuta 2011

Metästystreeniä + agia


Kiistaton todiste, Sofi istuu :)
kuva Akane Miura

Lauantaina harjoiteltiin riistatilanteita Pornaisissa. Fasuja oli ostettuna kaksi ja paikan ehdoton etu, sijainnin lisäksi, oli lintuheitin. Se oli pieni häkintapainen joka tyrkkäsi linnut suoraan ylös siivilleen, lisäksi linnut pysyivät siinä kiltisti paikoillaan. Paikalla oli monta tuttua ja päivä oli hieno vaikkakin kylmä. Täytynee siis käydä varustekaupassa.

Sofille tehtiin pientä hauntynkää liinassa kohti lintua, kakkoslinnulla se näyttikin lopulta jo joltain. Fasuille istui ja minä olin noutaja, Sofin tehtävänä oli pitää peffaa paikoillaan. Lisäksi Sami piti minulle pienet hakusulkeiset, kritisoi tekemisiäni ja yritti karsia hieman vikojani, tämäkin oli hieno juttu. Lisäksi yritin tympäänyttää Sofia lintuihin istuttamalla sitä viiriäishäkin viekussa, Sofi olis kyllä halunnut kimppuun.

Nyt juuri olen tulossa Rannikkoreeneistä. Reisilihakset on huutaneet hoosiannaa jo viime viikosta, olen kipeä mutta tyytyväinen. Tänään juostiin taas kenttää päästä päähän, oli leijeröintiä kepeille ja kaikkea mukavaa. Z oli oma ihana itsensä, kouluttaja sanoi että siinä on koira jolla on hyvä estevarmuus ja radanlukutaito. Oli ihan sama pistinkö takaakiertoon työntämällä vai poispäinkäännöksellä kaikki toimi. Leijeröinti sujui, kepit löytyi putkensuuhässäkästä ja Z kesti kepeillä vaikka itse juoksin karkuun. Sofille en saanut tänään ostettua mitään, mutta muutama treeni silläkin on ensi viikosta lähtien.

Viime sunnuntaina cockereiden agilitytoimikunta Sanna, Susanna ja minä jotenkin siihen liitettynä (mielipiteineni ei muuten), kokoontui meillä. Rouvilla oli homma hallussa, minä huolehdin kaffesta. Illalla kävin kouluttamassa cockereiden jatkoryhmää, olivat hyviä, tulin oikein iloiseksi :) Koulutukset kurssia varten on nyt kasassa.

Iloista puheenollen, Masilta jätettiin päälääke pois :) En tiedä johtuuko kastroinnista vai mistä, mutta se on ollut hyvin luottavainen ja positiivinen elämänsä suhteen, ja sen hermo pitää. Koko perhe nautitaan suuresti Masin masimaisesta (se on Persoona) seurasta <3







2 kommenttia:

  1. Mahtava blogi,ihanat koirat(Masin ja Zorron olenkin tavannut;) Jäi ihan koukkuun lukemaan:) Mikä päälääkitys Masilla on? -Silja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masilla oli aiheettomia ahdistuksia ja pelkotiloja, näihin kokemiinsa uhkiin se reagoi joskus agressiivisesti, eikä pakenemalla kuten normaalisti koirat tekee.
      Masi söi kotvan aikaa ihmisten masennuslääkettä, mutta kastroinnin, tai uuden laumanjäsenen, tai jonkun muun onnekkaan sattumuksen seurauksena Masin käytös oleellisesti muuttui. Sillä ei ole enää niin negatiivisia odotuksia asioista joita sille tehdään (esim. hoitotoimenpiteet), vaan on nyt rennompi ja vaikuttaa oikein onnelliselta sekä hyvähermoiselta :)

      Poista