lauantai 25. syyskuuta 2010

Ukkometsässä

Oltiin uudessa metsässä, irtorullat, neljä ukkoa ja ihana ilma.

Masi: Eka ukko oli syvällä etukulmassa, hienosti löytyi. Toka jees. Kolmas oli melko lähellä, ja silti juoksi ohi kun edisti pirulainen. Oli olevinaan niin kiire ettei malttanut juosta minne käsi näytti, vaan edisti radan suuntaisesti. Joutui juoksemaan ylimääräistä ja löysi ukon lopulta sieltä minne olin ohjannut. Täytyy toivoa että tajusi, tuskinpa. Neljäs ukko oli syvällä, eksyi nimittäin metsään, onneksi oli hakukoira paikalla! Masi juoksi ja etsi, löysi lopulta hienosti. Meillä oli uusia paikalla ja olivat ekaa kertaa maalimiehinä. Palkka ja kehuminen ei kai ollut oikein hyvää sillä Masi joka on läheisriippuvainen tuli kahdesti minua näytöllä vastaa eikä viihtynytkään maalimiehen luona, vai oliko sillä kiire seuraavalle eli edistikö se tässäkin? Komensin hieman Masia maalimiehelle, luulen että se sen kestää, että ei saa lähteä kun vasta kutsuttuna.

Masi meni muuten hyvin, mutta vanha vaiva eli edistäminen tuli taas pinnalle. Täytyy tuohon taas panostaa, ehkäpä kotipihalla muutama eteen lähetys. Seuraavalla kerralla voisi ottaa johonkin väliin haamun. Myös omaa asentoa pitää miettiä, esim. rintamasuunta. Maalimiehellä viihtymistä pitää tarkkailla, vaikka ei siinä ollut ongelmia enää komentamisen jälkeen. Aika hyvät keskilinjalle takaisin siirtymiset, ei tarvinnut montaa kertaa komentaa, mutta toivoisin toki että se olisi lunkisti ja lepäisi tämän siirtymätaipaleen.

Zorro: Oli taas pirun hyvä, tyyni, nopea, teki oleelliset ei ylimääräistä hötkyämistä. Kaikki ukot aikas optimaalisesti, hyvät rauhalliset maalimieheltä keskilinjalle siirtymiset. Siistiä ja tehokasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti