lauantai 11. syyskuuta 2010

Niistosokkari

Opittiin jotain ihan uutta eli niistosokkari. Jotta tyhmäkin ymmärtäis (siis minä) se menee näin, niisto + persjättö eli sokkari, tämä yhteensä on niistosokkari.

Herttileijaa kun sais tämänkin kouluttajan (Rainetoja muistaakseni) koulutuksen pysymään päässä. Pointti taisi olla se että elä koko ajan ota kiinni vaan ohjaa jouheesti. Minä kun pysäyttelen koko ajan Zorro-parkaa kun mulla on se tuntu ettei se käänny, käännän sitten jarrutuksen kautta väkisin. Sehän taas syö aikaa...




Kolmoselle sekä vitoselle tein niistosokkarin. Putkeen mentiin niskapersotteella (kuvainnollisesti) ja koira heitettiin oikeaan putken suuhun. Hypyn kautta lähetys putkeen. Puomille Zorro osas hyvin kun ollaan tahkottu kontaktia ja putkensuita. 17 -18 sokkarina ja19 tehtiin kiertona ja niisto.
Tänään jäi Masilta hakureenit väliin, mikä oli surku. Ollaan sentään maastopyöräilty paljon ja luulenpa että Maspalla on kunto kohonnut raketin lailla.
Zorro otti eilen käyttöön uuden ruuan, kokeilussa on Robur.  Sille tuli JahtiVahdista anaalirauhasongelmia ja silmät rähmi. Masi saa jatkaa JahtiVahdilla sillä se tuntuu sopivan sille hyvin, ainakaan ei ole mitään ongelmia ja turkkikin on tosi hyvässä kunnossa. Vai johtuisiko hyvä turkki päälääkityksestä jos aikaisempi hilseily ja muu johtuikin hermoilusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti