sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sunnuntain koiruuksia

Aamupäivällä oltiin mettälenkillä koska oli Masin karvauspäivä. Sofi kulki aika nätisti, kerran se hävisi ja silloin sai florat ja faunat taas kyytiä. Hajut tuntuvat olevan nyt jotekin vahvimmillaan sillä myös Z on aika sekoboltsi. Kotona Masin pesu ja karvaus joka sujui ihmeen hyvin. Päivällä Sofille ja Zorrolle hieman agitreeniä kuvan mukaan.


Putken ja puomin eroa tietysti taas höylättiin, 5 hyppyä mentiin kumminkin päin, 8 hypyllä Zkin kääntyi hyvin kun käänsin ajoissa enkä mennyt rimalle vaan annoin koiran käydä hyppäämässä, Z kun ei ole mikään ballerina, mutta on toisaalta hyvin hyppyvarma. Sofi harjoitteli radanlukutaitoa, tein sille myös valssinlukutaitoa kun nelosen takana oli vielä yksi hyppy ja valssilla käänsi vuoroin kiertämään viitosen, vuoroin mentiin edestä.

Päiväruuan jälkeen mentiin vielä Sofin kanssa mettästelemään. Kiva paikka, koluttiin pellonpuolikas, käytiin ojissa ja kuusien alla. Sofi meni aika hienosti, häntä oli kaiken aikaa liikkeessä ja nautittiin kummatkin. Tyhjin käsin ei kotiin tarvinnut tulla, saaliiksi saatiin hirmuinen määrä takiaisia, sen saaliin perkaamiseen menikin aikaa. Naapuri kertoi että ne on peltopyitä jotka meillä kotinurkilla piinaa, vähän jo ihmettelinkin onko fasut oppineet lentämään kotkottamatta.

Leena oli viikonloppuna kotona, käytiin Habitaressa ja synttärisyömässä. Laurakin oli töidensä lomassa, oli mukavaa kun kaikki tytöt olivat kotona. Habitaressa Nurmelan mediataso vaihtui Rotola-Pukkilaan, kotimaisuus silti säilyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti