lauantai 9. kesäkuuta 2012

Treeniä vaan

Tiistaina oman seuran treenit ja Hertan sertikaffitukset :) Tehtiin jotain mm-rataa, se oli ihan hieno ja kiva. Koirat toimi ja niiden kanssa oli oikein mukavaa juosta.

Keskiviikkona Sofin kanssa Oreniuksella. Olin niin väsy etten osannut/muistanut mitään. Ei tullut sanoja, en muistanut esteiden, käskyjen saati sitten koiran nimeä. Että ihan peffalleen koko hieno treeni.

Torstaina seuran epikset kauniissa säässä. Vain yksi startti/koira, mutta koiria oli paljon :) Zorro laiskanpulskeesti mutta satavarmasti eteenpäin. Puomilta karkas, aalle teki hyvän haran ja pääsin juoksemaan yhden hypyn yli, vasta sitten vapautin. Sofi teki ensimmäisen kisakeppivirheensä, sillä ilmeisesti jalka lipesi heti alussa kun luiskahti yhdestä kepistä ohi. Tehtiin sitten harat huolella, jopa asettelin käsin sen puomin päähän. Aalle jätin myös niin että juoksin hypyn yli.

Lauantaina alueellisessa hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen treeni. Alkuun sählinkiä, mutta Villen neuvoilla päästiin oikein hyviin tuloksiin. Kysymys oli eräänlaisesta pyörityksestä, tein sen alkuun hivenen teatraalisesti, mutta opin tekemään pienesti. Yksinkertaisuutta ja pienen kauneutta minä haenkin, täytyy harjoitella. Takaaleikkaukset sujui, Sofi oli oikein hyppyhakuinen ja helppo ohjattava, moni muukin asia sujui, tykkäsin kovasti. Sofista on tullut hyvin helppo koira, ei mitään ongelmaa pitää irti, ei myöskään kiinni odottamassa, osaa käyttäytyä hienosti ja rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti