Varsinainen jumipäivä Ojangossa

Aamulla herätessä oli ihana sunnuntaifiilis, ei kiirettä ja kaikki hyvin aamukaffella. Paitsi että aikataulua laatissani huomasin että tunnin kuluttua on lähtö Ojankoon. Appeet naamaan ja menoksi. Ilmossa jumitti ekan karran, jouduin lopulta toteamaan että viitsittekö tyrkätä mut tästä oikeaan suuntaan kiitos.

Tuli radat. Lähdöt oli upeita, olen niin tyytyväinen! Aiemmin olin päättänyt että kun sanon istu niin pitää istua kunnes toisin sanotaan, ja olen minä miten päin tahansa. Mutta kun viimeisimmässä metästystreenissä suuri ja ihmeellinen kasvattajakin vinkkasi Sofin pershiippailtua, että älä käännä sille selkää, se hiippailee heti. Silloin hymyilin itsekseni ja annoin myöten kaikille (Juha + kaikki muut ja nyt siis myös Ulla). Ok, olen läsnä vaikkakin etäämmällä. Lähdöissä kävelin katse koirassa, käskytin istu, hyvä istu, ja Sofi istui nätisti.

Eka rata oli muuten ihan jees paitsi että tuli rytmirikko ja siitä johtuva hylly, mutta niitä nyt tapahtuu alituiseen. Kontaktit piti.



Toka alkoi hyvin. Aalle tullessa piti blokata putki, tein valssin edeltävälle hypylle, putki jäi taakseni ja koira ryntäsi ihan oikein aalle. Silloin kuulin käskyttäväni ''putkeen putkeen'', älysin että meni väärin ja korjasin/karjaisin ''eiku kepiiit''. Samalla pysähdyin ihmettelemään että mikä se oikea sana olikaan ja miksei se suostu tulemaan suusta ulos. Enhän minä tarvinnut mitään sanaa! Mutta kun jumitti niin maan perskuleesti. Ja Sofi kilttinä tyttönä kääntyi ja tuli aalta pois. Voi elämän kevät. Sitten muistin oikean sanan ja jatkettiin, mutta se oli jo hyllyrata ja jatko sen mukainen. Lopulta keskeytin kun keinulta lähti mielestäni liian liukkaasti, vaikka muistaakseni olen päättänyt ettei keinulle tarvitse jäädä asumaan. Onneksi on sen sortin koira että kestää mamman töppäilyt (sydän).



Leiriä autoon siirrettäessä Sofi näppäränä tyttösenä tarjosi autonavaimia, ennen kuin edes tiesin tiputtaneen ne. Alkaa agilityavustajakoiran toimenkuva olla selkeä tällekin luppikselle, muutenkin Sofi oli aivan ihana.

Ne meikäläisen jumitukset pistetään väsymyksen piikkiin, silloin sanoja ei tule, eikä ajatus kulje. Oli niin vauhdikas viikonloppu ettei mitään rajaa. Perjantaina töiden ja lenkin jälkeen piti imuroida ja pyyhkiä lattiat (Sofilla oli niagara-juoksut). Lauantaina olin epiksissä ratahlö aamusta iltaan. Sunnuntaina oli tupa täynnä vieraita. Plus koko viikonlopun meillä majaili vieras kolli, eikä silloin pysty olemaan ihan rento-reiskana. Kolli oli kuitenkin ihan miellyttävän oloinen, onneksi.