maanantai 10. lokakuuta 2011

Istumiskoulutusta

Hyvinkäällä on koirien metsästyskoulutukseen sopiva paikka (http://www.astrakaninfasaanisafarit.fi/). Siellä opeteltiin aurinkoisessa syyssäässä spanielimetsästyksen perusteita, istumista kun fasaani nousee lentoon.

Paikalla oli muistaakseni kymmenen koirakkoa, myös Sofin sisaruksia, pari puolisisartakin oli emänsä edellisestä pentueesta. Sofi harjoitteli kahdella linnulla. Se oli valjaissa sillä meillä on kehitteillä peräänjuoksuongelmaa taajamafasuilla. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa edes opettamaan mitä pyräyksestä pitää tehdä. Fasut olivat tarhalintuja ja ne ''istutettiin'' paikoilleen, mutta eiväthän ne siinä pysyneet, vaan lensivät ja juoksivat omille teilleen.

Ekalla kerralla meillä oli pitkä liina joka oli lopulta tuhannen sykkyrällä. Oma suoritukseni oli lähinnä liinan kanssa teutarointia, että koira sai mennä vapaasti eikä olisi jäänyt joka puskaan kiinni. Kohta näinkin fasun selän maassa ja koiran siinä päällä, sen Sofi pisti komeasti lentoon. Ampujat (useita) ampuivat ja fasu tippui vähän matkan päähän. Minä hoidin tehtäväni, istutin koiran kunnes annoin luvan noutoon. Fasu oli jo siirtynyt, sillä se oli hyvin hengissä. Sofi tietty löysi sen mutta ei tohtinut suuhun ottaa kun se taisteli vastaan. Ulla kävi sen lopettamassa, sitten Sofi sai sen tuotua minulle.

Seuraava fasu löytyi hyvin, lähti lentoon ja Sofi istui. Ampujat eivät osuneet ja fasu lensi vapauteen, ihan hyvä niin, istumistahan me oltiin opettelemassa.

Seuraavaksi lähdettiin etsimään niitä vapauteen lentäneitä, eli harjoiteltiin hakukuviota. Mentiin ihme ryteikköä joka oli täynnä nuorta koivua. En nähnyt siellä paljoakaan ja hukkasin koiran jatkuvasti, mutta Sofi teki hyvin töitä ja oli sopivalla etäisyydellä. Juha ja Pekka kulkivat amupujina mukana ja ohjeistivat jos tein jotain väärin. Liki tunnin erä mentiin ja Sofi jaksoi työskennellä hyvin. Annoin sen tehdä aika itsenäisesti kun se selvästi osasi, mitäpä siihen hajuaistiton kaupinkilaistollo puuttumaan kun koira osaa.

Loppuun tehtiin pari  noutoa kuolleella linnulla. Sofi on vielä vähän kokematon ja miettii turhan pitkään ennen kuin käy lintuun kiinni. Muuten hyvin, luovutus istuallaan ja käskystä. Mukava päivä oli.

Illalla kotiaksaa Zorron kanssa, sekin oli hieno!

Ai niin, Sofi sai rokotuksensa; rabies ja joku muu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti