perjantai 6. toukokuuta 2011

Kisoissa Orimattilassa

Hyvässä seurassa mentiin kun hain ensin Outi Siirtolan kotoaan ja motarilla kuulumiset päivittäen huristettiin Orimattilaan.

Eka agirata meni muuten ihan jees, paitsi yhdessä kohdin kun tultiin putkelta ja mentiin takaa kiertoon. Sen jälkeen piti ehdottomasti tehdä valssi jotta sai koiran toiselle puolelle ja itse pinkaistua karkuun kohti välistävetoja. Minäpä ei sitä valssia saanut aikaiseksi vaan jäinkin tyylikkäästi väärälle puolelle ja auttamattomasti jälkeen. Välistävedot hoidin sitten karmeasti kiljuen ja takaaohjaten. Ei kaunista, ei hyvää, eikä nopeaa. Tuli otettua niin rajusti että Z tuli katsomaan että mitä se mamma kiljuu, sit se piti taas työntää seuraavalle ja taas rujosti kiljua. Hyvää tässä radassa oli upea avokeppikulma jonka Zorro hoiteli itsekseen.

Toka agirata meni paremmien kaikin tavoin, ehkä mullakin jalat jo toimi. Loppusuora oli sama kuin edellisessä, eli puomi ja sen jälkeen sama hyppy. Minä olin siinä vaiheessa jo pirskatin tyytyväinen enkä käskyttänyt loppuun asti ja Zor veti sitten kontaktin yli komealla loikalla, himputti. Minä tulin perässä kuin leppoisa lehmä niittyllä kukka suussa. Olisihan sille voinut jotain roiskaisusta sanoakin, mutta minä vaan hymyilin onnellisena. Mutta kun olin vaan niin hyvällä tuulella, oli kivoja kavereita, se uusi käyttis-cockeri ja kaikki niin hyvin. En päässyt kisafiilikeen ja tietty raivo puuttui. Kontaktista tuli siis femma, aika oli ihan jees.

0 6./40 ja 5 10./40 tuomarina Esa Muotka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti