keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Sofillakin jo TUPLA


Ihan ihmeellistä, kauden kolmannet kisat ja kummallakin koiralla on jo tuplanolla!

Hilla sai omansa aloituskisassa Ojangossa ja Sofi viime viikonloppuna samassa paikassa. Sofilta meinasi päästä triplanolla, mutta sainpas sen torpattua. Sofi oli menossa kolmannella nollalla maaliin. Ennen vikaa hyppyä huusin eteen, Sofi kääntyi kysymään miiittäääh ja hyppäsi hypyn, mutta pyörähdyksestä tuli femma. Hyvä minä 😁

Sofi oli viikonloppuna muutenkin ihmeellinen. Minulla on tapana pyytää jotakuta vahtimaan häkille kun menen starttiin Hillan kanssa. Sofille meidän aksaäänet ovat vähän liikaa. Se kiihdyttelee häkissä, vaikka muuten odottaakin tyynesti. Mutta nyt vahtijat sanoivat että oli ihan hiljaa, ei tarvinnut huomautella. Jotain huonoakin sentään, lähdöt ovat edelleen tuskaa mutta toimivat.

Hillan kanssa palattiin takaisin alkuun viime torstaina.... Jau-areenalla tuli koira laitojen yli meidän puolelle ja Hilla-raukka on nyt ihan järkyttynyt ja vetämätön. Se himmailee eikä ole siellä missä sen olettaisi olevan, kävelee keinun ja pelkää puomia. Oli aika hassua kun meni koiran kanssa kisaradalla ja joutui huutelemaan että tule tule. Maanantain reeneissä se väisti puomin, meni vasta pakolla ja senkin ryömien. Voi huoh sentään, nyt täytyy luoda sille uudestaan uskoa elämään. Jaun hallissa käydään vaan paukuttamassa keinua. Ilmosin sen kuitenkin itepäisyyspäivälle Ojankoon. Me ei ruveta pelkäämään, minä en suostu sellaiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti