lauantai 17. maaliskuuta 2012

Pientä pintaremonttia

Nämä täytyy laittaa ylös että muistaa. Sofi siis nosti makkarin muovimaton ylös ja raateli riekaleiksi. Uuden muovimaton oston piti olla ihan pikkujuttu, mutta... Ensin valittiin yhdessä uusi matto, piti tehdä kotona tarkistusmittaukset ja tilata. Seuraavana päivänä hipsin takaisin kauppaan eteisen laataan kanssa ja totesin ettei ainakaan sitä valittua mattoa oteta. Kului aikaa ja ajelin ympäriinsä laatan kanssa ja viimein valitsin uuden maton. Käytiin yhdessä tilaamassa, mutta mattoa ei ollut olemassa joten toimitusaika oli aika pitkä. Aikanaan matto tuli ja on nyt rullalla tallissa.

Siinä odotellessa sain päähäni että makkarin tapetit pitää vaihtaa. Vanhojen irrotus piti olla ihan helppo juttu, kunhan kastellaan ja vedetään pois, varsinkin kun tausta on maalattua kipsilevyä. Ja näin mun piti homma Markolle myydä, mutta eihän siinä niin käynyt. Tapetin pentele ei vaan lähde, pinta ei kostu ja kun pinnan repii (pieninä palasina) pois niin loput kostuu mutta sekin lähtee vain pieninä palasina. Ihan älytön homma. Tämä on pahasti kesken, noin neliön verran olen nykertänyt, seuraavaksi aion kokeilla tapetinirrotusainetta.

Ollaan etsitty uutta tapettia. Ensin käytiin rautakaupassa, mutta mitään ei löytynyt ja mentiin Jäken ehkä parhaaseen eli Varastomaaliin. Etsittiin ja väännetiin, lopulta löydettiin pari vaihtoehtoa josta kumpikin piti. Saatiin näyterullat kotiin mallattaviksi. Ja taas, ei nyt ainakaa ne taptetit käyneet meille. Tästä tulee pitkä tie...

1 kommentti:

  1. Hei, tuttua meille kun on yritetty irrottaa tapetteja. Mutta ei hätää, kokeilkaa höyryllä, sillä kyllä lähtee, pitää vaan varoa ettei kostu liikaa. terveisin Mirja

    VastaaPoista