sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Sunnuntain SM-yksilökisa

Sitten niihin yksilökisoihin.

Hyppärille heti jäätiin ja ihan hyvä niin, koitetaan vielä opetella ja kehittyä niin kyl se sitten suttaantuu.

Meillä meni muuten ihan hyvin, Zorro vaan tuli kepeiltä ulos. Valokuvista päätellen se tapahtui ihan keppien lopussa, en sattunut itse näkemään joka on tietysti jonkin sortin synti. Yksi rima tippui myös, tätäkään en nähnyt, sorruin siis taas vedätykseen sekä koiran hylkäämiseen. Joka tapauksessa olin ihan tyytyväinen, minusta rata eteni meille ihan vauhdikkaasti (Marko oli näkevinään että 34 ja jotain).

Kannatti suojella jalkaa ja olla treenaamatta, no en olis pystynytkään. Jalka kuitenkin parani riittävästi ja kesti kisaviikonlopun.

Ja kuvat.

Tästä se alkaa

Puolessa välissä keppejä kaikki hyvin

Tässä on ilmeisesti oikaistu vika keppiväli

Rengas ja tiukka käsky ettei mene väärään putkensuuhun

Zorro lähtee hyppyyn, ja olihan siellä tuttujakin ;)

3 kommenttia:

  1. näyttää hassulta toi kepit, koska se tulee oikeesta kohdasta ulos *hmm*
    ottiks sun mies muista cockereista kuvia?

    VastaaPoista
  2. Sori Sanna, oli sillä muutama muu harjoituskoiruuskuva, muttei toisia cockereita. Olin komentanut sen pelkäksi kepoksi eikä se ehtinyt tekemään muuta.

    VastaaPoista
  3. Hih, niinpä näkyy tuttuja taustalla :) Ja asennosta näkee että jännitettiin sitä kovasti katsomostakin käsin!

    VastaaPoista