SM-kisareissu alkoi perjantaina kiireisellä auton pakkauksella ja lähdettiin kohti Hyvinkäätä, syömään nepalilaiseen ravinteliin :) Oli kyllä hyvä safka. Siitä jatkettiin Tampereelle Scandic Rosendahliin joka tuli valituksi ulkoilumaastojen perusteella.
Tämä oli Sofin ensimmäinen kerrostalossa asuminen, ja hän oli niin rauhallinen ja hieno taas. Ei mitään ääntä, eikä kyttäilyä vaikka talossa väliin raikas haukku ja käytävässä liikkui alvariinsa ihmisiä ja koiria. Jätettiin Sofi huoneeseen ruokailujen ajaksi, eikä siinäkään ollut mitään ongelmaa. Myös yöt nukkui täysin rauhallisesti omassa pedissään.
Lauantaiaamu otettiin rauhassa, mutta hyvissä ajoin lähdettiin kisapaikalle. Oli iloinen ylläri että koiran saattoi jättää autoon ja että auton sai jätettyä aika lähelle kenttää. Marko oli mukana kuskina ja kepona, eli minun elämäni oli hyvin huoletonta. Sofi juoksi cockerijoukkueen kolmantena koirana, Siiri oli ekana koirana saanut hyllyn ja Toukolle kävi samoin.
Rataantutustuminen meni jotenkin plörinäksi. Jännitti kovin ja populaa oli niin paljon etten saanut selkeitä näkymiä, missä koira on, mihin suuntaan lähden, mitä tulee tapahtumaan. Tutustumisesta jäi heikko fiilis, en oikein tiennyt mitä teen esim keinulle tullessa. Ja sitten oli se vessafiasko. Rataantutustumisesta suoraan vessajonoon, eikä niitä ollut kuin yksi! Siinä me oltiin pitkässä jonossa jumissa koko ohjaajakööri, se sapetti paljon. Ja koirakin puuttui, mutta onneksi sain Markon kiiruusti hakureissulle. No kohta oli asiat kunnossa, koirakin paikalla ja löin suunnitelmat lukkoon, myös sen keinun suhteen. Päätin että kun se tulee hollille juoksen keinun suuntaisesti ja perään teen sokkarin, valssiin en ryhdy.
Joukkuerata
Sit lähdettiin. Päästin Sofin aika heti, en halunnut olla tiellä putkeen menossa, putkesta vedin sylivekkiin, katsoin olan yli, Sofi tippui siihen hyvin ja jatkettiin hypyn yli kohti aata, kontakti, rengas ja vastakäännös muurille että sain linjattua keinulle. Juoksin keinun suuntaisesti, sokkari, hypylle ja kepit. Pituudelle olin päättänyt etten juokse vaan käännän rytmittämällä, jos olisin lähtenyt juoksemaan en olis kuitenkaan ehtinyt valssiin, mutta Sofi olis kiihdyttänyt suoraan putkeen. Eli mentiin rytmittämällä, niisto, sokkari ja putkeen. Putkesta hypyn yli suoraan takaakiertoon, päällejuoksu ja putkeen. Siitä puomille ja Sofi haralle odottamaan, siitä matkaan ja okserille, en uskaltanut siinä kovasti rytmittää tai kääntää ettei rima tipu, se meni vähän pitkäksi, mutta kuuliainen koira kääntyi ihan äänellä ja oli hyvällä juoksulinjalla, hyppy, takaakierto ja maaliin. Oli hirmu helpon tuntuista, ei ongelmia, toisaalta ei tuntunut mitenkään huippunopealta. Jäkikäteen tajusin että oli nopea, sinne jäi taakse melkein kaikki, vain yhdellä ankkurikoiralla oli lopulta nopeampi aika!
Kiitos Susannalle videosta, se jää minulle kauniiksi muistoksi.
Tästä tuli valtavan hyvä mieli. Radalla näkyi myös se Sofin kaunis asenne mistä olen puhunut, se hoiti kaiken esim kontaktit, teki kaiken muunkin ihan täydelleen. Eikä se hauku pahuuttaan tai komenna, se tsemppaa minua ja sanoo että koitas nainen juosta että ehdit kertomaan seuraavaa. Joukkueen ankkurikoirana meni vielä Salli, mutta sille kävi nuoruuden pieniä kämmejä.
Illalla käytiin pitkällä kävelyllä Tahmelassa joka oli ihmeellinen paikka tällaisille tasamaan tallaajille. Yöllä ei oikein tullut uni, oli lauantai-ilta ja pientä iltahulinaa ulkona, myös ilmastoinnin hurina valvotti, tai sitten ei vaan nukuttanut.
Karsintarata
Sunnuntaiaamu lähdettiin varhain kisapaikalle, halusin olla paikalla ajoissa jotta ehdin tutustua rataan huolella. Rata tuntui aika akantapporadalta, siinä oli juoksusuoria joiden lopussa piti suorittaa joku temppu. Vähän pelotti kuin mun käy. Mutta rataantutustumisen jälkeen oli selvät sävelet, tiesin että takaakierron jälkeen täytyy lähteä heti juoksemaan lujaa, ja varvistaa, ja tahtoa lujasti että Sofi sinne menee. Ja kuin kävi, hukkasin radan kolmosesteellä (aika monella kävin näin, jännitys, neloshypyn joku omituisuus...) mutta löysin taas ja sain räpellettyä Sofin oikein ekaan takaakiertoon. Olin jäänyt siinä jo jälkeen ja takaakierto tuli niin lähetyksenä että pääsin juoksusuoralle aikaisemmin ja ehdin liiankin ajoissa, juoksin Sofin suorastaan ohi siitä takaakierrosta! Ja seuraavaksi minusta tuli kädetön! En himputti saanut merkattua kädellä sitä hyppyä, ei vaan mahtunut kaaliin. No elämä on aika hektistä Sofin kanssa aksatessa. Loppuradassa oli paljon hyvää, esim keppikulma ja kepeillä pysyminen. Mutta karsintaradalta siis hylly, eikä päästy jatkoon. Ehkä yritin liikaa, ehkä mulla oli liian iso lataus ''pakkoehtimisestä'' korvien välissä. Seuraavalla kerralla aion ottaa hitusen rennommin :)
Noin muuten kaikki oli vähintäänkin jees. Sofi oli täydellinen harrastuskaveri radalle mennessä, mutta muut ajat kiltti, rento, hiljainen, vaatimaton ja suloinen cockerityttönen. Kotiin lähdettiin maksien finaalin jälkeen, koska Zorro-vahtien piti lähteä töihin. Illalla käytiin vielä normi lempparilenkki.
Siihen ainokaiseen tulokseen olen tyytyväinen ja ihmettelen sitä vieläkin. Joukkueradalla oli liki 300 koiraa, joista vain yksi meni Sofia nopeammin. Siellä oli viime vuoden mestari ja tämä tuleva ja vaikka kuin hyviä koirakoita, no kaikki! Ja mullahan on se periaate etten suostu ottamaan agiakaan liian vakavasti, esim käy lenkillä. Että tällainen tavisohjaajakin voi ne voittaa kun on hyvä koira ja se sopivasti itselle opetettu :) Ja Sofihan on hirmu hyvä!
