lauantai 22. joulukuuta 2012

Jotain liikuntaa sentään

Cockerit järjesti syksyllä piirimestaruuskisat, kiitokseksi työläisille saatiin HIENO agility-viikonloppu Purinalla. Lauantaina oli Nina Frantsi ja Janne Toivola, sunnuntaina Sari Vähäniitty ja Janne Karstunen. Ainoastaan Ninan olen kokenut aiemmin, muut olivat minulle uusia, ja älyttömän kiinnostavia.

Tätä koulutussessiota olin niin toivonut ja halusin sinne ehdottomasti. Mutta jalka pentele kiukutteli ja ajattelin fiksuna jättää koko viikonlopun väliin. Onneksi Lotta ehti käymään Sofin kanssa lauantaina Jannen treenin. Frantsiakin kehuttiin kovin, olisin halunnut olla mukana, mutta enpä vain ollut :( Sunnuntaina olin, en tehnyt mitään äkkinäistä, juoksin vaan ja yritin rytmittää, enkä varsinkaan valssannut. Sofi meni Sarin treenin ja Zorro Jannen, valitsin rataprofiilin mukaan.

Sofille otettiin putkijarrua. Sylivekeissä oli kuriton, ihan totaalisen, ei paljoa katsellut vaan juoksi läpi, putkensuun myös valitsi ite. Tästä neuvoteltiin ja väännettiin. Paljon toki hyvääkin ja mieluummin keskustelen nämä tottelemattomuudetkin treeneissä kuin kisoissa. Lähdöt hienot ja intoa piisas :)

Zorron kanssa mentiin Karstusen rata. Tykkäsin juosta pikku-ukon kanssa, se meni hienosti. Juoksukontaktit lähinnä hämmentää sitä, mutta siitä en ota paineita. Virheet oli niitä tyypillisiä, kun mamma vaan koheltaa eikä muista katsoa koiraansa.

Keskiviikkona oltiin Ojangossa. Ratana tehtiin irrottelua (kun en valssaa) jossa tultiin putkesta renkaan kautta kepeille 90 asteen avoon niin että putken suu oli ihan viekussa. Sofi lähti vauhdilla kepeille, lopussa iski pupu pöksyyn ja väisti putkeen. On siis epävarma, eikä oikeasti osaa sitä avoa. Harjoiteltiin ja Sofi oli aika turhautunut kun mammalle ei kelvannut kuin se yksi ja ainut väli, josta kepityksen sai alkaa. Lopussa toki meni lähetyksenä kauempaa ja poispäinkäännöksellä siihen viekussa olleeseen putkeen. Zorrolla sama harjoitus meni täydelleen, mutta helppoahan se on kun osaa :) Täytyy Sofikin saada samaan tilaan.

Torstaina Oreniuksella ihan itse! Harjoittelen nyt vain juoksua ja esim sokkareita. Alku meni tietysti täysin kaaoksessa, mutta Juhan opastuksella saatiin loppuun aika hieno nollarata. Nyt ei koiran kurittomuudesta ollut tietoakaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti