keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Juoksut

Alkoivat 15.4. vuotona, astuminen alkoi suurin piirtein viikon kuluttua. Zorron kanssa aksattiin seuran tiistaitreeneissä, ja 1,5 tunnin juoksemisen jälkeen odotti kotona vielä armoton narttu. Sofin mielestä Zorron täytyy olla kaiken aikaa häntä pöksimässä, ja Zorro kilttinä tekee kuten narttu vaatii. Oikeasti niitä täytyy välillä pitää erillään, että Z pysyy vielä tolpillaan.

Näiden juoksujen takia ei olla päästy treeneihin, kentälle ei saa mennä. Onneksi on tuo oma kenttä, siinä ollaan harjoiteltu enempi ykkösten tasoisia juttuja, ettei tule yllärinä kun viimein päästään kisaamaan. Tilanne on oikeastaan kutkuttavan hyvä, tuntuu että Sofi osaa kaiken paitsi pöydän, sellainen pitäisi vielä värkätä että osattaisiin sekin kun eteen tulee.

Päivitetty juoksut: Alkoi 15.4. noin 20. pvä alkoi astuminen ja Sofi tarjosi kovasti itseään. Vapun aikoihin 1.5. tilanne helpotti ja juoksut ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti