torstai 2. helmikuuta 2012

Aksaa

Tiistaina DB-treenit kummankin kanssa. Nyt ensimmäisen kerran kävi se etten osannut enää ohjata Zorroa. Se kun on sellainen tavallinen että sitä täytyy vedättää että se liikkuu, minä jo ehdin laiskistua Sofin kanssa se kun menee ja tulee täpönä. Siispä oli paskiainen Zorroa kohtaan, tähän teen nyt tässä kohtaa korjauksen, näin ei enää käy. Nyt tämä täti uskoo, muistaa ja tekee asian oikeammin ja reilummin, Zorroa ei jätetä enää yksin! Asiaan, treeneissä oli suora jossa putki, pussi ja putki olivat suorassa juoksulinjassa. Zorro kampesi pussista väkisin jalkoihin ja vaati todellakin lähettämistä putkeen. Sofi oli presiis erilainen, se juoksi ''hulluna'' koko suoran, ja vaikeaa sen kanssa tuli kun toisella lähestymisellä pitikin saada koira kääntymään ennen vikaa putkea. Kaipa minä yritin putkijarrua ja vaikka mitä, mutta Sofista oli mielettämän kivaa juosta putkiralliaan. Noo täytyy opetella lisää sitä putkijarrua :)



Torstaina kumpikin Ojangolla. Tällaista helppoa rataa taas posotettiin, Zorron kanssa oli tietysti tosi hauskaa, se osasi vaikka miten. Sofin kanssa halusin tehdä kepit+rengas+putki niin että heitin sen kepeiltä poispäinkäännöksellä ja leijeröin putkelle. Ei meinannut millään onnata, mutta onneksi sain seurakaverin namivahdiksi. Muutamalla toistolla Sofi irtosi jo täydellisesti putkeen asti. Nopea tyttö oppimaan :) Hypyt 10+11+12 olivat vaikeita, Sofi nopeana tarjosi kovasti 11 kiertoa. Kun lopulta älysin linjata sen jo ennen kymppiä pääsi Sofi juoksemaan suoraan kahdelletoista asti. Ihanaa, nyt alkaa tämä linjaaminen vaikka sen pitäsi olla ihan perusasioita, ei vaan olla käytetty. Puomin jälkeinen hyppy 14 oli ihan jees, mutta hyppysuoralle ei oikein päästy, puomi veti. Eteenlähetyksen halusin lähettää oikealla kädellä kun toisella puolella oli muutama hyppy edessä vaikka piirroksessa ei näy (Battilaisten rata, ei saa muutella, mutta tehtiin erilailla kuin he). Kotimatkalla älysin että siihenkin olisi pitänyt tehdä sitä linjausta jo heti hypyltä 14.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti