sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Tokoa

Aika outoa että tuli tuokin sana kirjoitettua. Oltiin kuitenkin Sofin kanssa pentukurssilla eli tokon alkeitahan me tehtiin. Tänään oli vuorossa peruskäskyt istu, maahan ja seiso, näitä me sitten veivattiin. Lisäksi tehtiin omiamme eli hivenen sivulla oloa sekä ihan uutena seuraamista. Sofi on näissä ihan jees, minun on vaan niin vaikea innostua tokoilusta, mutta yritän kuitenkin.

Perjantaina oltiin Zorron kanssa agitreeneissä, ihan hyvin meillä meni. Vaihteeksi oli pelkkä hyppyrata, mutta ei mikään yli helppo. Mennessä käytiin Zorron kanssa moikkaamassa Jennyä, Miikaa ja Bellaa heidän uudessa hienossa kerrostaloasunnossaan Hyvinkäällä.

Metsässä ollaan tietysti oltu päivittäin. Sofi on ollut mukana ja siksi ollaan pidetty koko lauma tiukasti kuosissa. Kuljemme niin että Marko menee 20-30 metriä edellä, sitten tulevat koirat siinä välissä ja minä kuljen viimeisenä. Sofi tykkää kulkea minun kanssani, eikä Zorro ole onnistunut viemään sitä liesuun kun ei se raukka pääse edes itse kierroksilleen.

Sofin suu näyttää jo aika hyvältä. Hampaat ovat melkein kaikki jo vaihtuneet, yksi vanha kulmahammas töröttää vielä ilkeän näköisesti vaikka sillä on uusi jo vieressä. Onneksi vanha kulmuri heiluu jo, eiköhän sekin kohta lähde.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti