sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Agitörötystä ja metästystreeniä

Pahuksen talvi tuli, eikä tässä rutinat taida auttaa, lusittava se on. Mutta kun kenttäkin on jäässä :(

Keskiviikkona oli taas seuran treenit. Alkeiskurssi etenee mukavasti, tekevät jo ihan rataa. Nyt pystyn suunnittelemaan peräkkäiset treenit niin että homma toimiin jouheasti, eikä aika hukkaannu suuriin muutoksiin. Ja kas kummaa, radat ovat olleet törötysratoja, pientä liikettä sivusuunnassa ja paljon lähettämistä. Tai kyllä noi muut juoksee, mutta minä lähettelen. Zorro on opetellut juoksukontakteja längistä etupalkalla. Eikä siitä tule mitään... juoksee puomin hyvin, pysähtyy haraan, eikä suostu jatkamaan vaikka mitä tekisin, luvasta vasta lähtee. Meinaan kuolla nauruun sen kanssa :D No eipä hätää, olkoon ne länget siinä heti seuraavana, että pysyy ajatus alaspäin. Kyllä se kisoissa sitten lähtee...

Torstaina Lotta oli Sofin kanssa Juhalla, hyvin oli kai taas mennyt. Niin ja ovat menossa kisoihin! Itepäisyyspäivänä Janakkalassa on tosi mielenkiintoiset kisat, paljon hienoja koirakoita Sofin ja Lotan lisäksi, enkä minä pääse edes katsomaan. Mutta mulle on luvattu videota, vihdoinkin näen mitä ne siellä aksassa tekee.

Lauantaina pääsin cockeritiimin treeneihin Pornaisiin. Tehtiin hausta ylösajoa. Meidän ongelmahan on että Sofi lähtee paukkuun, niin lähti nytkin. Siinä oli vaan salamana vaihdettava tunteet raivosta iloon. Paukusta lähteminen nosti raivon, mutta noudon haluasin innokkaana käteen ja sain myös. Uusi yritys toi saman tuloksen, Sofi istui ylösajosta, mutta paukusta lähti. Siinä oli jengiä aika paljon sitä pysättämässä, mutta Sofi selvitti syöksyilevät ja karjuvat esteet, ja haki linnun. Mahtaa se pitää meitä ihmisiä vähän kummallisina! Tehtiin sille ylösajoa kuolleella linnulla, jo kolmannella kerralla sain sen siivosti istumaan :P Tuolle paukulle pitää tehdä jotain, se niin tietää mitä siitä paukusta seuraa.

Noin muuten, se haku oli vähän vallatonta. Kun toka sessio alkoi taas vallattomasti, niin mulla meni hermo, suutahdin totaalisesti ja nakkasin sen autoon. Koira ehti olla autossa vain noin minuutin, sitten tuli meidän vuoro, mutta se minuutti auttoi ja Sofilla oli korvat. Ihan hyvä muistutus mulle, kun siinä on pyssymiehet ja hajut hollilla, niin sillähän näköjään saalistushimot nousee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti