tiistai 10. elokuuta 2010

Kyllä se nyt koettelee

Oikea takapakkien putki päällänsä.

Masilla löytyi hiiva korvista, uimisen jälkimaininkeja luulisin. Lisäksi meillä käytiin suuri taistelu pudonneesta sipsipussista kun me ''aikuiset'' oltiin kesälomamatkalla (ai niin, lomakin tosiaan loppui) eikä Masi saanut hoitoa ajoissa. Seurasi tulehdus ja siihen antibioottikuuri. Nyt Masi on jo ihan OK, haavakin parani hyvin.

JAUn kisat olis olleet sunnuntaina, mutta siihen tein mielestäni järkiratkaisun eli jätin Zorron pois. Oli vaan niin pirun kuuma, yli 30 jo varjossa. Ajattelin ettei se ole meidän agilitylle hyväksi (luottamus/uurastus/vauhti), että vien Zorro siihen pätsiin.

Mitäs vielä. Rotumestaruuskisoihin unohdin ilmottautua eilen, mutta nöyrästi soittelin aamulla perään ja sain onneksi tehtyä jälki-ilmottautumisen.

Parit tiistaitreenit on käyty (TUUKK), kummatkin olivat tosi hyviä ja hyödyllisä. Paha vaan että tänään palttiarallaa kolmannella polkasulla lähdön jälkeen meni taas toi jalka. Eihän se ole vielä parantunutkaan mutta kesti kuitenkin jo agilityä. Nyt se on taas paskana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti