Loma on tietysti ihanaa ja hyväksi ihmiselle. Siis nämä neljä päivää ei enempää, mutta pienestäkin kannattaa iloita. On ollut aikaa sairastaa, parannella itseään, tehdä puutarha- ja koirajuttuja, sekä olla vaan ja levätä. Minulla onkin nyt paljon parempi olo ja luulen että tautikin tajuaa jo lähteä.
Onnen päivän tästä teki Sofin eka uintiretki. Masi ja Marko olivat aamupäivällä herrasmiesretkellä (eivät tapa) Lempparissa, minä puolestani vein Sofin ja Zorron Haukkavuorelle ja siellä joenmutkaan uintireissulle. Muuten en uskalla sitä metsää käyttää kun fb toitottaa siellä suunnalla olevan rotanmyrkkyä. Eihän se varmasti tämä metsä ole eikä koko stoori välttämättä totta, mutta pistää se hieman arkailemaan. Joenmutkassa koirat saivat melskata kahden ja Zorro olikin pian uimassa, mutta joen ranta on seillä hieman jyrkkä eikä Sofi uskaltautunut kuin kahlailemaan. Teki se lopulta muutaman pellehypyn jokeen, mutta ei se minusta ylen onnelliselta näyttänyt.
Myöhään iltapäivällä vein Sofin meidän harjoittelumetsään ja siellä samoiltuamme löysimme Eskon tekemän pienen lammen, siinä oli muutaman neliön saarikin keskellä. Istahdin lammen rantaan ja annoin Sofin tehdän omiaan, pian se olikin uimassa ja ihan selvästi etsi veden pinnalta jotain noudettavaa, toi sieltä kukkajämiä ja kaiken näköistä roipetta. Heitin sille kepin ja Sofi toi sen hienosti. Jätettiin asia hautumaan ja käytiin pienellä metsähyppelyllä. Tultiin kohta takaisin ja päätin heittää pentudummyn noudettavaksi, en ollut varma kelluuko se joten heitin sen sille saarelle. Sofi istui vieressäni, heitin dummyn, annoin käskyn nouda ja sinne se meni. Sofi ui tosi hienosti suoraan saareen, haki dummyn ja ui se suussaan kiiruusti luokseni. Silloin minulta pääsi namipalkka. Se oli niin hieno ja upea suoritus että minun oli pakko kertoa se Sofille. Sofi tuli siis uiden, nousi rantaan, tuli ihan eteeni ja piti dummyn hienosti suussaan, otin siitä kiinni ja sanoin irti. Sitte se nami ja kehut, Sofi oli innoissaan ja me oltiin yhdessä ihan jess ja jippii. Kun juhlat oli juhlittu, vasta sitten se ravisteli.
Metsästyjuttua minä en oikein uskalla, tai en ole kovasti tehnyt. Tai sanotaanko näin, että en vielä ole ryhtynyt. Meillähän oli ensin se Lempparimetsä ja siellä kun alkuun yritettiin niin eihän siitä mitään tullut. Metsä oli täynnä koiran pissaa ja kakkaa, koiria ja ihmisiä tuli ja meni. Sofi oli selvästi stressaantunut ja pälyili. Nyt kun saatiin tämä oma harjoittelumetsä haluan ensin sille rennon ja turvallisen metsäolon, enkä ala sitä vielä kovasti äkseeraamaan. Mutta Sofi perskutarallaa osaa jo jotain, se on niin hassua kun se osaa ja minä en. Kun me kuljetaan metsässä niin yhtäkkiä se joutuu johonkin työmoodiin, kai sen joku haju laukaisee. Vauhti kasvaa ja se poukkoilee pitkin poikin selvästi töissä. Silloin otan pillin ja ''ohjaan'' sitä. Lähettelen muutaman kerran puolelta toiselle, vihellä pillillä piip piip ja Sofi kääntyy, ohjaan sen toiselle puolelle ja lopuksi hommaan sille jotain löydettävää. Eli heitän dummyn ja sen se löytää ja tuo. Mutta Sofi tuntuu olevan pettynyt dummyyn, varsinkin kun se ei saa siitä muuta kuin kehuja (mun namittomuusprotestia). Taidanpa ottaa linnunsiiven seuraavalla kerralla ja kanidummyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti