sunnuntai 11. joulukuuta 2011

rumasana

Aamulla mettästysharkattiin Sofin kanssa Haukkiksessa. Alkuun meni hyvin, sitten osuttiin jonkun jäljille ja Sofi muuttui ääliöksi, ei ainakaan reagoinut kääntymiskäskyyn. Minä yritin hyökkiä paikalle kuten Sami neuvoi, toimii kuulemma hänen koiralleen ja koira on nolona, että hups mites minä nyt näin jätin tottelematta ;) Juu ei, Sofi tokas että soon moro jos et nätimmin osaa olla. Eli karkas etäämmälle, mutta lähti kuitenkin perään kun juoksin karkuun.

Vaihdettiin paikkaa ja jopas meni hyvin, lihapullia kului ja koira toimi. Istuttamiset matkan päässä toimivat myöskin, pillitin ja istui heti. Minä muuttelin metsän irto-oksia paikasta toiseen ja takaisin, Sofi istui tyynesti. Lähdettiin taas hyvillä mielin kotiin. Kotona pyysin Sofin alas auton häkistä ja istutin sen auton viereen odottamaan. Silloin osui haju nenuun, perkule! Ihan sama mitä huusin tai vihelsin, sillä oli sata lasissa heti. Viimeisin mitä huusin perään oli jo haistattelua, pikkaisen olin kypsä. Kyllästytti niin että läksin sisälle ja tokaisin Markolle että sinne meni.

No onneksi rämäpäällä oli oranssi huomioliivi ja kunnolliset heijastimet. Meni varmaankin kymmenen minaa ja kävin ovella katselemassa että joko näkyy. Naapurin talon takaa se syöksyi yhtälailla sata lasissa kotia kohti. Tuli paiskattua ovi kiinni neidon nenän edessä, Marko sen haki, ajattelin ettei ole korrektia kuristaa toisen koiraa. Onpa kivan rentouttavaa tämä koiraharrastaminen, eilen Zorron ja tänään Sofi. Tosin nämä Sofin hurjuudet ovat 10 x pahempia ja vaarallisempia.

5 kommenttia:

  1. Nyt se ihan selkeästi paskat nakkaa sinusta, joten suosittelen täyttä jääkautta ilman mitään muuta huomiota kuin ruokkiminen ja hihnalenkit. Usko tai älä: se toimii!

    Ulla

    VastaaPoista
  2. Jääkausi alkoi ihan siltä seisomalta, harvoin on näin helppoa olla jäätävä. Olenkohan nyt törmännyt siihen ''narttumaisuuteen'' josta kovasti varoitellaan.

    VastaaPoista
  3. Ääh. Murkku se on. Mun pitää antaa sulle psykogista valmennusta...

    VastaaPoista
  4. Tajuttoman nättejä koiria sinulla :) Meilläkin asustaa cockeri uros Bogi ja kesällä olisi toinen samanlainen tulossa jos hyvin menee! Jos kiinnostaa niin: http://csbogi.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Kiitos kehuista, kauniita ne ovatkin :)
    Heti kävin katsomassa blogiasi, kyllä kiinnostaa toiset lajin ja rodun harrastajat. Kuvista bongasin yhden jonka päättelin olevan selvästi Mantan sukulainen ja ylläri ylläri sehän olikin Manta.

    VastaaPoista