sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kisoissa Hyvinkäällä + eka voitto!

Eka rata oli hyppäri. Se meni muuten ihan ok, mutta vika putkeenlähetys oli niin huono että Z huitas ohi koko putkesta. Olin varma että tuli väärä rata ja hylly. Sen verran kuitenkin oli velvollisuudentuntoa että halusin tehdä radan loppuun asti. Kutsuin siis koiran takaisin, Z tuli kiertämällä koko pitkän putken. Ohjasin uudestaan putkeen, putkijarru unohtui ja koira joutui hukkaan. Taas kutsuttiin ja nyt päästiin loppuun asti. Tuloksissa kuitenkin luki että nollarata. Tuomarin kanssa juteltiin sen verran että suorituslinja ei ollut ylittynyt, eli se oli vaan tyhmä/hullunkurinen/persoonallinen ohjaus putkelle. Z opetti ohjaajaansa tarkkuuteen ja työntekoon ;)

Toka rata oli oikein hauska, parilla pienellä vaikeutuksella. Z meni hyvin, aalta karkasi sen verran että putkensuun edessä oleva välistäveto meni plörinäksi, tein siihen pikaisesti sylkkärin mutta putki imi muutaman metrin väärään suuntaan. Loppu taas hyvin ja nollaa pukkasi. Tuloksissa kärkeen ja loppuun asti jännättiin meneekö joku ohi, eipä mennyt ja meidän eka voitto oli tosiasia!


Tämä rata me voitettiin :)

Kolmas oli jotenkin ylihelppo ja minä vähän haparoin. Päätä särki kun kahviaikakin meni kahvitta ohi. Tuloksena sellainen hapero nolla ja sillä kakkoseksi. Hmm, aika vähäisillä näytöillä tuli meidän tulokset, mutta yhtä kaikki kelpaavat mulle :)

0 6./27 H, 0 1./28 A, 0 2./24 A tuomarina Anne Savioja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti