sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Mölli SPME-koe

Oltiin Hillan kanssa möllikokeessa Salon seudulla ja siitä keppana päivitys, eli kopio facesta:

''Hillan osuus meni näin. Meidänkin hakumaasto oli pellon reunaa, vieressä pieni oja ja sen takana mielenkiintoinen näköinen kuusikko, jonne oli jyviäkin viskottu ruokinnaksi. Hilla haki ihan nätisti pellon puolelta mutta ojaa ei olisi millään ylittänyt. Sitä me sitten tahkottiin että saatiin edes joskus se kuusikko tarkistettua. Hausta sanottiin että kattavaa, vähän liian suppeaa ja että en päästänyt koiraa etenemään tarpeeksi edelleni. No se on onneksi pelkkä päästämiskysymys. Tuomari kuitenkin tykkäsi Hillan kevyen näköisestä hausta ja mielestäni ihan oikein ja kauniisti mainitsi, että sitä hakua koira voi työskennellä pitkään, kun ei väsytä itseään turhankuohkaamisella.


Ylösajossa sattui sellainen pikku juttu että... Lintu oli kuusenoksista rakennetussa majassa ja Hilla eteni linnulle hyvin. Tyrkkäsi päänsä majaan ja lintu lähti. Paha vaan ettei noussut ylöspäin ja Hilla meni perään pienen matkaa (luulin minä). Ampuja ampui ja olin sata varma että Hilla istuu nuoren kuusen alla ihan siinä vieressäni. Sitten sanottiin että koira on linnulla! Meni mulla ihan yli hilseen kun oli sovittu että lintuun ei osuta. Minä sanoin järkyttyneenä ampujalle että eihän lintuun saanut osua. Ampuja, paukkupatruunat aseessaan selventää että varmasti ei osunut. grinhymiöSe oli tuo pieni tappajaspanieli se savuava ase, oli kopannut huonosti lentävän linnun ihan itekseen! Mun pieni kiltti Hilla! Mitäs nyt, pitääköhän hankkia aseenkantolupa mun pienelle noutavalle mettästysaseelle?''


Justiinsa silloin tuntui ehkä kurjalta, mutta nyt jo hymyilyttää. Hilla on kuitenkin kehittynyt paljon. Haku oli ihan riistan hakua, eikä pelkkää pallon etsimistä. Peräänmenossa oli taaskin ehkä vähän huonoa tuuria. Nytkin satoi aika rankasti, ja silloin edellisellä kerralla oli märkä lintu märkien heinien alla. Toisaalta tuo Hilleri ei ole mikään kiihkeä periaatteen koira, luulenpa että se istuu vielä hienosti. Noutokin toimii. Hilla toi ehjän, elävän ja kauniin linnun minulle käteen. Että tavallaan olen nyt ihan hyvällä mielellä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti