Pelkkiä positiivisyyspäivityksiä satelee, mut minkäs teet kun elämä niin hymyilee. Ja lomakin alkoi maanantaina.
Meillä oli ultrausaika maanataina aamulla Haarajoen Eläinklinikalla. Siellä ihan omin silmin näin masussa pötköttelevän ainakin kolme pientä spanielivaavia. Voi tätä ihanuutta, samalla kun pidän Sofia sylissä pitelen myös sööttejä pikku luppakorvia, aika himputin lutusta. Ääks, olen ihan fiiliksissä!
Tähän asti en ole huomannut Sofissa mitään tiineyden merkkejä, SM-kisatkin juoksi vauhdikkaasti pennut mahassaan. Nyt ollaan puolessa välissä ja alkaa se aika kun pötikät kasvaa. Tästä lähtien otetaan rennosti ja rauhallisesti - rauhoittumista onkin aina hyvä treenailla :)
Pojalla jo silmä luppasee kun ilta venyi niin pitkäksi.
Ja ruoka-aika meni jo monta tuntia sitten, sanos Zorro.
Pyörähdettiin pikaiset perjantaikisat Ojangossa. Ilma oli lämmin, ei helvatan kuuma, sellainen meille kuuma kuitenkin. Mutta minulla oli riemu rinnassa, ei väsyttänyt, pelottanut, enkä edes jännittänyt! Ei kertakaikkiaan mitään negatiivista, vain pelkkää iloa ja onnen tunnetta. Ja nämä kisat meni hyvin - tätä tunnetta kohti tulevaisuudessakin!
Eka startti oli hauska hyppäri. Tiesin mitä teen, siellä oli peikkoja kyllä, mutta ajattelin että mitä väliä, ohjaan kuten haluan, täytyyhän juttuja kokeilla. Ja mentiin niin hienosti kuin vain mahdollista, ja mentiin yhdessä! Oi sitä onnen tunnetta. Yksi muurin palikka putosi, mutta mitäs sen on väliä :)
Agilityrata oli huomattavasti vaikeampi. Siellä oli paikkoja mistä tiedän että hosun, ja niitä äkkikääntöjä (alussa heti kaksi) mitkä ei meille sovi ollenkaan. Mutta tiesin että Z osaa, mun pitää vaan parissa kohtaa malttaa ja parissa kohtaa juosta. Kepit oli niin, että ihmisillä ei hermo pitänyt. Ne oli melkein 90 asetta ja seuraavana oli suora putkin jonka jälkeen muurille työntö ja kääntö. Ihmiset juoksi hulluna (osa vedätti kepeiltä pois) muurin taakse valssiin. Minä päätin että enpä juokse, vaan ohjaan kuten Sofia. Ohjaan kepit maltilla loppuun, juoksen putken koiran kanssa, muurin jälkeen en valssaa vaan hoidan hypyn tyylikkäällä takaaleikkauksella ja linjauksella keinulle. Siellä oli nimittäin aakin enempi tyrkyllä heti hypyn takana, keinu oli vähän katveessa siihen nähden.
Niin me sitten mentiin. Alun äkkijyrkät venyi tyypillisesti, hermo piti vedossa, ilmeisesti juoksin riittävän lujaa juoksusuoran, ehdin valssiin ja kierrätykseen, puomilta hieno kontakti, sen jälkeinen takaakierrossa näin että hakee hyppynä, mutta hermo piti, sain työnnettyä takaakiertoon, kepit mainiosti loppuun, yhdessä putki ja muuri, takaaleikkaus ja linjaus kohti keinua joka juostiin yhdessä loppuun asti, putkeen ja juoksu takaakiertoon, niisto ja aalle, putkeen ja loppusuora eteenlähetyksenä. Helppoa ja hauskaa!
Radalta tullessa seurakaveri onnitteli hyvästä radasta. Sanoin että se meni kyllä hyvin, mutta aika ei tahdo riittää kärkisijoihin (eikä tarvitsekaan). Ja minä kun en tuloksia viitsi katsella (en todellakaan harrasta pärjäämisen takia) niin kohta tulosseinältä huudeltiin että Zorro voitti. Pääsin sitten seurakaverille toteamaan, että silloin tietysti pärjää kun nopeammat hölmöilee riittävästi. Kivaa oli ja tämän fiiliksen toivon nyt säilyvän. Mitä noita kisoja jännittämään, harrastamisen kuuluu olla nautinto molemmille. Olen ajatellut että jännittämisestä saa vähän lisää draivia, mutta hyvin se näkyy rentona ja onnellisenakin menevän. Sitä kohti.
Perjantaina Sofi odotteli reppu pakattuna Lottaa. Läksivät sitten iltakisoihin Kirkkonummelle ottamaan vähän tuntumaa ja hieromaan niitä aksajuttujaan. Tuloksena taisi olla kaksi hyllyä.
Lauantai-aamuna minä, Marko, Zorro ja Masi the kisaturisti lähdettiin suorituspaikalle joukkuekisaamaan. Puitteet oli vähintäänkin jees ja cockerijoukkueen 1. koira Ninja oli justiinsa juossut hienon nollan. Hoidettiin pakolliset kuviot ja jäätiin odottelemaan vuoroamme. Kakkoskoira Siiri juoksi vauhdikkaan radan, kävi vieläpä tekemässä yhden ylimääräisen hienon koukeron ja sai siitä femman. Tuli meidän vuoro. Rata alkoi hyvin, jatkui hyvin, mutta Zorro ei pysähtynyt kontakteille. Siitä järkyttyneenä mammaohjaaja hyytyi niille sijoilleen - ja kontaktien jälkeiset hypyt venyi ja paukkui. Mutta muuten tehtiin hieno nolla. Ankkuriosuudella cockerina meni espves Hellu. Hellu juoksi hienosti, mutta puomilla ei ihan osunut kontaktiin, eli femma. Cockerien lopullinen sijoitus oli 17./67. Hyvä me, hauskaa oli ja ens vuonna uudestaan.
Sofi juoksi RimA:n joukkueen ankkurina. Rimalaiset olivat upeasti kakkossijalla, mutta Sofin pieni keppikämmi tipautti heidät sijalle 4. Se on muuten hieno sijoitus sekin :)
Varhain sunnuntai-aamuna Sofi aloitti yksilöurakkansa. Juoksivat upean nollan ja karsintahyppärin jälkeen olivat sijalla 9. Ykköskoira Hikka oli 1,41 sekuntia edellä ja seuraavat 8 koiraa sekunnin sisällä. Oli tiukkaa!
Me Zorron kanssa tehtiin Sofille tilaa, eikä ängetty sinne kärkikahinoihin. Juostiin muuten hieno nolla, mutta hieman meni yliajalle. Ihanneaika oli kireä, mutta prikulleen oikein asetettu. Me ei vaan kuuluttu siihen 50:n parhaan joukkoon. Radalla kaikki mun hienot tsemppausvalssit vaihtui lennossa ''tulepas kilttinä koirana mamman perässä''-sokkareihin. Muuten voin asian kanssa elää, paitsi sen ekan, ennen putkea. Se oli ehdottomasti valssin paikka, miten mä siihen menin sokkarin täräyttämään, ihme nainen.
Päästiin odottelemaan jännittävää finaalia! Kun tuli Sofin vuoro menin piiloon, en uskaltanut katsoa, enkä kuulla. Pakoilin yleisön kohahdusta, mutta ei sitä pakoon päässyt, tuli kun tuli :) Vetivät hirmuisella vauhdilla, Sofi teki lentokeinun ja loppusuoralta keikahti pituuden viimeinen palikka. Finaaliradalta siis kymppi ja nopein aika (myös yhteisaika). Vaan ei minua harmittanut, koko kisakokemus oli huisi ja ihmeellinen.
Olen niin ylpeä Lotasta ja Sofista. Heillä on aikas lyhyt yhteinen historia, ja vasta vähän treeniä ja kisoja takanaan. No Lotta on urheilija ja taitava ohjaaja, mutta meidän Sofi on tavallisen tallukan koulima pieni, nuori (2v 8kk) ja kokematon spanelityttönen Sipoon peräkylästä. Ja silti pistivät Suomen huipuille tosissaan hanttiin. Minulla on edelleen suu auki ällistyksestä :) Ja pirskatti, on ne nopeita!
Ja sokerina pohjalla. Olen odotellut Mäntsälän Mian ja Natson tuplaa SM-areenalla. Nyt se tuli ja saivat pronssimitalit kaulaansa. Onnittelut heille!!
Näin romanttisisssa tunnelmissa tavattiin Männistön lavalla
Mulla alkoi taas ne juoksut. Mamma hoksas sen kun mä putsasin itseäni, olen silleen siisti tyttö. Siitä alkoi se sama rumba ku viimeks ja mun tekemisiä seurailtiin tarkkaan. Mamma sähköposteili ja sopi asioista kasvattaja-Ullan kanssa. Sulhokin niillä oli valmiiksi katsottuna, se on se Ringo josta mamma kovin tykkää. On kuulemma niin herrasmies että luulis kelpaavan mullekin, ja toisaalta niin sitkee sissi, että kestää mun pienet nirppailut. No ehkä mä olen joskus vähän olevinaan, koska tiedän et oon hirmu hyvä.
Mun juoksut alkoi lauantaina 25.5. ja viikon kuluttua siitä lähdettiin treffaamaan Ringoa. Me huristeltiin Ullan kyydissä isoon kaupunkiin ja kiivettiin ison talon pitkät portaat. Sit niiden ovi aukes ja himputti mikä hulabaloo alkoi. Ringo ryysi eteiseen iso naama innosta hekuen ja kuvitteli että mä olisin helppo tapaus. En muuten ollu, pistin sille kunnolla hanttiin melkein puoltoista tuntia. Pitihän mun varjella mainettani! Mut mamma oli kuitenkin oikeessa, olihan Ringo aika ihana ja lopulta annoin sen käydä mun selässä.
Sunnuntaina treffattiin uudelleen Kellokosken Männistön tanssilavan maisemissa. Nyt mä en enää nirppaillu ja me hoidettiin homma noppaan. Yks vieras nainen vähän auttoi sillä meidän tyypit ei osaa lisääntymisjuttuja.
Maanantaina mamma otti mut ja Zorron mukaan yhteen treenipaikkaan. Ja kas, Ringokin tuli sinne, ja se sama nainen, sen nimi on Jaana. Sit me tehtiin taas niitä pentusia. Lopuks mamma rupes maanmuokkaushommiin ja minä pääsin Zorron kanssa mettään juoksemaan.
Sen koommin en oo Ringoa nähnyt. Tyypit sanoo et homma on hoidettu, et nyt vaan ootellaan tuleeko musta äitikoira. Kotona oon pitäny vähän omaa hauskaa meidän poikien kanssa, ja yhden kelpienartun ihan hurmasin rakkausleikilläni.
On tää ollu sellainen keissi et olen oppinu paljon. Mun ei kuulemma tarviikaan vahtia perääni, et on ihan ok päästää joku puolituttu uros selkään. Toisaalta mamma saa olla tyytyväinen näin luotettavaan narttuun. Mä en ole sellainen tyttö joka kieroilee ja karkaa lisääntymisreissuille. Mammasta tuli muuten ihan ihmeellinen, se höpöttää äitikoirajuttuja mun korvaan. Sillä on varmaan jotain hormonivaivaa.
-Sofi
Juoksut meni näin
alkoi la 25.5.2013
1. astutusyritys la 1.6. (8. pv)
2. astutus su 2.6. (9. pv)
3. astutus ma 3.6. (10. pv)
Omalla seuralla oli taannoin epikset johon tuomari oli tehnyt oikein rullaavan radan. Z juoksi 2 ja Sofi 3 starttia, ja ainoastaa kontakteja tehtiin.
Sofi juoksi ensin, otin puomin ''väärältä'' puolelta (koska halusin), jouduin palauttamaan kontaktille. Sen koommin ei Sofia ole tarvinnut palautella, nyt tuntuu uskovan. Loppurata meni pilalle, olin väärällä puolella enkä ehtinyt. Toka rata Sofilta jees, kolmas oli jo ihan herkku. On se kumma, kun saan itseni rauhalliseksi niin osaan ohjata paljon paremmin. Yksi rima tippui Sofin molemmilta muuten 0-radoilta, 2. radalla eka rima (kun lähdin juoksemaan), 3. radalla vika (kun lopetin juoksemisen, sofi kääntyi rimalla katsomaan et mitä nyt). Saattoi se olla väsykin kun edellisenä päivänä treenasi Lotan kanssa päivällä, ja mun kanssa illalla Rainetojan treenin. No mutta, kontaktit pelitti ja se oli pääasia. Lähdöt melko jees, kolmannella lähtökin oli herkku.
Zorro veti puupäänä, en vaan osaa olla sille vihainen, kun ei sen tarvitse olla niin helvatin hyvä. Tokalla radalla jo vähän hermostuin kun ei sitä rehellistä haraa meinannut millään tulla. Tehtiin oma rata ja sain sen haran, ja Z sai kehut ja palkkaa niin penteleesti.
Viikolla ajoin Ryttylään Lotan luokse, minä treenasin Zorrolla ja Lotta Sofilla, ettei heidän tarvitse ihan kylmiltään lähteä SM-kisoihin. Tykkäsin, menen toistekin ja luultavasti talvella myös. Syynsä ylimääräiseen ajeluu oli silläkin että Sofilla on juoksut, eikä se pääse oman seuran treeneihin. Ja jos en ole kertonut, niin Sofi juoksee RimA:n joukkueessa, sekä yksilökisat Lotan kanssa. Minä menen Zorrolla ja me kuulutaan myös cockerijoukkueeseen.
La 11.5. Lotta ja Sofi kisasivat Tampereella, tuloksena kaksi hyllyä. Alla jompi kumpi.
Su 12.5. äitienpäivänä minä ja Zorro ähkittiin Jaun kisoissa kolmen startin verran. Tai siis minä ähkin, nousin ruokapöydästä ja menin kisaamaan. Eikä tullut hevonhemmettiä koko hommasta, ihan karsee kokemus.
To 16.5. Lotta ja Sofi tekivät Orimattilassa nollan jolla voittivat :) Toisella radalla tuli peräti kaksi kontaktivirhettä. Nyt alkaa ruotuun laittaminen, tällaista tää on...
Su 19.5. käytiin Mäntsälän epiksissä. Sää suosi, huh hellettä! Kontaktien kannalta otin kummallekin kolme starttia. Sofi alkoi kontaktien osalta nollasta, lopulta päästiin toivottuun tulokseen. Zorronkin pysäytin. Keinu oli siellä sellaisessa kulmassa etten tykänny (keinulta lähtö vähän niinku takaisin päin), tuli toistoa väärään asiaan, mutta yritin juosta uhrautuen vaikka se pilasikin loppuradan.
Ja sitä pallonetsintää ollaan oltu ja lopulta siitä tuli hauska leikki. Oli pakko taas käyttää kateutta, tai pakko ja pakko, mutta kun se toimiin niin hyvin tuolla pikku nartulla. Se on niin kauheen kade kun mamma ottaa Zorron ja näyttää miten hommat kuuluu tehdä :) Eikä ole väliä onnistuuko Z tekemisessään, mutta jos se siitä kehutaan niin se on Sofille kova pala. Hyvin huvittava otus - sellaisia cockerit on.
Oli muuten hieno koiraharrastuspaikka, varsinainen koiraharrastuskeidas keskellä ei mitään. Majapaikkana uusi hieno talo, kunnon sängyt ja kaikki. Ruuat oli talon puolesta ja nekin maittavat ja runsaat. Varhain lauantai-aamuna lähdettiin Sofin kanssa taipaleelle jossa kilometrejä piisas, ysiltä alkoi treenit. Spanieleita oli runsaasti ja oli mukavaa nähdä uusia ihmisiä koirineen.
Aloitettiin noutotreenillä. Sofi oli jännä, pelitti muuten oikein hyvin, mutta selvästi ajatteli liikaa. Käytti ainakin ensimmäisen paluutaipaleensa omaksi hyödykseen, ''nuuh, mä tulen täältä nyt vähän kaartaen ja nuuhkaisen tuulihajut tullessani''. Markkeerauksessa esitti toopea, ''nyt mä en muka nähny mihin se dami tippui, niinpä mun täytyy vähän nuuh etsiskellä täällä''. Sofi vaan on niin kovin fiksu, siitä saa nauttia hyvässä ja pahassa. On tietysti mahdollista etten nähnyt tilannetta oikein ja että Sofi ei oikeasti tiennyt damien paikkaa, mutta olin huomaavinani tuollaisen kaavan. Taisi vähän höynäyttää mammaa. Muuten meni hyvin, hienot luovutukset ja oli loistavasti ohjattavissa.
Sitten kun joku lähtee-istumista. Minä oli koiraparkkina, eikä juuri tehty pallosta istumisia. Myös meidän seuraaminen on jo sillä mallilla ettei me sitä juuri treenattu. Seuraavaksi tehtiin ensimmäistä kertaa bolting rabbit -istumista, eli kun jotain lähtee pitää istua. Bolting rabbit on kanidami pitkän kuminauhan päässä, se laukaistaan kun koira on hollilla, ja se lähtee aika pirun vinhaan. Me tehtiin se ensin paikoillaan istuen, Sofi pysyi hyvin. Seuraavaksi yritettiin hakukuviolla, mutta Sofilla on niin kiire kanille, ettei se ollut mulla hyppysissä, joten kania ei laukaistu.
Illalla oli vielä Ullan luento ja Tiina kertoi sääntöuudistuksesta. Yö meni hyvin, Sofi käyttäytyi hienosti, ei ääntäkään ja oli ihan rauhassa.
Sunnutaina meidän ryhmä teki hakua. Kuultiin paljon mielenkiintoisia juttuja, kokeiltiin tiehakua. Tehtiin metsässä pallonhakua ja tästä tuli meille ongelma. Hitsi kun en ole koskaan haetuttanut tennaria. Sofi jo nuorena kertoi ettei niistä piittaa, joten meillä ei olla palloja käytetty. Ja mulla on tietysti selitys valmiina. Hakuhistoriassa Zorro hakiessaan ukkoja toi tyhjältä pistolta usein pullon tai tölkin tullessaan. Ajattelin ettei nää metsästystuomariukot paljoa arvosta jos kokeessa koira tuo mitä milloinkin, ja reppu täyttyy rojuista. Vaikka eihän noissa oikeissa metsissä tunnu rojua olevan, ne on vaan nämä meidän kaupunkimetsät joissa sitä on vähän liikaakin. Nyt me siis haettiin Sofin kanssa palloa, se tiesi missä se on, muttei piitannut pätkän vertaa ja pallo nousi pakon kautta. Seuraavaksi tehtiin hakua jossa jotain lentää ja ammutaan. Tämän Sofi pelitti aika hyvin, ekalla kerralla tuli istuminen, mutta jotain tapahtui ja koira nousi. Tehtiin uudestaan ja meni pirskatin hyvin. Tätä istumassa pysymistä täytyy vahvistaa.
Viimeisenä ohjelmanumerona oli Working Test, eli eräänlainen metsästyskoirien temppu-/testirata. Me otettiin osaa novice-luokkaan koska advanced-luokassa oli se kumpparikani, enkä halunnut Sofille peräänmenoa. Ensin katseltiin parempien menoa ja niillehän tapahtui keikenlaista.
Meidän osuudella oli ensin markkeeraus ja nouto. Sofi markkeerasi hyvin, mutta jo istuessa sen mieli paloi vasemmalle, sinne päin missä se kuminauhakani oli lauantaina ollut. Väärän suunnan Sofi antoi todella hyvin pois. Sen kuono seurasi kättäni ja kun oli oikealla linjalla käskin noutoon, ja lähti ihan tarkalleen sinne minne pitikin. Mutta, piru vie olin näkevinäni sillä ajatuskuplan pään päällä ''dami on näköjään tossa, mutta vasemmalla on jotain hauskaa, pörrään kuitenkin ensin vähän täällä ni saan nautiskella hajuista, sitten palaan ja löydän damin''. Ja näin se teki, luovutus oli ihan hyvä. Hakuosuudella se olis halunnut sitä kanipaikkaa kohti ja mulla oli täysi työ pitää se tottelevaisuusalueen sisällä. Haku ei ollut mitenkään hienoa, se oli pikemmikin hinkua kauemmaksi ja minä pillitin äärilaitoja. Pallon se löysi vaikkei sitä etsinytkään, mutta ei tuonut, eikä noutanut, paitsi viimein pakon edessä. Silloinkin sylkäisi sen eteeni, pistin uudestaan noutoon ja nyt teki luovutuksenkin hyvin. Onneksi olin sitkeä enkä huolinut väärää toimintaa. Haku jatkui ja tuli laukaus, sille istui superhyvin ja täysin itsenäisesti (mä mitään tajunnu). Kohta nousi jostain syystä, komensin ja pysyi. Haku jatkui ja tämä viimeinen pätkä oli hyvä. Ei tarvinnut enää olla laitavahtina, Sofi pysyi lähellä ja teki hyvää hakua.
Leirin paljastamat korjaustarpeet:
Pallojutut hakuun ehdottomasti. Se luultavasti sitoo koiran ohjaajan lähelle, kun läheltä löytyy. Siinä on selkeä tehtävä jossa kannattaa pörrätä lähellä, tonkia alta, pitää nenä auki ja keskittyä. Ja loppuu se levoton kauemmaksi hinkuaminen. Toivottavasti loppuu myös meidän erilaisten intressien välinen taisto ja päästään hyvään yhteistyöhön.
Nouto kuntoon, ei pöllöilyä eikä koiran omaa hommaa, vaan ainoastaan minun hommelit.
Istuminen kuntoon, siellä pysytään kunnes toisin sanotaan.
Oman vuoron odottaminen hiljaa ja leväten (oli levoton ja piippasi).
Ja mikä meni hyvin:
Kaikenmoinen muu oleminen oli rauhallista, myös häkissä vaikken ollut paikalla.
Sofin kanssa oli helppo liikkua ja se pysyi lähellä.
Noudot ja luovutukset (paitsi se oman hauskan pito).
Haku osin.
Seuraaminen ja tottisosuus olivat aika hyviä ja luotettavia.
Laukauksesta istuminen oli hyvää ja itsenäistä.
Olipas mukavaa huomata että olitiin edistytty edes vähän. Nyt siellä oli uudet tyypit joiden nuoret koirat kyllä kotona osaa, mutta leirillä kaikkien ärsykkeiden keskellä, asiat ei täysin toimineetkaan. Oli heidän vuoronsa järkyttyä. Jokainen vuorollaan, heh.
