perjantai 16. syyskuuta 2011

Voihan fasu!

Ei se metästyskoiran teko liian helppoa ole ollut tällaiselle joka paikan räpelölle. Ampumisestakin meinasi tulla ihan fiasko, sain Sofin herkistymään paukkuarkuuden puolelle kun sitä starttipistoolilla opetin. Alunperinhän mitään paukkuarkuutta ei ollut. Kasvattaja/omistajasta saatiin vinkit tähän ongelmaan. Kävimme kerran ampumaradalla räiskintää kuuntelemassa ja ihmeekseni huomasin ettei Sofi niihin helvatanmoisiin possauksiin reagoinut juuri mitenkään. Starttipistoolin ääni on niin kireän kimakka että se kuulostaa koirasta ilmeisesti epämiellyttävämmältä kuin haulikon pamaus. Vesityökokeessa Sofi ei korvaansa ampumiselle lotkauttanut, katsoi vaan tiiviisti vastarannalle.

Paukkuarkuuden, siis sen itse kehitetyn, aikoihin Sofi poti myös murrosikäänsä ja olin hivenen herkkä neito. Oli kuulevinaan/näkevinään/haistavinaan pimeydessä kaikkea outoa ja murrasi epävarmuuttaan. En sitä silloin kovasti äkseerannut vaan yritin olla rento ja luotettava. Murrosikä on nyt takana päin ja selvittiin siitä kunnialla.

Nyt ollaan keskitytty hakuun ja sen kommervenkkeihin. Melkein joka päivä otetaan joku pätkä jossain esim. lenkillä ja tehdään hakukuviota ja sen äkseerausta (istumiset, kääntymiset, luoksetulot, usuttamiset tarkastamaan jotakin). Pari ylösajoakin saatiin ja ne meni hienosti. Näistä ajattelin että hyvä juttu täähän sujuu, mutta!!! Sofihan ihan villiintyi noista fasuista, huh huh, ja niitähän meillä päin riittää. Sillä on hirveä polte fasujen perään, ja se tuntuu ajattelevan että se pärjää ihan hyvin ilman minua. Eilen ja tänään kävi ne pahimmat (Ullan kannattaa ottaa palli alle). Eilen illalla oltiin metsälenkillä, metsässä meni ihan hyvin, kaikki koirat kulki siinä meidän välissä, Marko etummaisena, ja minä viimeisenä. Tultiin valtavalle apilapellolle (luomupelto tekeillä, siksi korjaamatta ja koirille vapaa). Yhtäkkiä huomasin ettei Sofia näy missään, katseltiin, huhuiltiin ja viheltelin pilliin, ei mitään. Hetken kuluttua pellon keskeltä nousi kolmisen fasua lentoon, aha siellä siis on Sofi. Jatkettiin kutsumista mutta koira oli niin kaukana ettei se mitään kuullut. Kohta nousi fasuja taas vähän kauempana. Sofi tuli aikanaan, mutta eihän sille mitään voinut sanoa kun tilanne oli jo ohi. Tehtiin hetken päästä hakua yhdessä.

Tänä aamuna se lähti tontilta fasujen perään, tilannetta en nähnyt, mutta naapurista kävin sen hakemassa ja putkaan joutui (erotettiin laumasta, ei puhuttu). Voi itku, se on ihan syttynyt ja liekeissä on, sen voin taata.

Ihan itse ajattelin että jonkinmoista itsehillintää sille pitää opettaa. Ajattelin ottaa noutoja siellä apilapellossa. Hakukuviota ollaan oltukin juuri siellä kun se tuntuu olevan aika fasupitoinen pelto. Lisäksi se pitää nyt tietysti kytkeä kiinni kun tullaan niille haminoille. Toivoni lepää nyt lokakuun fasukoulutuksessa. Toivottavasti palikat osuvat silloin paikoilleen ja Sofikin tajuais että saalista saa kun mukana on metsästäjä ja pyssy, sekä tietyt toimintatavat. Saa kommentoida.

1 kommentti:

  1. No niin ja sillä lailla. Nyt otetaan kurinpalautus eli neito otetaan tiukenpaan valvontaan. Jos yksikseen lenkittäminen ei kunnolla onnistu, niin ainakin kiinnität suurimman huomion Sofiin. Pidä se tiukasti alle 15 metrissä itsestäs (mielellään jopa vielä lähempänä). Lue sen liikkeitä, jos vauhti kiristyy, otat lähemmäksi kulkemaan ja jos mopo lähtee käsistä, niin ota seuraamaan. Nyt sulla on erinomainen mahdollisuus oppia, millä tavoin Sofi kertoo, että koska on riistaa läsnä. Kun se on riittävän lähellä, niin pääset nopeammin ja tehokkaammin reagoimaan tilanteisiin. Nyt kun asian kanssa tekee tiukasti töitä, niin koiralle voi antaa myöhemmin löysää.

    Ulla

    Ps. Tykkään peltopyistä

    VastaaPoista