Voitto!

Voittajakoira Zorro!

Pojalla jo silmä luppasee kun ilta venyi niin pitkäksi.

Ja ruoka-aika meni jo monta tuntia sitten, sanos Zorro.

Pyörähdettiin pikaiset perjantaikisat Ojangossa. Ilma oli lämmin, ei helvatan kuuma, sellainen meille kuuma kuitenkin. Mutta minulla oli riemu rinnassa, ei väsyttänyt, pelottanut, enkä edes jännittänyt! Ei kertakaikkiaan mitään negatiivista, vain pelkkää iloa ja onnen tunnetta. Ja nämä kisat meni hyvin - tätä tunnetta kohti tulevaisuudessakin!

Eka startti oli hauska hyppäri. Tiesin mitä teen, siellä oli peikkoja kyllä, mutta ajattelin että mitä väliä, ohjaan kuten haluan, täytyyhän juttuja kokeilla. Ja mentiin niin hienosti kuin vain mahdollista, ja mentiin yhdessä! Oi sitä onnen tunnetta. Yksi muurin palikka putosi, mutta mitäs sen on väliä :)

Agilityrata oli huomattavasti vaikeampi. Siellä oli paikkoja mistä tiedän että hosun, ja niitä äkkikääntöjä (alussa heti kaksi) mitkä ei meille sovi ollenkaan. Mutta tiesin että Z osaa, mun pitää vaan parissa kohtaa malttaa ja parissa kohtaa juosta. Kepit oli niin, että ihmisillä ei hermo pitänyt. Ne oli melkein 90 asetta ja seuraavana oli suora putkin jonka jälkeen muurille työntö ja kääntö. Ihmiset juoksi hulluna (osa vedätti kepeiltä pois) muurin taakse valssiin. Minä päätin että enpä juokse, vaan ohjaan kuten Sofia. Ohjaan kepit maltilla loppuun, juoksen putken koiran kanssa, muurin jälkeen en valssaa vaan hoidan hypyn tyylikkäällä takaaleikkauksella ja linjauksella keinulle. Siellä oli nimittäin aakin enempi tyrkyllä heti hypyn takana, keinu oli vähän katveessa siihen nähden.

Niin me sitten mentiin. Alun äkkijyrkät venyi tyypillisesti, hermo piti vedossa, ilmeisesti juoksin riittävän lujaa juoksusuoran, ehdin valssiin ja kierrätykseen, puomilta hieno kontakti, sen jälkeinen takaakierrossa näin että hakee hyppynä, mutta hermo piti, sain työnnettyä takaakiertoon, kepit mainiosti loppuun, yhdessä putki ja muuri, takaaleikkaus ja linjaus kohti keinua joka juostiin yhdessä loppuun asti, putkeen ja juoksu takaakiertoon, niisto ja aalle, putkeen ja loppusuora eteenlähetyksenä. Helppoa ja hauskaa!

Radalta tullessa seurakaveri onnitteli hyvästä radasta. Sanoin että se meni kyllä hyvin, mutta aika ei tahdo riittää kärkisijoihin (eikä tarvitsekaan). Ja minä kun en tuloksia viitsi katsella (en todellakaan harrasta pärjäämisen takia) niin kohta tulosseinältä huudeltiin että Zorro voitti. Pääsin sitten seurakaverille toteamaan, että silloin tietysti pärjää kun nopeammat hölmöilee riittävästi. Kivaa oli ja tämän fiiliksen toivon nyt säilyvän. Mitä noita kisoja jännittämään, harrastamisen kuuluu olla nautinto molemmille. Olen ajatellut että jännittämisestä saa vähän lisää draivia, mutta hyvin se näkyy rentona ja onnellisenakin menevän. Sitä kohti.