sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kisoissa Hyvinkäällä


Sofi ja talventörröttäjät

Zorron kanssa käytiin Hyvinkäällä päräyttämässä hyppäri sekä agirata. Eka hyppäri meni muuten hienosti mutta toiseksi viimeisellä hypyllä piti tekemäni takaaleikkaus josta kääntö viimeiselle hypylle. Minä pässinpää ohjasin esteen väärällä kädellä, eli koiranpuoleisella enkä vastakkaisella kuten olen koiralle opettanut. Zorro teki presiis oikein, hyppäsi ja lähti etenemään, minä rääkäisin perään, Z veti liinat kiinni, kääntyi ja käytiin hyppäämässä viimeinenkin este. Ikävä kyllä lopun herpaantuminen maksoi meille hyppysertin josta jäätiin vajaa sekunti. Minua hieman harmitti, ei niitä hyppysertejä liikaa ole ollut jaossa. Oltiin sentään kolmansia, kakkonen sai sen sertin.

Seuraavan agiradan mämmin jo heti alkuun. Siinä oli tiukkaa käännöstä ennen aata ja ajattelin tekeväni hienon sylivekin. Zorrosta se ei ollut niin hieno, eikä se oikein lähtenyt vekkiin mukaan, seurasi räpellystä, esteet meni oikein mutta minä hätiköin ja kiirehdin aalle niin että unohdin ohjata koiraa. Zorro tuli sitten kurkkimaan minua silmiin että mihin nyt? Tästä tuli hylly, mutta muuten meni ihan jees. Kaiken kaikkiaan Zorro oli oikein hieno pikku ukko!

Marko kävi Masin kanssa metsälenkillä. Jos tulin eilisessä tekstissä kirjoittaneeksi että Masi kulkee kuin juna ja menee omia aikojaan metsässä, niin sanottakoon että niin käy kun olemme porukalla Masi, Zorro, minä ja Marko, tai minä ja pojat. Mutta kun Marko on kaksin Masin kanssa niin Masi on hienosti liki ja Marko pitääkin Masia ainoana meidän koirista jota hän uskaltaa pitää irti.

Minä kävin Sofin kanssa Lempparissa pisimmällä metsälenkillä koskaan. Oli ihanan lämmintä ja kevätlinnut lauloivat, muutenkin tänään oli kevättä hurmaavasti ilmassa!

Tulokset: hyppyrata 0 3./28 (Allan Mattsson) ja Savikon agiradalta hylly

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti