perjantai 29. kesäkuuta 2012

Hurja koira ja laumakäyttäytymistä

Oltiin tänään haukkiksessa lenkillä. Oltiin jo ihan syvällä metsässä kun tieltäpäin rupesi kuulumaan haukuntaa. Tienvierustan taloista kuulu koiraselkkauksen äänet ja yksi haukunta kääntyi  metsään. Koira kuulosti isolta ja kiihkeältä, ja se tuntui tulevan meitä kohti. Minä pidin laumani lähellä ja tarkkailin niiden käytöstä. Ison koiran haukunta lähestyi, Zorro nosti häntänsä ja lähti haukkuen vastaan. Sofi murisi ja olisi myös lähtenyt mutta komensin sen jäämään. Masi oli hyvin ryhdikkäänä, mutta ei mitenkään halunnut etujoukkoihin. Komensin kaikki koirat luokse ja pistin koko porukan piuhaan. Koira tuli kaiken aikaa huutaen kohti ja kun se oli kyllin lähellä (en nähnyt sitä) rupesin valtavan suureksi ja karjuin sen tiehensä. Sillon vaikeni vieras, eikä me sitä sen koomin nähty tai kuultu. UHG suuri valkoinen narttu oli puhunut ja pelastanut koko lauman :) Edelleen oli mielenkiintoista huomioida niiden käytöstä, kaikki kulkivat vapaana ja nätisti edelläni mihin ne komensin. Zorro ja Sofi olivat aika pian omat rennot itsensä, mutta Masi ei hömpsytellyt omia reittejään kuten tavallista, vaan kulki ryhdikkäänä pää pyörien ja jäi lauman suojeluun. Olipa jännä kokemus, varsinkin kun kaikki päättyi hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti