Vapun ajan rientoja

Oli siellä jäniksen käpäläkin, sanois Hilla

Kaikki kuvat Henna Kyllösen hienoja otoksia!

Torstaina oli talviryhmän viimeinen viikkotreeni jonka kunniaksi pidettiin hulppeat agiepikset Reettan ja mun ryhmien kesken. Sekkarin paikallaolo ja pieni ''nollalla muuten voittaa'' vihjailu sai ohjaajilla höyryn nousemaan korvista. Tahtotila oli hirmuinen ja hienoja nollia tehtiin lopulta kaksi kappaletta (radassa oli haastetta). Näin terveellisissä mutta hulvattoman hauskoissa merkeissä meni vapunaatto.

Perjantaiksi tulivat Leena, Laura, Ale ja Raija-anoppi kyläilemään, ja sehän on aina niin mukavaa.

Varhain lauantai-aamuna lähdin tyttöjen (narttujen) kanssa ajelemaan kohti Längelmäkeä. Oli olevinaan pitkä matka, mutta yllättäen ei sitten tuntunutkaan siltä, ei edes palatessa. Mulla on ehkä joku aikuistumisprosessi käynnissä autossa nukkumisen suhteen. Perillä odotti lauma sokkerityyppejä, ihmisiä sekä koiria, ja luvassa oli agia ja metästystreeniä positiivisessa hengessä.

Sofi ja pakkopulla, niin ihana!

Aamulla oli esittelyt, radanrakennus sekä rataantutustuminen yhdessä. Meidän ryhmä lähti majoituspaikan maastoihin pallonhakureeneihin Terhin (Hillan kasvattaja) hyvässä opastuksessa. Ensin etsittiin palloja maastosta ja seuraavalla rundilla etsittiin palloja hajustetussa maastossa. Hilla oli mamma pieni pallonnoutaja-apulainen, etsi tuttuun tapaansa noudettavaa ja pallon nousivat hyvin. Haku oli edelleen sellaista josta puuttuu se ahaa-elämys. Sofi haki ja totteli hyvin, mutta ne pallot, ne oli taas ihan pakkopullaa. Mutta tuo oli tosi hyvä aloitus,  siinä tuli määrättyä työ, eikä koira päässyt luirimaan mihinkään, vaan kaikki oli nostettava.

Ruuan jälkeen oli meidän aksavuoro Hannan opissa (joka ensimmäisenä sokkeristina lähtee edustamaan Suomea maailmalle, tästä olen innoissani!). Ei minulla tästä oikein jäänyt muuta muistikuvaa kuin se että alusta oli aika jännä eikä Sofi saanut siihen tuntumaa. Käännökset se juoksi silleen tönk tönk koiraa rikkoen, ettei me lopulta viitsitty juuri kääntyillä. Ei kaikilla ollut ongelmia, mutta mun koirilla oli. Lisäksi parille koiralle ennen meitä tuli mystisesti haava anturaan (ei johtunut alustasta, tiedettiin lopulta) niinpä ei kauheasti pärräytelty. Hilla oli myös oikein hieno, hieman oli sitä tönk-kääntymistä hälläkin ja tehtiin enempi suoria osuuksia.

Majapaikkana meillä oli hirmu hieno vanha hirsitalo, jossa oli sauna pihassa ja siinä se ilta kului hyvässä seurassa. Muutama lintunoutokin tehtiin, siellä oli lehtokurppa ja kyyhkynen ja hyvin ne noudettiin. Kauhean käteviä koiria nämä meidän sokkerit kun kaikki nukkuivat yön hyvin ja hiljaa vaikka häkit oli ladottu päällekkäin. Sofi ja Hilla nukkuivat toisessa kerroksessa Hillan velipojan päällä. Minulla oli hieman ohut patja, mutta niinhän se  tuppaa aina olemaan, nukuin silti.

Sunnuntai-aamu alkoi radanrakennuksella jonka jälkeen lähdettiin taas mettästelemään. Meillä oli käytössä Lotan vinttikoiraviehesysteemi. Sepä olikin hieno peli, aivan loistava vekotin liikkeestä pysähtymiseen. Ensin tehtiin parit hallitut istumiset. Sofi lähestyi viehettä hakukuviolla, Hillan kanssa mentiin remmissä, Sofille myös ammuttiin. Kumpikin koira istui hyvin. Myöhemmin mentiin hajustettua rataa jossa haettiin palloja sekä istuttiin lentäville palloille ja nouseville linnuille. Loppuhuipennuksena oli heinikosta lähtevä viehe. Hilla oli taas hieman hoomoilasena, mutta teki kaiken tietysti hyvin ja istui vieheelle, hää on niin kiltti. Sofi teki mielestäni tosi hyvää hakua ja kierroksetkin oli aika ylhäällä, muttei liikaa. Istui kun piti, vähän joutui tietty äkseeraamaan, muttei pahalla ollenkaan. Viehettä lähestyessä jouduin jo puhumaankin kun käännökset alkoivat venyä eteenpäin. Sain puheella haun kuosiin ja vieheelle istui, perskules!

Iltapäivällä ruuan jälkeen taas aksattiin. Aloitin Hillalla, jonka kanssa oli helpompaa aksata vatsa pullollaan. Nyt oli suoraviivaisempi rata, eikä niistä käännöksistä tarvinnut enää niin huolestua, ei myöskään anturoiden palamisista kun sitä ei sitten ollut tapahtunutkaan. Kauhean hauskaa oli mennä Hillan kanssa, tässäkin hää on niin kiltti ja hyvä! Sofin kanssa mennessä taisin tehdä vaikutuksen. Ei nää oikeat aksatyypit olleet kai kuulleet meidän ''juosta ja huutaa'' -agista. No nyt ne kuuli. Saattoi siellä hieman leuat loksahtaa kun me alettiin hommiin ;) No mutta, meillä oli Sofin kanssa ihan hemmetin hauskaa kun saatiin juosta päräyttää sitä ihanaa rataa. Sofi oli viimeinen koira ja niin hyvän juoksun jälkeen käytiin pitkä loppulenkki jonka aikana muut ehtivätkin jo siivota kämpän ja lähteä kotimatkoilleen.

Tykkäsin siis tästäkin koulutuksesta tooodella paljon, toivottavasti tulee pian jatkoa. Kaunis kiitos järjestäjille sekä ihanille kouluttajille.

Seuraavana päivänä eli maanantaina, saatiin jatkoa kun ruokiksella tapahtui seuraavaa. Oltiin tuossa tievallin kupeessa hegailemassa. Tievalli on Sofilta kiellettyä aluetta koska siinä usein lymyää fasuja, ja tosiaankin, tie on sen toisella puolella. Tievallilta lähti kana lentoon, nopea skannaus ympärilleni eikä Sofia näkynyt missään, toisaalta ei kuulunut dramatiikan ääniä. Huusin Sofia, ei tullut. Komensin Hillan ja Zorron istumaan ja lähdin etsimään Sofia. Ylläri oli iso mutta mieluinen, kun löysin sen istumasta pajuangervojen lomassa, siitä oletetulta ylösajopaikalta. Sofi istui ja oli rauhallisen oloinen, eikä mitään ongelmaa tai pakkoa päästä mihinkään. Oi onnea!

Hilla ja herkkupulla

Kulta mussukka

Zorro 9-vuotta!

Tärkein meinasi unohtua -

  Zorro täytti 9-vuotta!

Onnea mamman mussukka ja ihanainen kultapoika!

Aloitit elämäsi Zorrona, mutta pian näytit todellisen karvasi ja sinusta tuli Zorbas - suuri kreikkalainen rakastaja. Sitten sinusta tuli Z, Z-miäs ja Zor-mies (ken on Pikon ja Fantasionsa lukenut ymmärtää). Nyttemmin, hieman kehittyneenpänä olet meidän oma rakas Zetä-mies. 

Onnea, pitkää ikää ja hyvää terveyttä!

Toivoo mamma ja kohottaa kaffemukinsa onneksesi

Hillan kanssa metsästyskoulutuksessa 18.4.

Siinä se nyt on, Hillan eka fasu!

Hieno kokemus kaikin puolin. Tukikohtana Jokelan takana oleva vanha koulu, josta ohimennessäni olen usein pohtinut että mitähän siellä nykyään on. Oli oikein viihtyisä hostelli. Vanhaa koulua oli jätetty sopivasti näkyville ja muutenkin varsin hurmaava paikka. Tykkään tästä nykytrendistä missä huonekalut saa olla rehvakkaasti erilaisia ja eri kausilta. Tykkäsin siis sisustuksesta ja ruuasta tykkäsin, ja kahvit oli ajallaan. Mitäpä ihminen muuta tarvisee viihtyäkseen.

Kouluttajana oli Jukka Paroinen ja tykkäsin hänestäkin. Rauhallinen ja letkeän humoristinen tyyppi. En jaksa kaikesta kauhean kattavasti kirjoittaa mutta tässä omalta kantilta tärkeimmät.

Tehtiin noutotreeniä maastossa. Hilla meni mielestäni ihan hyvin, lähti hyvin, palautti suoraan ja hyvin. Ohjatut noudot tehtiin hieman suppeammin koska vieressä oli oja jossa en juoksuista Hillaa halunnut uittaa. Eteenlähetykset oli lopulta hieman nahkeita koska Hilla alkoi muutaman pysäytyksen jälkeen ennakoimaan. Laukaukset pelottivat Hillaa, huomasin sen jo kun edellisille koirille ammuttiin. En ole juuri ampunut, muttei meillä mielestäni ole ollut ongelmaa asiasta. Laitan tämän juoksujen piikkiin, Hilla on ollut nyt hieman herkkässä tilassa. Oli aika hauskaa kun Jukka ampui ja lähetin Hillan noutoon, niin lähtö oli hieno, mutta Jukan ohi mennessään hidasti hieman ja saattoipa jopa mulkaista pahasti. Damin haki ja palautti kuitenkin hienosti, ja tykkäsi lopulta kovasti kouluttajastakin.

Tehtiin hakua samassa maastossa. Rauhallista ja kuuliaista menoa, Hilla on niin helppo ja kevyt koira ohjata. Löydettiin dameja ja sorkka. Luulin ensin että jäi jotain kepakkoa ihmettelemään ja komensin pois. Kouluttaja puhui jotain sorkasta ja tajusin että sehän se olikin. Koira sinne uudestaan ja sieltä nousi sorkka. Saatiin ohjeita kotitreeniin.

Käytiin koululla syömässä ja kaffettelemassa. 

Tehtiin hakua koulun pihalla pakastefasuhajustetulla nurmella jossa oli puskia toisella sivulla ja toisella sivulla puskia satunnaisesti. Puolessa välissä aluetta oli fasu puskassa ja toinen alueen loppumetreillä. Haussa Hilla oli hieman kuriton. Paljaalla ruoholla oli liian hyvä näkyväisyys ja Hilla olisi halunnut noutaa kaikenlaista mitä oli näkevinään tai toivoi näkevänsä. Hyvää hyvyyttään siis vähän poukkoili. Hilla tuli ensimmäiselle fasulle ja pysähtyi ihmettelemään. Minä olin kauempana, ehkä kahdeksan metrin päässä ja aloin juttelemaan koiralle ''mikäs sieltä löytyi ja onpa hieno fasu sulla siellä''. Hillan häntä rupesi vipottamaan ja niin vaan nappasi fasusta kiinni ja toi sen minulle ihmeteltäväksi. Olin niin onnellinen ja ylpeä. Jukka otti fasun ja oli laittamassa laukkuun, mutta pyysin sen takaisin, se oli sentään meidän fasu. Yhdessä vietiin meidän eka fasusaalis autoon. Eikä jatkettu enää reeniä vaan jätettiin siihen hienoon onnistumiseen. 

Sitten taas kaffettelua ja Ullan perinteinen luento. Hieno päivä, kiitos järjestäjille!

Samikset Hilla ja Lakka

Seuraavana päivänä oli seuran puuhapäivä jossa doboiltiin ja temppuiltiin Sofin ja Zorron kanssa. Ja sitä seuraavana päivänä mun reidet huusi hoosiannaa doboilun jäljiltä.

Hillan juoksut etenee näin

13.4. alkoi tiputtelu

25.4. alkoi astuminen
29.4. alkaa olla ohi

Madotin koirat ja hierojalla ollaan käyty Sofin ja Zorron kanssa.

Hilla Härvelin kuulumisia

Lapsikoiran kanssa vietettiin ihmeen ihana viikko. Sofi kävi maanantaina hierojalla ja Hilla pääsi tuurauskeikalle tiistaireeneihin. Meillä oli sellainen kieputusrata ja haastoin taitamatonta ja tottumatonta itseäni joten päätin kääntää takaaleikkaamalla, ja Hilla oppi heti. Siinä me sitten mentiin ja yhtäkkiä huomasin että himputti mehän mennään ihan ilman hyppykäskyjä jo. Tuntui aika paljon agilityltä.

Torstaina oli meidän viikkoreeni jossa kummallakin tytyllä oli oma 10 minuuttia reeniaikaa. Rata alkoi välistävetoneliöllä ja kaikenmaailman kommerverkkejä oli, esim siihen neliöön piti posottaa putkesta mutta osua pakkovalsiin, oli takaakiertoa ja vielä aika tiukka takaaleikkaus josta hypyn kautta pituudelle. Ja herranjestas kun Hilla teki kaiken hyvin ja taas ihan ilman hyppykäskyjä, siellä sanottiin vaan haltuunotot ja lähetykset. Siis ihan yhtäkkiä meidän tekemisestä on tullut kaunista ja ihmeellisen hiljaista aksaa. Hilla seuraa hirmu hyvin ohjausta ja lähtee suorittamaan tehtäviä, lisäksi on kivasti estehakuinen ja selvästi lukee jo rataa.

Muutenkin noi meidän reenit menee hyvin vaikkakin kiireisesti. Reenikaverit järkkää mulle aina koirat valmiiksi, ni homma pyörii hienosti.

Pienenä lisärinä ollaan ruvettu myös tokoilemaan, ollaan käyty jo kahdesti. Ollaan siellä rivikoulutuksessa oppimassa kontaktia, nopeaa reagointia, mutta erityisesti cooleutta. Hilla on niin superiloinen tapaus. Hää on ihan huippu tässäkin hommassa. Pientä ongelmaa meillä on remmin suhteen, en haluaisi pitää sitä kädessä ja kun tipautan sen maahan, niin Hilla heti polleana ''noutaa'' sen minulle. Pienen pieni mamman apulainen. Tokoa me tehdään vaan mettästys mielessä, itseni tuntien kyllästyn kohta.

Mettästyksessä on niin hauskaa, Hilla on niin täysin toisenlainen kuin Sofi oli nuoruudessaan (syntyi suureksi metsästäjäksi). Kun mennään reenaamaan (eipä olla paljoa reenailtu) Hilla kuvittelee edelleenkin että ollaan palloja tai dameja etsiskelemässä. Ja kun minulla roikkuu pilli kaulassa niin Hillan suurin toive on että puhallan sen istumaan, siitä on niin huippua saada istua pillin vihellyksestä. Eipä siis ole ihme jos meikä haluaa nauttia tästä hassun hauskasta nuoruusajasta rauhassa, enkä ihan vielä viitsis kertoa että lintuja me siellä oikeesti jaakataan. Eipä silti, kyllä Hilla ehta lintukoira on, ei vaan ole osannut yhdistää näitä kahta asiaa.

Ja vielä sellainen ihmeellisyys että Hilla leikkii ja minäkin opettelen. Naru on meidän tokoriemu, muussa ei olla sitä käytetty.

TUPLA viimeinkin

Heh, sitä puuttuvaa tuplaa saikin kotvan odottaa, mutta nyt se on plakkarissa ja tulokset kesän rientoihin saavutettu. Podettuani helvatinmoisen flunssan jouduin ihan asiakseni kisaamaan, mutta nyt on helppo hengittää ja nautiskella.

Ensin oltiin Ojangossa, tuomarina Savioja. Sofi juoksi ekan nollana mun pienillä huojumisilla. Toka oli selkeästi vaikeampi rata josta hylly. Vikan radan hyllytin kakkosesteellä kun ohjasin siihen ekan radan alun. Sofi juoksi radan nollana, eli meni minne ohjasin. En onneksi tiennyt virheestäni menessä, eli hyvällä mielellä mentiin. Kisan jälkeen avaudin tuomarille ettei me saada tuplaa kun keskimmäinen rata on alvariinsa vaikein. Pitivät ilmeisesti kriisipalaverin viikolla, sillä seuraavana viikonloppuna Lahdessa keskimmäinen oli ihan tehtävissä :)

Lahdessa eka oli ihana, paitsi etten saanut koiraa oikealle linjalle 8putkesta tullessa.  Siitä hylly, mutta muuten rata meni hyvin.

Keskimmäinen oli tehtävissä, josta melko hyvä nolla. Kolmas piti mennä nauttien mutta mämmin, ja lopulta jouduin näkemään vaivaa, keskusteltiin tovi ja saatiin se lopulta nollaksi. Ei mikään hyvä, mutta väkisin rävelletty tuplanolla kuitenkin. Kyllä helpotti.

Ystävänpäivänä Ojangossa Karstusen ihanat juoksuradat. Eka oli jo hurmaavan laaja, ensimmäistä kertaa käytin eteenkäskyä keskellä rataa, ja kyllä Sofi lähtikin, juoksin perässä ja ihailin sen menoa. Kerran oli takaakierrossa koiran edessä enkä jättänyt laskeutumispaikkaa ja rima tuli alas. Lisäksi mämmin pakkovalssin, en kääntynyt koiran mukana joten käänsin liikaa, seurasi huono linja ja arpomista. Näitä on nyt alkanut tulemaan, että koira kääntyy liian hyvin, tai siis oikein hyvin. Tähän pitäsi reagoida oikein ja sovittaa ohjaus ja jaksaa kääntyä. Ekasta femma.

Toka oli vauhdikas hyppäri. Menin ihan väärällä asenteella, kun piti juosta töpötin. Oppia ikä kaikki. Vaikka koirani on sähäkkä käyttölinjainen, olen itse enempi ojankaivuulinjainen ja mun täytyy muistaa nostaa itseni starttiin. Meni ihan tuhannen hyllyksi tämä. Hyvää oli se ettei tule ikuna enää laitettua koiran syyksi omia toilailuja.

Kolmas oli niin namu ettei mitään rajaa. Siinä piti osata rytmittää ja olla huolellinen juuri ennen kiirettä. Tämä oli niin sitä aksaa mistä tykkään, pientä riskiä ilmassa, mutta jokainen este vuorollaan yhtä tärkeitä. Me mentiin niin hyvin, todellista yhteistyötä. Yhdessä tiputettiin rimakin, minä huusi rimalla ja Sofi tiputti. Oltiin aika hurjia ja nautittiin paljon. Alexandralle kiitos videoinnista.


Ollaan muuten saatu treeniasiat hyvään kuntoon, ja ihan oman seuran reeneissä. Meidän torstain tunti on neljälle turhan kireä, varsinkin kun koulutan siinä samalla. Onneksi meille aukesi paikka kouluttajien tiistaireeneihin. Siellä on aikaa vähän miettiäkin ja nyt päästään pureutumaan meidän lähtöongelmaan. Aiemmin on ollut pakko päästää koira matkaan vaikka varastaen, mutta nyt on aikaa vaatia pysymistä. Hyvä juttu, tämä avittaa paljon. Toisaalta ei olla enää käyty ulkopuolisilla, mutta sellaista se on, kaikkea ei voi saada.

Vuosi pakettiin ja rusetti päälle

Perheessä on kaikki hyvin, iskästä lähtien ollaan kaikki suht terveitä ja asiat ainakin ovat mallillaan. Ja laumassa palikat kohdallaan, ovat terveitä ja onnellisia.

Zorro parani hyvin viime talven venähdyksestään. Paraneminen vaati vapauden riiston ja Zorro hihnaleikkeili Markon kanssa pitkän tovin. Se kauhea lihasten kuihtuminen oli minulle henkisesti raskasta, siitä tuli vähän sama efekti kuin jonkun yhtäkkisestä laihtumisesta. Se on jotenkin niin sairasta ja pelottavaa, jopa kuolemaa enteilevää. Vaan mepäs ei kuoltu, vaan maksettiin hunajaa hieronnoista ja nyt Zorro on erittäin terve ja aktiivinen eläkeläismiäs hääräämässä omia projektejaan.

Kesällä harrastettiin aksaa muutama kerta että päästiin rotumestiksiin. Kolmen startin tuloksena yksi nolla oikein hyvällä sijoituksella ja etenemällä.

Eläkevirka mejäkoirana meni yllättäen, mutta hauskasti puihin. Mejäily osottautui niin yksinäseksi touhuksi kummallekin, että me kuopattiin yhteistuumin mokoman harrastus. Kun me tehdään jotain,  me tehdään se yhdessä.

Sofin kanssa menee niin hyvin. Se on selkeästi vähän rauhoittunut nuoruusvuosiltaan ja muutamia pölläytystakapakkeja lukuunottamatta se on jo melko luotettava. Tai sitten minä olen oppinut pitämään paremmin katseeni sen ajatuskuplassa. Metästyskokeeseen en sen kanssa varmasti koskaan pääse, mutta teemme sitä meidän metästystä, liikumme luonnossa ja nautimme yhteistyöstä.

Aksassa tehdään samoin, menään meidän omaa aksaa jossa ei tuoksia katsella vaan nautitaan. Olen nopeasti kiihtyvänä (=suuttuvana/epätoivoistuvana/hanskat tiskiin heittävänä) opetellut hyllynjälkeistä elämää ja rupean kai pikkuhiljaa oppimaan. Esim viime kisoissa (0/hyl/hyl) me oltiin niin onnellisia lähtöön mennessä, että kerroin Sofille miten ihana ja rakas hän on, ja hyllyn jälkeen (josta kykenin hienosti jatkamaan) maalissa sama juttu, ihan täydestä sydämestäni. Tällä linjalla me jatketaan. Tosin epäilen etten rakkaushörhömoodilla ehdi ohjauksiin, vaan väliäkö sillä. Vuoden kohokohta oli SM-kisojen joukkueradan nolla ja toiseksi paras aika, se jäi lähtemättömästi mieleeni. Tätiaksaa parhaimmillaan.

Kesän alussa syntyi Lahjakas-pentue josta halusin pennun itselleni. Oli se taas jännää. Voi niitä suuria toiveita ja toisaalta vähintään yhtä suuria pelkoja. Ja sieltä pentuaitauksesta piti osata valita se oma kullanmuru. Minähän paneuduin ja valitsin huolella, mutta lopulta kasvattaja valitsikin meille ihan toisen pennun, sen villikon joka oli kyllä kauhean kiinnostava, mutta liian riiviö. Heh heh ja millainen söpö pieni ihanuus sieltä sitten tulikaan ja niin kiltti, eikä juurikaan riiviö, vaan rauhallinen, hirmu iloinen ja hauska.

Metästystä ollaan harjoiteltu sen verran että pillin osaa jollain muotoa. Metsässä hakee ja hakee, muttei raukka tiedä mitä, ja ilahtuu suuresti löytäessään pallon tai damin. Aika helppoa minulle tuollainen joka ei linnuista tajua. Noutoja ollaan tehty, niitä tehdään talvella lisää, sitten kun muuta ei voi harrastaa. Aksassa edetään rauhassa ja nauttien. Ostin hälle kehikon, talvella opetellaan juoksemaan sen läpi. Liitän sen aikanaan aahan jos liitä, aika näyttää. Hänestä taitaa vaan tulla maailman pienin medikoira, mutta me yritetään vielä kasvaa.

Jos seuraavalle vuodelle saa jotain pientä toivoa niin terveyttä kaikille, kiitos. Siitä se kaikki mukavuus lähtee. Ja toivon että naapurimaa hieman rauhoittuisi ja lopettaisi sen pullistelun ja muun höpöilyn.

Kaikenmoista puuhastelua

Niin se Sofin jalka, se on jo ihan kunnossa. Käytiin oikeen Espoossa asti Jan Räihällä jota suositeltiin polvispesialistina. Sofi rahoitettiin ja sitä vasemman takajalan ykkösen polvea tutkittiin ja ihmeteltiin. Oli aika yökköä kun se plomsahti pois paikoiltaan. Koska Sofi ei suostunut kertomaan oliko polvi mennyt kisoissa sijoiltaan vai ei, pidettiin taukoa pahimman skenaarion mukaan, eli kuukauden verran.

Käytiin Ullalla kasvattajatapaamisessa. Siellä oli niitä uusimpia pentusia, plus yksi utelias uuno, eli minä Sofin kanssa. Oli kuitenkin mukavaa tutustua uusiin tyyppeihin ja Sofi pääsi tekemään hakua.

Käytiin Terhillä kasvattajatapaamisessa. Hilla teki ylösajosimulaatioita dameilla, lisäksi vähän hakua ja leikittiin paljon. Hauskaa oli.

Kävin kokeessa käppäilemässä Hillan Ilona-äipän perässä. Ilona oli hieno! Myös tuomarin mielestä ja saivat viimeisen ykköstuloksen eli äitee on nyt käyttövalio metsästyksen puolelta. Mistä suuret onnittelut!

Tässä vaiheessa elämää annan vähän periksi ja vien haku-hommaa tuohon pelkkään sivuirtoomiseen päin. Linttaan sen mun persoonallisuuden kaipuun, sen että koira saa tehdä asioita omaan tapaansa (ei kaikkea tietenkään). Vaikka tosiaankin tykkään katsella kun Sofi menee omaa hakuaan, mutta myönnän että nautintoni taso laskee paljon kun riistaa on paikalla. Eli luultavasti kaikki muut ovat oikeassa ja minä väärässä. Nooh katsotaan nyt, ennenkin on kaikkea päätetty, mutta tapahtuuko mitään onkin eri juttu.

Hillalle kävi agireeneissä niin ikävästi että joutui ison karvaturjakkeen jahtaamaksi. Koiruus oli päässyt irti ja päätti sitten pitää hauskaa pentua jahtaamalla. Hilla-raukka kiisi kiljuen edellä iso koira perässään. Että otti pattiin. Onneksi ei ollut tappajakoira, mitään ei olis pystynyt tekemään. Loppureeni meni varuillaan hiippaillen. Seuraavalla kerralla Hilla oli kuitenkin ihan vapautuneesti hallissa, mutta pihalla tavatessaan ko koiran, tunsi kyllä ja oli varuillaan. Tästä siis selvittiin säikähdyksellä.

Käytiin kisoissa jossain vaiheessa. Sofi oli niin hieno, eikä tripla ollut kaukana, mutta keskimmäisellä sattui pieni lennokkuus ja tuli ylimääräinen hyppy. No mitäpä väliä, tuplan metsästys jatkuu, mutta hauskaa oli ja nautittiin. Jälkikäteen ekan radan (siinä sattui kaikenlaista) tuomarilta tuli moitteet että ''ohjaajasta huolimatta koira meni hyvin''. Ja vikan startin jälkeen toinen tuomari sanoi ''teitä on kiva katsoa kun aina tulee jotain improvisointia''. Se on just noin! Eihän se ahdasmielinen ''aina oikein tekeminen'' ole yhtään hauskaa, kuka mäntti sellaista haluaa, en minä ainakaan. Hilla oli muuten ekaa kertaa mukana meidän kisareissulla.

Tässä se ''sattui kaikenlaista'' eli eka rata. Puomille mennessä käänsin liian jyrkästi ja Sofi kääntyi puomilta pois. Katseli kuitenkin numeroita mennessään ja hokasi että puomihan onkin seuraava, ja pomppasi puomin kyytiin sivulta. Jäin seuraavalla putkella vähän jälkeen mutta Sofi antoi väärän hypn pois ja kääntyi putkeen takaaohjaten eli huutamalla. Sitten tuli pientä törmäilyä ennen aata. Putken edessä katsoi ensin väärää hyppyä, mutta lähti sitten takaakiertoon. Mutta muuten hyvin, ai että tykkäsin tästä, se oli sitä meidän sattumusaksaatia. Sofilla on niin hieno asenne, vaik ohjaaja miten pöllöilee, niin hää kyllä korjaa vaikka kuin huisista vauhdista. Kiitos Katrille kuvaamisesta.

Oltiin ti ekaa kertaa Lotalla viikkotreenissä, ostin tuurauspaikan. Oli kiva juosta pitkästä aikaa, samoin sanois Sofikin. Meillä on nyt vähemmän reeniä kun jäätiin pois Juhalta (kausi vaihtui siinä polvihässäkässä). Me reenataan nykyään vain kerran viikossa omareeni eli ite koulutan itteeni, eikä siinäkään ole kuin 10 min / koira. Muuten ihan sopiva reeniaika, paitsi että pitäsi miettiäkin välissä, eikä siihen ole oikein aikaa.

Muistui mieleeni vielä yksi hassu sattumus mitä en ole kirjoittanut. Oltiin jossain vaiheessa syksyä cockeritiimiläisten treenissä tuuraamassa jotakuta. Oli tarkoitus treenata hallittua ylösajoa. Fasu oli ''nukutettu'' (ihan kiltisti ja nätisti) pesään. Sofi meni siihen pesään ja voi ihme, ei tapahdu mitään normaalia, lintu on ihan tokkurassa eikä lennä, eikä kukaan huuda eikä kiellä. Ihan uusi tilanne Sofille, meilläpäin on herkkälentoiset fasut, niitä on ahkerasti opetettu lentämään. Cappe sanoo että usuta sitä (tai mitä nyt sanoikaan), muttei meillä ole sellaista käskyä, ei olla koskaan tarvittu. Sanoin Sofille että nouda, Sofi menee linnulle ja nappaa sen selästä suuhunsa, lintu on edelleen ihan tööt. Sofi tuo linnun ja lintu tarkastetaan, ote on hyvä ja lintu ihan vahingoittumaton. Lintua hieman virvoitellaan ja se heitetään koiran edestä lentoon, ja Sofi istuu. Siitä vaan poistuttiin, hassua kokemusta rikkaampina ja lintu meidän osalta hengissä ja täysin kunnossa.