keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Röyhelölipulla kakkosiin!


Viime sunnuntaina oli kolme kontaktirataa (niitähän me reenataan) SiSun kisoissa Ojangossa.

Ekalla radalla Hillalle sattui keppivirhe. Sellainen nuoren koiran kropanhallinta- ja rytmirikko keskellä keppejä. Muuten meni aika hienosti, paitsi loppusuoran eteenlähetys ei lähtenyt eteen vaan kaarsi edestäni väärään suuntaan. Toisaalta ei tuonut minulle mitään, eli ei ollut nouto. Hieno juttu sekin.

Toinen rata oli myös hauska ja me tehtiin se nätisti. Keinu oli mainio, kaunis pysähdys laudan loppuun ja maahan tömähdys. Kepeistä olin päättänyt että annan Hillan kepittää itsekseen ja jäin seuraavan hypyn taakse odottelemaan. Kauniisti Hilla kepitti, ei vielä kauhean nopeasti mutta hyvin kuitenkin, just silleen miten nuoren koiran on tässä vaiheessa hyvä kepitellä. Kesti hyvin itsekseen kepit loppuun ja siitä sitten jatkettiin mainiosti rataa eteenpäin. Paitsi että puomi on ensin keinu. Hilla teki hienon maastoutumispysähdyksen, totesi että tämä ei keikahda ja jatkoi haran kautta kohti viimeistä hyppyä. Tästä saatiin nolla ja serti.

Palkintojen jaossa tuomari (Seppo Savikko) sanoi että meidän rata oli harmoninen. Heh heh, sepä oli kauniisti sanottu, vähään aikaan en ole sellaista kuullutkaan. Hyvä mieli jäi näistä kisoista, Hillan kauniin kevyestä menosta sekä tuosta pienestä kehusta.

Meidän ykkösluokan taival meni näin:
1. kisa   2 starttia - 2 nollaa
2. kisa   3 starttia - 3 hyllyä
3. kisa   2 starttia - 1 hylly ja 1 nolla

Keinusta vielä. Meille sattui taannoin laskettavan keinun rämähdysäksidentti. Siitä seurasi alkuun pientä himmailua ja muutaman reenin ajan ohijuoksuja. Nyt kisoissa näytti siltä ettei Hilla muistanutkaan koko kommellusta.

Sunnuntaina kisattiin ja maanataina alkoi Hillan tokat juoksut.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Sofin kanssa kisoissa Lahdessa

Ajattelin että tänä vuonna kisaisin vähän ahkerammin kuin viime vuonna ja Sofin kanssa aloitettiin heti Lahdessa. Tuloksilla ei hurrattu. Kaksi ekaa rataa ihan hyvin, mutta pieniä virheitä. Koira kehuilla maaliin. Ja kolmannelle ylikuumuminen heti lähdössä, yleistä hölmöilyä ja koira kainalossa poistumien pelikentältä. Kun toinen meistä kuumuu niin saletisti kuumuu toinenkin :D

Ja loppuun vielä yhteenveto viime vuodelta.
Minulla on kolme hienoa koiraa. Olen ne harrastuskoiriksi halunnut ja onneksemme ollaan saatu harrastaa ja nauttia harrastamisesta. Oltiin terveitä (Sofilla pieni tassuhaveri joka parani hyvin) ja edelleen ollaan. Oli siis hyvä vuosi ja tulevalta toivon samanmoista - terveyttä ja harrastamisen iloa.