lauantai 21. elokuuta 2010

Rotumestaruus! eli Zorrolta aika hyvä kauden aloitus


Ei olis aamulla uskonut mitä kaikkea tulikaan Porvoosta kotiinviemisiksi. Zorro on vaan niin ihmeellinen koirapoika että tämänkin se meille järkkäs!

Lähdin tekemään tuplanollaa kun se pitää olla, ja pelkään että kaudesta tulee jalan takia tynkä. Jalka oli jo ihan finaalissa mutta pakkohan meidän oli mennä rotumestaruudesta skabaamaan.

Ekana oli onneksi agirata jonka pääsin jalkaa säästellen ja kaukaa ohjaten läpi. Muuten olin siihen melko tyytyväinen mutta alkupätkä oli hidas, ehkä pyysin Zorroa liian kaukaa. Harat toimi, mutta on niitä hiottukin, siitä kiitos Markolle joka keväällä askarteli meille puomin.

Seuraavaksi oli hyppäri jolle lähtiessäni tiesin että nyt pitää juosta jos aikoo tehdä nollan, sillä mineillä tuntui olevan vaikeaa päästä ihanneaikaan. Tämä menikin meiltä melko hyvin, tein mielestäni tarkkaa työtä ja juoksin minkä pystyin. Zorro oli hyvä ja kuulolla!

Radalta tullessani tiesin (ja tunsin) että nyt ei sit enää edes kävellä, vaan jatkoin tyynesti kyynärsauvoilla. Jos radat olisivat olleet toisin päin eli ensin olisi ollut hyppäri ja sitten agility en varmaankaan olisi pystynyt toiseen rataan, mutta onneksi olivat näin päin. Marko oli taas meillä koiran- ja naisen hoivaajana mukana, itse vaan istuskelin ja sain valmiiksi lämmitellyn koiran startin alla.

Tuplanollaa lähdin siis tekemään ja se tulikin, mutta lisäksi tuli rotumestaruus, Millin Malja - kiertopalkinto parhaalle agilitycockerille sekä hyppyserti. Jee!

Tulokset: 0 5./19 ja 0 2./21 tuomarina Kari Jalonen

Masi kävi perjantaina korvien jälkitarkastuksessa ja hiivat sekä muut pöpöt olivat onneksi poissa.

2 kommenttia:

  1. Onnea rotumestaruudesta ja toisen kilpailun kakkossijasta ja sertistä. Jos haluat nähdä kuvia teidän suorituksista niin niitä löytyy osoitteesta http://sohva.org/~jenina/Galleria/agi2/

    terv
    Niina

    VastaaPoista
  2. ONNEA!Ihan mielettömästi!!!Olin uutispimennossa ja vasta viikonloppuna kuulin rotumestaruustuloksista..Olet hienoa työtä tehnyt Zorron kanssa ja aivan ansaitusti voititte rotumestaruustittelin:)

    VastaaPoista