sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kisoissa Hyvinkäällä

Oltiin me viikolla reenailemassakin. Zorron kanssa tiistaina CB-reeneissä, kouluttaja oli Timo Rannikko. Tästä jäi vähän p-fiilis, kun ei oikein onnistuttu. Keskiviikkona oltiin Sofin kanssa Tian extrakoulutuksessa, siellä mentiin suurin piirtein kahdeksikkoa putkesta putkeen, valsseja ja sen sellaista. Sofi on aina tasaisen hyvä, sillä ei ole hitaanpia päiviä, ja ohjausta se seuraa aina. Pe vielä Heinin treenit Hyvinkäällä jotka taas ihan hyvin, vaikka minua niin väsytti. Sofin into ja riemu tarttuu.

Kävin kotona nukkumassa ja la taas Hyvinkäälle Zorron kanssa kisaamaan. SM-kisojen jälkeen on ollut kaksi starttia joista yksi nolla. Nyt oli kolme starttia ja radat oli huippukivoja.

Eka startti pitkästä aikaa oli vähän jänskä paikka, perinteisesti heilun kuin tuulimylly, huudan ja juoksen kuin hullu. Nyt meni paremmin. Ensimmäinen hyppy hypättiin väärään suuntaan, eli radalta pois päin, kakkoselle osasin hyvin, mutta sitten unohdin jo radan. Kakkonen lurahti tietyti pitkäksi kun ei ollut ohjausta, kolmosella sekin kertaantui kuten yleensä käy. Loppu meni hyvin, nolla tuli. Sijoitus 9./44.

Kakkosradalla tein taas kääntämättömyyden, Z luki (ansa)loppusuoran, sain kuitenkin huudettua pois. Harmittavaa, mutta Z oli upea :) Nolla taas, eli tupla on nyt kasassa. Sijoitus 7./49.

Kolmannellakin heitin koiran hetkeksi hukkaan, Z meni minne ohjasin. Yhdessä suorassa putkessa yritin persjättöä, mutta Z oli niin nopea etten ehtinyt. Koira pyöri jaloissa ja kävi hyppäämässä hypyn väärästä suunnasta, loppu taas hienosti. Tästä hyvä hylly.

Kaikki mitä Zorro kisoissa teki oli täydellistä. No, ehkä lähdöt taas vähän tökki, Z lähtee turhan hitaasti. Mutta muuten, kääntyi kun käännettiin, loistavat kontaktit, irtosi hienosti, upea rauhallinen käytös kisapaikalla, keskittynyt hyvä koirapoika. Olin ihan sulaa vahaa ja nautin kovasti hienon koirani seurasta :) Kisoissa oli myös Kaapo-cockeri ohjaajineen, mukavaa kun uusia luppakorvia nousee kolmosluokkaan. Mäntsälän Natso oli taas upea. Viimeksi kun olin kisoissa se voitti kahdesta yhden, nyt kolmesta kaksi, tehden vielä triplanollan :D

Sunnuntaina TuuKK:lla oli avoimet ovet -päivä, oltiin siellä näytillä vähän reenailemassa. Sofi oli tietysti ihana, aakin tehtiin kun se oli laskettu a. Sofi meni ensin helpompaa möllirataa, lopuksi myös kisaavien rataa jota Zorrokin meni. Koirat oli hienoja. Päivän paras anti oli kuitenkin se kun mulla meni hermo Sofin hillumiseen. Otettiin hälinästä hyöty irti ja istutin Sofia pitkään ja monessa paikassa. Sunnuntaina Masista tehtiin puliukko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti