sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Kisat Purinalla

Ensimmäinen startti oli C-agilityrata. Zorro kävi kuumana ja kun tultiin kontaktille (A), Zorro juoksi sen läpi ja hyppäsi väärän esteen. Tässä olisi ehdottomasti pitänyt ehtiä ottaa koira haltuun kun edessä oli kaksi estettä rinnakkain joista eka piti kiertää. Hylly siis tuli. Loppurata aika hyvä, mutta kontaktit juoksi läpi.

Seuraava oli B-hyppyrata. Olin vähän äkseerannut Zorroa ja kerroin aika selvästi että nyt mamma on hiukka vihainen. Zorro teki tästä tosi hienon radan, oli nopea, herkkä ohjaukselle ja teki tiukkoja käännöksiä, mm sylikäännöksen tosi tosi hienosti. Minä vaan mämmin, kun Zorro tuli pussista olin ajatellut heittää sen okserille ja sitten takaaleikaten putkeen. Mutta siinä mennessä sainkin sitten päähäni että pussista tullessa teenkin persjätön ennen okseria. En ehtinyt, haltuunotto jäi ja kädet heilui siellä täällä, Zorro juoksi okserista ohi, eihän se voinut sitä nähdäkään kun siinä oli taas iso nainen edessä heilumassa. Loppurata ja muutenkin Zorro meni tosi hienosti ja sai ison kehun ja palkan. Tästä siis myöskin hylly, mutta hyvä sellainen.

Sitten tuli A-agilityrata, alku ihan hyvä mutta kun tultiin aalle juoksi Zorro sen taas läpi. Lopetin radan siihen, koppasin koiran kainaloon ja vein autoon.

Ehdin kotiin vielä valoisan aikaan ja päästiin metsään, se teki sielulle hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti